Sinisorsia Rosenlewin säkkitehtaan lammessa

Olin palaamassa takaisin Herrainpäiville suunnatulta retkeltä ja muistin, että matkan varrella voisin pysähtyä tarkistamaan Rosenlewin säkkitehtaan lammikolta ovat sinisorsat lammen sulapaikassa. Viimeksi paikalla käydessäni niitä oli yhteensä neljä, mutta tällä kertaa pieni sulapaikka tuntui olevan niitä täynnä. Pysäytin auton tien viereen ja kävelin rantaan kamerani kanssa. Villisorsat ovat erittäin arkoja ja varovaisesta lähestymisestäni huolimatta osa sorsista säikähti lentoon. Äkkiseltään kiikarilla laskien sorsia oli vähintään 30, mutta luulen niitä olleen vielä enemmän sillä en nähnyt kaikkia lintuja, jotka olivat pienen maakaistaleen takana. Osa linnuista oli noussut jäälle ja osa uiskenteli avovedessä. Yleisyydestään huolimatta täytyy myöntää, että sinisorsa on varsin kaunis lintu. Lähempää otettavat kuvat vaatisivat luultavasti piilokojua tai hyvää naamioituista ennakolta. Linnut säikkyvät pienintäkin ääntä ja hätäisimmät linnut saavat myös muut helposti liikkeelle. Syitä voidaan varmaan hakea innokkaista sorsastajista, jotka joka vuosi yrittävät haulikoillaan saada näitä lintuja hengiltä.

Sinisorsat (Anas platyrhynchos) Rosenlewin säkkitehtaan lammella

Pikkukäpylintu

Kaarluoto, 09.02.2013, koillinen 4 m/s, -4 C, pilvistä ja paikoin lumisadetta

Aamulla hakiessani lehteä postilaatikolta, taivaalta satoi kevyttä puuterilunta. Päivästä oli luvattu pilvistä ja paikoin sataisi lunta. Valoa ei siis olisi kovinkaan paljon saatavissa kuvaamista varten. Pääsin lähtemään matkaan hieman ennen klo 09.00 ja lyhyen ajomatkan jälkeen olin taas tutulla Kaarluodon parkkipaikalla. Päivän säätietojen merkitsemisen jälkeen pidin lyhyen tuumaustauon, mihin suuntaan olisin tänään lähdössä. Vaihtoehtoina olivat tuttu retkireittipolku kohti Yyteriä tai sama reitti toiseen suuntaan kohti Ooviikiä. Kolmas vaihtoehto olisi suunnistaa meren jäälle viiksitimaleita etsimään. Päätin yrittää kahden asian yhdistämistä eli rantaa pitkin Yyteriä kohti johtavalle reitille ja polkua pitkin takaisin. Kävelin moottorikelkan tekemää uraa pitkin kohti venevalkamaa. Jäällä näytti olevan vettä ja mieleeni hiipi epäilys jään kestävyydestä. Turhan kierroksen jälkeen palasin siis takaisin Yyteriin johtavalle polku-uralle.

Ensimmäiseksi tarkistin aukean, jonka keskellä kasvavassa kelopuussa olen tavannut yleensä tikan naputtelemassa käpyä. Tällä kertaa ketään ei ollut paikalla. Seuraavaksi siirryin toisen tikan reviirille. Alueella näytti liikkuvan tiaisparvi ja jäin ensin laskemaan niiden lukumääriä. Paksun ja vankkaoksaisen männyn juurelle saavuttuani kuulun tutun naputuksen oksistosta. Käpytikka oli siis paikalla ja hiljaa mielessäni heitin hänelle tervehdyksen ja jatkoin matkaani hänen toimiaan turhia häiritsemättä. Jatkoin polkua pidemmälle kuin aikaisemmilla kierroksillani ja saavuin ojan yli johtavalle sillalle. Jatkoin matkaani Etelärantaan johtavalle reitille ja saavuin metsäautotielle ja sen varrella näin hippiäisen ja muutaman sinitiaisen. Päätin tässä vaiheessa kääntyä takaisin tulosuuntaan.

Aivan ojan liepeillä kuului punatulkkujen puhalluksia ja siirryin ojan vieressä olevillä pienille maakumpareille odottelemaan, josko linnut tulisivat kuvausetäisyydelle. Seisoskelin paikallani ja kiikaroin ojan toisella puolella olevia kuusia. Näin kuusikossa hippiäiseltä vaikuttavan linnun, mutta lintu liikkui sen verran oksiston katveessa, että en voinut olla siitä varma. Myös orava juoksi maassa ja suuntasi kulkunsa kohti kuusia. Orava olisi myös mukava kuvauskohde, jos se vain näyttäytyisi. Kuusen latvaan lennähti lintu ja otin nostin kiikarit silmilleni. Vaikka lajituntemukseni ei vielä olekaan kovin hyvä ei ristiin menevästä nokasta voinut erehtyä. Kysessä ei ollut yksinäinen käpylintu vaan paikalle oli lennähtänyt kokonainen parvi pikkukäpylintuja (Loxia curvirostra). Ihailin linnun taitoa irrottaa käpy taidokkaasti oksasta ja lentää sen jälkeen kuusen oksalle syömään sen siemeniä. Etäisyyttä itseni ja lintujen välillä oli noin 50 metriä ja valoa oli aika niukasti. Siitä huolimatta annoin kameran laulaa aina kun sain linnun tarkennuspisteen keskelle. Kuvia taisi tulla yhteensä 300, mutta niistä taisi valikoitua pidettäviksi vain noin 20 kuvaa ja mukaan mahtui myös muutama kuva punatulkkuparista, joka liikuskeli samoissa puissa. Kuvaus päättyi siihen, kun polulla kulkenut sauvakävelijä pelästytti parven tiehensä. Kaarluoto oli taas tarjonnut mukavasti yllätyksiä tähänkin kuvausmatkaan.

Pikkukäpylinnut (Loxia curvirostra) syömässä kuusien käpysatoa

Lintutarkkailua Käppärän hautausmaalla ja Pyy Kaarluodossa ja

Käppärän hautausmaa, 03.02.2013, etelä 2 m/s, -3 C, pilvistä

Käppärän hautausmaalla kasvaa monia eri puulajeja, joista useimmat ovat iältään myös vanhoja. Tietenkään mitään lahopuita ei hautausmaan puistomaisessa miljöössä kasva, mutta havu- ja lehtipuita on sen verran, että ne houkuttelevat siivekkäitä puoleensa. Kiikarit kaulassa ja kamera olalla liikustelevana en ehkä tuntenut kuuluvani joukkoon, mutta tuskin lintujen tarkkailu ketään häiritsikään.

Kaiken kaikkiaan yhdeksän eri lintulajia tuli havaittua kierroksen aikana. Hauska yksityiskohta oli yhteensä 14 variksen näkeminen samaan aikaan kahdessa vierekkäisessä koivussa. Siinä alkoi jo käydä tila latvuksessa ahtaaksi.

Yhdessä tuijassa oli vihervarpunen syömässä siemeniä ja pääsin tarkkailemaan linnun touhuja melko läheltä. Samassa puussa vieraili myös sini- ja talitiainen, mutta se ei varpusen ruokailua häirinnyt. Linnut pysyttelivät tiiviisti oksiston kätköissä ja tulivat vain harvoin kameran ulottuville.

Vihervarpunen syömässä siemeniä tuijasta (Carduelis spinus)

  

Preiviiki Kaarluoto, 03.02.2013, etelä 2 m/s, -7 C, aurinkoista

Käväisin jo lauantaina Leveäkarin maastossa, mutta mitään mainittavaa kuvattavaa ei reissulta löytynyt. Jostakin syystä näyttää siltä, että jos ilma on kirkas ja aurinkoinen niin kuvattavat karttelevat kuvaajaa. Sunnuntaiaamu oli melko aurinkoinen ja lähdin Preiviikin Kaarluotoon. Ajattelin tehdä tutun kävelyreissun Preiviiki-Yyteri retkireittiä pitkin. Toinen mahdollisuus olisi ollut lähteä etsimään viiksitimaleita ruovikkoon.

Viime reissulta tiesin muutaman paikan, joissa olin löytänyt äänen perusteella käpytikan ruokailemassa. Paikalla ei ollut nyt tikkaa, mutta tien poikki pyrähti lintu matalalla lentäen. Arvelin sen olleen pyyn ja lähtiessäni sen perään metsään näin siitä sen verran, että se riitti vahvistamaan oletukseni. Samalla kertaa huomasin kuusen oksalla jotakin muutakin. Korvatöyhtöt paljastivat oravan, joka muuten oli aivan liikkumattomana ja silmät naulittuina minuun. Hapuilin käsilläni kameraa, mutta orava ei jäänyt sitä odottamaan vaan pötki matkoihinsa. Jäin hetkeksi paikalleni ja kuulin linnun lentävän aivan viereiseen kuuseen. Linnun ääni oli tutun kuuloinen, mutta en saanut päähäni mistä linnusta oli kyse. Seuraavassa hetkessä lintu lennähti aivan lähellä olevan kuusen oksalle. Lintu oli sen verran lähellä, että lajista ei voinut enää erehtyä - Pyy.

Aikaisemmin en ole onnistunut saamaan kyseistä lintua kuvaksi. Nyt siihen olisi tarjolla tuhannen taalan paikka. Kamerani törrötti jo valmiiksi pystyssä monopodin päässä, joten paljon ylimääräisi liikkeitä ei tarvinnut tehdä. Tarkensin lintuun ja painoin laukaisinta. Sen verran harvakseltaan sulkijan ääni kuului, että tiesin valoa olevan aivan nimellisesti. Ei kuvasta mitään kansikuvaa luontolehteen tullut, mutta ihan kelpo otos kuitenkin.

Pyy kuusen oksalla (Bonasa bonasia)

Jatkoin kävelyäni ja saavuin toiselle paikalle, jossa olin aikaisemmin tavannut toisen käpytikan. Jäin kuuntelemaan ja käpytikan äänet kuuluivat jostakin kauempaa. Jostakin kuului myös punatulkun huilumainen puhallus ja muidenkin lintujen ääniä kuului sopivasti. Tähän paikkaan voisi jäädä hetkeksi tarkkailemaan tilannetta. Kävelin pienen metsäkaistaleen poikki hakkuuaukean reunalle ja samalla kuulin rääkäisyjä. Närhi ei totisesti ole siunattu kauniilla lauluäänellä. Palasin takaisin tielle ja lähden ääniä kohti. Liikkeellä oli yhden linnun sijasta kaksi. Närhet liikkuivat puusta puuhun pysytellen oksien katveessa. Kuvausetäisyydelle nämä linnut eivät minua päästäneet, joten jouduin seuraamaan niiden etääntymistä. Olin jo lähdössä pois, kun kuusikon tutut korkeaääniset piipitykset tiesivät ehkä hippiäisten näkemistä. Nämä pienet linnut olivat ylhäällä kuusissa ja niitä näki ainoastaan vilaukselta, joten en laittanut merkintää "havikseen". Sen sijaan käpytikka oli löytänyt sopivan kävyn ja hakkasi sitä männyssä. Lintu oli sen verran pahasti oksien takana, että kameran etsimeen ei kannattanut vilkaista. Käpytikan lähdettyä hakemaan uutta käpyä, lähdin itsekin paluumatkalle. Aikaisemmin tutulta paikalta hakemani käpytikka löytyi nyt samasta kelopuusta kuin aikaisemmallakin kerralla. Räpsin tästä naaraspuolisesta tikasta muutaman kuvan ennen kuin palasin takaisin autolle.

Käpytikka (Dendrocopos major)