Teemuluodon lehto

Teemuluoto, 30.03.2013, pohj. 1 m/s, -7 C, aurinkoinen/puolipilvinen

Ilmatieteenlaitoksen antama lämpötila näytti Pihlavan kohdalla -7 astetta. Viimeksi Teemuluodossa käydessäni näin parven pyrstötiaisia aivan sähkölinjan tuntumassa. Aurinko paistoi vielä sen verran matalalta, että lehdossa oli vielä hämärää kuvaamisen kannalta. Sen vuoksi jäinkin sähkölinjojen väliin, koska valo pääsi sopivasti paistamaan tähän kapealle puuttomalle alueelle. Linnut olivat jo aloittaneet laulunsa ja tikkoja tuntui olevan myös runsaasti liikkeellä. Reissun aikana tein näköhavainnon kolmesta käpytikasta, mutta asumusten läheisyydestä kuului lisää tikan koputusääniä, mutta näkemään niitä ei päässyt. Yksi naaraspuolinen tikka päätti voimistaa koputuksensa kuuluvuutta hakkaamalla metallista sähköpylvästä. Pensaikosta kuului myös varpusten "silputusta" ja nämä kaksi päättivät tulla oikein sähkölangalle katselemaan. Kuva itsessään ei ole mikään napakymppi, mutta minua miellytti kuvassa jonkinlainen geometrinen säännönmukaisuus. Pikkuvarpusten katsesuunta on tarkalleen sama.

Pikkuvarpuset (Passer montanus) tarkkailemassa tilannetta sähköjohdoilla.

Kävelin pitkospuita pitkin kohti lintutornia ja kävellessäni pienen näreen ohitse siitä lennähti puukiipijä liikkeelle. Yritin nopeasti saada siitä kuvan, koska se oli käytännössä minusta ainoastaan metrin päässä. Puukiipijä kiersi puuta sopivasti niin, että en päässyt oikein kuvaushollille. Samaan aikaan kuului lehdon puista tuttu pyrstötiaisen ääni. Nämä kaksi tiaista eivät pysyneet paikoillaan kuin sekunnin murto-osan, joten sain hädin tuskin otettua yhden kuvan, josta lintu on edes tunnistettavissa. Kaikki aikaisemmat yritykseni ovat johtaneet vain sumeisiin otoksiin liikkuvasta kohteesta.

Pyrstötiainen (Aegithalos gaudatus) repimässä lepän kuorelta sammalta

Keltasirkut tuntuvat olevan äänessä tähän aikaan vuodesta. Reviirit oli jaettu myös Teemuluodon lehdossa. Sirkkukuvista alkaa olemaan jo ylitarjontaa, mutta sellainen otos, jossa ei olisi ylimääräisiä häiritseviä oksia tai yksityiskohtia mukana on vielä ottamatta. Lähelle päästiin, mutta parempaa kuvaa kannattaa yrittää, jos tilaisuus tulee kohdalle.

Keltasirkku (Emberiza citrinella)

Reissu ei ollut ollenkaan huono vielä kun juuri ennen parkkipaikkaa pääsin seuraamaan oravan liikkeitä lähietäisyydeltä. Niin taitava kiipeilijä kuin orava onkin, tämä putosi puusta maahan yrittäessään hypätä toisen puun oksalta toiselle.

Orava tarkkailee outoa kameramiestä

Telkkien soidinkiihkoa

Kallo, 29.03.2013, itä 2 m/s, -8 C, aurinkoinen/puolipilvinen

Lähdin aamulla vähän auringon nousun jälkeen liikkeelle ja olin Kallon aallonmurtajalla klo 06.40. Päivästä oli tulossa aurinkoinen, mutta aamulla paikoitellen oli hieman sumua. Avovettä oli sen verran, että lintuja oli näkyvillä. Telkillä näytti olevan kevään soidin päällä. Päätä taivuteltiin selän päälle ja yritettiin näyttäytyä edukseen paremmalle sukupuolelle. Osalla linnuista oli pariutuminen jo tapahtunut ja ne liikuskelivat yhdessä eivätkä ottaneet enää osaa kisailuihin.

Telkkä (Bucephala clangula)

Aivan aallonmurtajan päässä nousin kivilohkareiden päälle kamerani kanssa. Paikoitellen kivillä oli vielä lunta, mutta suurin osa oli kuivia. Isojen kivilohkareiden päällä urheilu olisi voinut särkeä kalliit kuvausvälineet tai kuvaavan tai pahimmillaan molemmat. Kyykkysilläni sulauduin varmaankin paremmin maisemaan ja asento oli tukevampi myös kuvien ottamiseen.

Reposaaren kalasatamaan tuli luultavasti silakkalasti koska se sai lokkeihin liikettä. Parveilun lakattua lasti oli luultavasti purettu eikä irtosaalista ollut enää saatavilla. Linnut vaihtoivat välillä paikkaa ja lokkejakin liiteli vierestäni. Aika oli otollinen lentokuvien harjoitteluun sillä valoa on niin paljon, että lintujen liikkeen saisi kokonaan pysäytettyä. Jälkikäteen kuvia tarkasteltuani jäi harmittamaan, että en yrittänyt riskillä pienentää ISO-asetusta 800:sta 400:taan. Kuvissa oli kohinaa sen verran, että paras tarkkuus jäi saavuttamatta.

Isokoskelonaaras (Mergus merganser) lennossa

Keltasirkkuja

Viikinäisten lammet, 24.03.2013, länsi. 1 m/s, -3 C, aurinkoinen/puolipilvinen

Suunnittelin aamulla lähteväni liikkeelle jo auringonnousun aikaan, mutta 6-vuotias poikani päätti herätä samaan aikaan kuin minäkin ja oli kanssani vahvasti eri mieltä. Päätin siis siirtää lintujen tarkkailua tuonnemmaksi. Lähdin matkaan vasta klo 10.00 aikaan ja olin itse epäileväinen näkyisikö tähän aikaan enää mitään, kun auringon noususta oli jo kulunut sen verran aikaa. Aloitin tarkkailun paikalta, jossa olin eilen nähnyt palokärjen. Linnut olivat selvästi aktivoituneet laulamaan eri tavalla, kun auringon valo on lisääntynyt. Kuulin selvästi koivikosta linnun lauluäänen, jonka tiesin olevan muu kuin tali- tai sinitiaisen ääni. Olen jonkin verran talven aikana kuunnellut lintujen ääniä CD-levyiltä, mutta jotenkin en saanut päähäni mistä linnusta oli kyse. Laulavat linnut olivat sen verran kaukana, että en tunnistanut niiden lajia, mutta väriltään ne olivat selvästi keltaisia. Kaunis ja maaliskuinen sää oli saanut runsaasti ihmsiä liikkeelle sekä suksilla että jalan. Mies, jolla on kiikarit kaulassa ja pitkä putki törröttää monopodin päässä, kerää huomiota kanssaihmisten keskuudessa. Kyselyjä tuli liittyen lintujen kevätmuuten alkamisesta. Hakeuduin tietoisesti kauemmas uteliaista ja samalla lintuja karkoittavista koiran ulkoiluttajista. Rauhallisen tarkkailupaikan tarjoaa aivan Meri-Poriin johtavan tien vieressä olevat lammet, joihin pääsee helposti nyt kun pellon isot ojat ovat jäässä.

Metsikössä parveili talitiaisia ja niiden pienempiä sukulaisia sinitiaisia. Lisäksi korviini kantautui sama laulu, jota olin kuunnellut hetki sitten. Päätin nyt ottaa selvän laulajasta. Aikani kiikaroituani sainkin keltaisen laululinnun tähtäimeeni. Kuvailin lintua ja sain myös kuvattua toisen saman lajin edustajan, joka lennähti sattumalta aivan viereeni tien vierustan risukkoon. Mielessäni pidin lintua vihervarpusena kunnes lintukirjan selailu ja kuvien vertailu kameralla ottamiini osoitti, että lintu voi olla myös keltasirkku. Lopullisen varmuuden toi linnun äänen toistaminen CD:ltä. Kyse olikin siis keltasirkusta eikä vihervarpusesta. Näin surkea on siis tunnistustaitoni vielä tässä vaiheessa.

Keltasirkku laulaa (Emberiza citrinella)

Jo toinen palokärki

Viikinäisten lammet, 23.03.2013, pohj. 5 m/s, -7 C, aurinkoinen/puolipilvinen

Päivä on pidentynyt molemmista päistä, joten valoa riittää myös myöhemmin iltaan. Ajattelin käväistä tutun lenkin Viikinäisten lampien kautta. Molempien lampien ympärille on nyt tehty sorastettu kävelypolku, joten matkanteko sujui mukavasti. Aivan toisen lammen päähän päästyäni kuulin taas kuin tikka olisi hakannut nokkaansa puuta vasten. Olen kyllä monta kertaa ehtinyt epäillä toisiaan vasten narisevia puitakin linnun ääniksi. Aivan lammen rannassa kasvavan koivun juurelta ääni kuului eikä se ollut harhaääni vaan palokärki siellä irrotti koivun kuorta tarmokkaasti. Olin linnusta noin 4 metrin päässä, mutta valitettavasti melkein suoraan vastavalossa. Pudottauduin polvieni varaan ja sääsin monopodin sopivalle korkeudelle. Päätin pysyä mahdollisimman hiljaa ja käyttää tilaisuuden hyväkseni vaikka valo ei ollutkaan parhaimmillaan. Näin kaukaa, että lenkkeilijöitä ja koiran ulkoiluttajia lähestyi paikkaa jossa olin. Manasi jo hiljaa mielessäni menetettyä mahdollisuutta.

Lintu lennähtikin noin kymmenen metrin päähän toiseen koivuun. Jäin kuitenkin niille jalansijoille odottelemaan linnun seuraavaa liikettä. Tilanteen rauhoituttua lintu palasi saman koivun rungolle mutta nyt hieman korkeammalle ja paikkaan, josta lintua oli mahdoton kuvata. Päätin yrittää paikan vaihtoa siitäkin huolimatta, että lintu saattaisi jättää hyvästit koko paikalle. Hämmästykseni oli suuri kun pystyin kiertämään koivun toiselle puolelle ja aurinkokin paistoi suoraan takaani. Vielä kun palokärkikin päätti siirtyä kuvauksen kannalta parempaan paikkaan sain muutaman hyvän otoksen.

Viikinäisten "musta paroni"

Nyt kun onnistunut kuva oli saatu ei minulla ollut enää mitään hävittävää. Sen vuoksi päätin yrittää varovaista lähestymistä. Hivuttauduin vähä vähältä koko ajan lähemmäs palokärkeä eikä se tuntunut olevan moksiskaan vaikka välillämme oli lopulta vain noin 1,5 metriä. Sain rauhassa säädellä valotuksia, iso-arvoja ja aukkoja palokärjen jatkaessa kuoren irroitusta. Terävien kuvien lisäksi oli mukava nähdä yksityiskohtia, joita ei kauempaa otetuista kuvista löydy. Tikoille tyypillisesti palokärki nappasi saaliinsa pitkän kielensä avulla.

Palokärki (Dryocopus martius) tavoittelee toukkaa pitkällä kielellään

Huhtalan palokärki

Huhtala, 23.03.2013, pohj. 5 m/s, -7 C, aurinkoinen/puolipilvinen

Aurinko nousee aamuisin jo klo 6.30 aikaan, joten päätin lähteä ajoissa matkaan, jotta loppupäivän voisi sitten viettää perheen kanssa. Aikomuksenani oli mennä Yyteriin, mutta Pihlavan tienhaaran jälkeen päätinkin poiketa Huhtalanraitille. Heti autosta päästyäni päivä enteili hyvää, linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Saatuani kaikki tavarat mukaani suunnistin kohti uutta luontolavaa. Jäin aivan lavan tuntumaan seurailemaan lintujen liikkeitä läheisissä lepissä.

Huhtalan lintutornille johtavalle polulle on tehty hieno portti

Lähden kävelemään pitkospuita pitkin eteenpäin tai oikeastaan kävelin pitkospuiden vieressä, koska pitkospuiden päälle oli kerrostunut paksu jäinen ja liukas lumikerros. Jostakin edestäpäin kuului tikan naputus. Kuljettuani jonkin aikaa ääntä kohden havaitsin, että lintu ei ollut käpytikka vaan palokärki. Yritin lähestyä lintua, jotta olisin päässyt paremmalle kuvausetäisyydelle ja näkyvyys olisi ollut esteetön itseni ja kohteen välille. Lintu päätti kuitenkin olla eri mieltä kanssani eli aina kun pääsin sopivalle etäisyydelle niin lintu vaihtoi paikkaa. Se ei kuitenkaan mennyt kauas, mutta missään vaiheessa se päästänyt kuvaajaa kovin lähelle. Välistä jopa konttasin hangessa ja piileksin kuusen juurella. Siellä ollessani paikalle ilmestyi myös kaksi käpytikkaa. Jos olisin piirtänyt maahan kymmenen metrin halkaisijan omaavan ympyrän niin kaikki kolme tikkaa olisivat mahtuneet saman ympyrän sisälle.

Toinen Huhtalan käpytikoista (Dendrocops major)

Lopulta palokärki kyllästyi lähentelyihini ja suuntasi lentonsa lahden yli. Seurasin katseellani linnun lentoa, mutta se ei enää kääntynyt takaisin vaan lopulta se katosi rannan puiden sekaan. Kotona sain huomata, että palokärkikuvani eivät olleet onnistuneet kovinkaan kaksisesti, joko tarkennus oli osunut linnun edessä olleeseen oksaan tai sitten oksa muuten peitti linnun.

Palokärki etsii kaarnan alta toukkia ravinnokseen (Dryocopus martius)

Tunturikiuru

Vuolteentie, 03.03.2013, itä 4 m/s, -7 C, aurinkoinen

Tiiraan kirjatun tunturikiuruhavainnon perusteella kävin kahden muun ahkeran lintuharrastajan kanssa Vuolteentiellä tarkistamassa tilanteen. Lähtömme ajoittui sen verran myöhäiseksi, että aurinko oli jo painumassa mailleen. Huomasimme varsin pian, että vaikka kolme silmäparia haravoi peltoaukeaa ja ojanvierustoja ei tavoiteltua lintulajia saatu näkyviin. Auringon lämpösäteilyn vaikutuksen lakattua myös pakkanen kiristyi ja päätettiin luovuttaa.

Myös seuraava päivä oli aurinkoinen, joten päätin lähteä työpäivän jälkeen takaisin samalle peltoaukealle. Paikalle tultuani toinenkin lintujen tarkkailija oli liikkeellä jalusta ja kaukoputki hartioillaan. Kävin kysäisemässä onko hän jo tehnyt havainnon, mutta hän oli juuri itsekin tullut, joten mitään ei ollut vielä löytynyt. Asettelin oman kaukoputkeni myös hankeen ja lähdin haravoimaan avoimia peltoja. Lähdin kävelemään pitkin ojan vierustaa ja päädyin kahden ojan haaraumakohtaan. Toinen tarkkailija oli siirtynyt takaisin Vuolteentielle. Aurinko näytti uhkaavasti laskevan taas taivaanrantaan ilman, että tunturikiurut olisivat näyttäytyneet. Tiellä ollut toinen lintutarkkailija viittilöi kädellään. Päätin lähteä kysymään oliko hän mahdollisesti tehnyt havainnon. Kohdattuamme hän yritti antaa minulle suuntaa, mistä linnut löytäisin. Hänen kaukoputkestaan näin sitten nämä kolme lintua. Asetettuani kaukoputkeni valmiuteen sain ne pian itsekin näkyviin. Kaksi linnuista oli kaivautunut hankeen etsiessään siemeniä ja yksi seisoi hangella aivan kuin vartiossa.

Kameroita kaivettiin esille siitäkin huolimatta, että paras kuvaushetki oli jo menetetty. Kaukaa tuli laukaistua muutama kuva, mutta lähemmäs lintuja ei uskaltanut mennä pelästyttämättä niitä. Linnut tekivätkin lyhyen pyrähdyksen pudottautuen takaisin maahan. Siinä vaiheessa oli hyvä jättää linnut rauhaan ja lähteä itsekin kotiin. Pakkanen oli taas kiristämässä otettaan auringon painuttua mailleen.

Kolme tunturikiurua (Eremophila alpestris) ruokailemassa Vuolteentien pellolla

Kaarluodon timalit

Kaarluodon venevalkama, 02.03.2013, luode 2 m/s, -13 C, pilvistä

Kevättä enteilleen viikon jälkeen lämpömittari oli taas laskenut alle -15 asteen. Aurinko nousisi jo noin klo 07.30 aikaan, joten päätin lähteä aikaisin liikkeelle. Vaimo hieman ihmetteli herätyskellon pirinää lauantaiaamuna. Horisontti punersi hieman auringon nousun aikoihin, mutta muuten päivästä näytti tulevan varsin pilvinen ja kylmä. Pakkasen purevuutta voimisti 8 m/s puhaltanut tuuli. Kaarluodosta on muodostunut tuttu lähikohde, johon pääsee kotoa lyhyen ajomatkan jälkeen. Näin ollen jää enemmän aikaa luonnossa kulkemiseen eikä autossa istumiseen. Se kai lienee myös matkan tarkoitus.

Kaarluodon parkkipaikalla ei ollut lisäkseni muita autoja. Merkitsin totuttuun tapaa päivän säätiedot havaintovihkoon ja sen jälkeen suuntasin päättäväisesti kohti venevalkamaa. Muutama punatulkku lensi vastaan ja korppi raakkui jossakin lähistöllä. Kävelin pitkin ruovikon reunoja ja kuulin timaliparven äänet. Kesti hetken aikaa ennen kuin pääsin parven jäljille. Syynä oli se, että timalit liikkuiva enimmäkseen maassa kävellen etsien punonneita siemeniä. Yritin liikkua mahdollisimman hiljaa, jotta en häiritsisi lintujen syöntiä. Kovalla pakkasella linnut tarvitsevat kaiken valoisan ajan ruoan etsimiseen ja lentoon lähteminen kuluttaa turhaan elintärkeitä kaloreita. Linnut päästivät varsin lähelle, jos malttoi olla hiljaa paikallaan. Pienen turvavälin linnut kuitenkin pitivät kuvaajaan sillä seurauksella, että aina jokin korsi tuntui olevan kuvattavan ja kuvaajan välissä.

Jalassani olleet saappaat eivät varsinaisesti ole talvisaappaat, joten pureva tuuli ja pakkanen tuntuivat jaloissa vaikka niissä olikin vahva villasukka. Välillä oli pakko hieman liikutella varpaita ja sormia etteivät ne menisi kokonaan tunnottomiksi. Paksujen kintaidenkin kanssa sain jollakin tavalla painetuksi kameran laukaisijan alas. Valoa ei oikein riittänyt alle 800 herkkyyden käyttämiseen, mikä teki kuvista hiukan rakaisia. Päivä oli aika tavalla samankaltainen kuin edellinenkin timalien kuvauskerta.

Viiksitimalinaaras (Panurus biarmicus) Porin Kaarluodon venevalkamassa