Uusi lintutorni Virroilla

Tein nopean pikavisiitin Virroilla Herraskoskella, kun olin matkalla autolla kohti Iisalmea. Viimeksi paikalla käydessäni raportoin, että alueen luontopolulla sijaitseva lintutorni oli jo varsin heikossa kunnossa. Nyt vanhaa tornia ei enää ollut vaan se oli korvattu aivan uudella tornilla, joka sijaitsi hieman eri paikassa. Itse tornille en viitsinyt mennä sillä tähän aikaan vuodesta ei sieltä lintuja olisi juuri nähtävissä. Sen sijaan koetin onneani josko näkisin koskikaran kosken rannoilta - tällä kertaa ei onnistanut.

Herrainkosken uusi lintutorni

Vertailun vuoksi kuva vanhasta puretusta tornista

Näkymä Herrainkosken sillalta

Vain muutaman koskikaran tähden

Mikähän voima saa ihmisen lähtemään aamulla jo ennen klo 7:ää polkemaan kohti Ahlaisten Onnenkoskea? Kilometrejä kotoa Onnenkoskelle tulee kaikkiaan yli 25 km. Koskikara puuttui ekopinnalistaltani, joten Onnenkoski tuntui varmimmalta kohteelta löytää koskikaroja. Aivan turhan takia ei viitsisi 50 km päivälenkkejä tehdä.

Tuuli puhalteli lounaasta 6 m/s, lämpöä oli +4 astetta ja taivas oli pilvinen, mutta sateen uhkaa ei näyttänyt olevan. Tavarat mukaan peräkärryyn ja sen jälkeen keula kohti tavoitetta. Matkaan meni aikaa yhteensä 1,5 tuntia. Olin luvannut olla kotona klo 11 mennessä, joten paika päällä jäi tunti aikaa lintujen tarkkailuun. Päätin ensimmäiseksi nauttia Pahamäentien varrella olevassa laavussa kahvit termospullosta ja eväsleivät. Kävellessäni laavulle näin ensimmäisen koskikaran. Matkan päätavoite oli siis saavutettu! Metsän linnut päästelivät kutsuääniään samalla, kun minä nautin lämpimästä kahvista ja leivistä.

Kävelin kamerani kanssa aivan joen vartta ja kuulin joen toiselta puolelta linnun laulua. Ääni muistutti paikoin kitisevää saranaa, eikä muistanut aikaisemmin kuulleeni mitään vastaavaa. Tähyilin kiikareilla jokipenkan puita, jotta näkisin linnun. Tiesin laulajan olevan varsin lähellä, koska ääni kuului sen verran selvästi. Lopulta laskin kiikareitani alemmas ja huomasin, että laulaja olikin ollut koskikara, joka oli aivan rannassa lähellä veden pintaa laulamassa. Paikalla oli myös toinen kara joka kävi välillä kurkkaamassa veden pinnan alle luultavasti syötävää etsien. Jäin itse harmittelemaan, että en saanut taltioitua laulavaa lintua videolle tai ääniraidalle.

Paluumatka tuntui luonnollisesti rankemmalta kuin menomatka, mutta onneksi voimakkaasti puuskaisesti puhaltava tuuli haittasi menoa vasta aivan loppumatkasta. Retki oli pituudestaan huolimatta onnistunut.

Koskikara

40 ekopinnan raja rikki

Talviloman aikana en ole ehtinyt käydä juurikaan lintuja katsomassa, kun kotona on ollut remontti täydessä käynnissä. Torstaina ehdin kuitenkin maalausten kuivumista odotellessa käydä Yyterin suunnassa keräämässä ekopinnoja pyyn, töyhtötiaisen ja pulmusen verran. Mustarastaskin lauloi Enäjärven lintutornin viereisessä lepikossa juuri ennen aamun sarastusta, kun olin pyöräilemässä Meri-Porin suuntaan. Kevät on selvästi tulossa. Viimeisen huoneen tapetointi saatiin vihdoin valmiiksi perjantaina, joten lauantaiaamuna pääsin reissuun. Yritin uudelleen etsiä turkinkyyhkyjä Liinaharjan päiväkodin liepeiltä ja tällä kertaa ne löytyivätkin varsin helposti. Kaikkia kuutta kyyhkyä en löytänyt, mutta kaikkiaan viisi lintua oli hyvin näkyvissä. Yksi linnuista jopa tapaili hieman lajille tyypillistä huhuilua. Samalla tuli rikottua 40 ekopinnan rajapyykki!

Turkinkyyhky koettaa tiedustella lankoja pitkin katsotaanko tässä taloudessa Sotshin olympiakisoja

Jatkoin pyöräilyäni Pinomäen suuntaan toiveena nähdä tuulihaukka, joka alueella on usein havaittu saalistelemassa. Tuulihaukkaa ei löytynyt, mutta sen sijaan merkille pantavaa oli viherpeippojen runsaus. Linnut olivat erityiset innokkaasti äänessä päästellen "jär, jär, jär" ääntelyä.

Myöhempään iltapäivällä piipahdin myös pitkästä aikaa läheisen lammen lenkkipolulla. Vähintään 20 urpilaisen parvi liikkui alueella ja pysähtyi välillä puiden latvaan lepäilemään ja tarkkailemaan. Aivan lenkkini lopussa kiersin kiikareilla vielä Maaviikin pellot. Aivan Pietniementien tien varressa kasvavassa puussa näkyi puun ylimmällä oksalla jotakin valkoista. Kiikareiden suurennus ei riittänyt ja mutta koska olin sen verran lähellä kotia, lähdin noutamaan jalustaa ja kaukoputkea. Iso vaalea piste oli lintu ja isolepinkäinenhän se siellä tarkkaili saalista pellolta.

Kuningaskalastaja

Kun muu väki palasi kaupunkireissulta ja valoakin oli vielä, lähdin kohti Meri-Poria. Toiveena oli nähdä kuningaskalastaja, joka on harvinaista herkkua nähtäväksi saati sitten talvisessa Suomessa. Saapuessani parkkipaikalla oli siellä myös kolme muuta autoa. Yksi kaukoputken jalustavaa kantava lintumies käveli juuri venevalkaman jäällä kohti laituria. Sain häneltä vinkin siitä, missä muut katselijat olivat. Saapuessani varsinaiselle tarkkailupaikalle oli siellä kolme muutakin. Heiltä sain vinkin, että lintu tulisi yleensä tehtaan prosessivettä kuljettaville putkille. Muut olivat jo linnun nähneet, joten jäin pian yksin paikalle. Kameran laitoin jalustalle ja kiikarit pidin koko ajan silmilläni tarkkaillen putkien lähistöä.

Staijauskepin jäätyä kotiin alkoivat olkapääni jo puutua. Lopulta putkien lähistöllä näkyi liikettä. Lintu oli huomiota herättävän värityksensä takia helppo paikallistaa. Lintu viipyi lopulta rannan koivun oksalla sen verran pitkään, että ehdin katsoa lintua lähemmin myös kaukoputkella. Sillä lintu oli hienosti katsottavissa, mutta linnun kuvaaminen olikin sitten paljon haastavampaa, kun se oli etäisyyden takia niin pieni, että tarkennusta ei siihen saanut. Jonkinlainen dokumenttikuva tuli kuitenkin otetuksi.

Kuningaskalastaja