Tundrahanhi ekopinnaksi ja elämänpinnaksi

Heräsin lauantaiaamuna jo "normaalisti" kukonlaulun aikaan, mutta päätin kuitenkin pian, että siirrän linturetkeni vasta sunnuntaille. Aamulla satoikin sitten kevyesti lunta, joka kuitenkin suli pois melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Säätiedotus piti paikkansa ja aurinko tuli esiin noin klo 11 aikaan. Tiiran tietojen perusteella Preiviikin pelloilla oli havaittu yksi tundrahanhi joutsenten ja metsähanhien joukossa. Päätin lähteä sitä etsimään ja samalla ajattelin käväistä Kaarluodon lintutornilla vaikka tiesin katselun tornista haasteeksi kovan tuulen takia.

Matkaan lähdin klo 12 aikaan ja päivä oli poutainen ja selkeä (0/8). Käännyin Hankimaan tienhaarasta kohti Paarnooria ja vähän matkan päässä piti pysähtyä laskemaan töyhtöhyypät pellolta ja niitä oli kiikareilla laskettuna yhteensä 26. Matkaani piristivät vielä punatulkkukoiras ja naaras, jotka lensivät tien yli edestäni kadoten hakkuaukealle. Saavuttuani Kaarluodon parkkipaikalle ja purkiessani tavaroita näin noin 10 metrin päästä puukiipijän nousevan puun runkoa ylöspäin ja samalla kuului pyrstötiaisten tirskahtelevat yhteysäänet. Jäin hetkeksi ihailemaan näitä kauniita ja vilkkaita palleroita ja onnistuin saamaan kovalla yrittämisellä yhden kelvollisen ja suhteellisen tarkankin lajikuvan.

Vanha pyrstötiainen Kaarluodossa (Aegithalos caudatus) 

Samalla reissulla jouduin taistelemaan jalustani kanssa, kun jalan kiinnitys oli päässyt löystymään ja kiinnityksen sisältä varisi maahan pieniä muoviosia. Etsimisen jälkeen löysin kaikki puuttuvat osat ja sen jälkeen kamppailin vielä pitkään saadakseni palaset kohdalleen. Onnistuin saamaan jalustan vielä ehkäksi ja samalla manasin hankintaani - köyhän ei kannata ostaa halpaa.

Tornissa oli tuulista kuten arvelinkin. Puolisukeltajia saattoi olla muitakin lajeja kuin sinisorsat, mutta tuulen ja vastavalon takia ei tunnistamisesta tullut mitään. Lahdella uiskenteli telkkiä, isokoskeloita, lokkeja, joutsenia ja yksi merikotkakin saapui paikalle.

Paarnoorintiellä oli talon pihassa ruokinta ja sieltä yhytin vuoden ensimmäisen koiraspeipon. Lisäksi lähettyvillä oli kaikkiaan neljä kauniin mustaa mustarastasta ja yksi käpytikka, jotka lähtivät pakosalle minut nähtyään.

Varsinaiseen pääkohteeseeni saavuin noin puoli kolmen aikaan. Menin aivan samoille paikoille kuin viime sunnuntaina. Paikalla oli lisäkseni myös toinen lintumies, joka vastasi hämmentyneenä tervehdykseeni, kun pyyhälsin pyörälläni hänen ohitseen. Katselin pitkään pellolla olevia hanhia kunnes ilokseni löysin linnun joka oli valkoisella otsakilvellä varustettu. Päätin laukaista kameranikin siihen suuntaan vaikka etäisyyttä lintuihin oli liikaa. Tundrahanhi oli minulle sekä elämänpinna että ekopinna, joten reissu ei kylmästä säästä ja tuulesta huolimatta ollut turha.

Kotona aloin epäillä hieman lajitunnistustani ottamani kuvan perusteella. Lintu voisi olla myös ns. tundrametsähanhi. Linnun vatsassa ei nimittäin ollut ollenkaan tundrahanhelle tyypillistä poikittaisjuovitusta. Päätinkin varmistaa asian kokeneelta lintuharrastajalta. Saamani vastaus vahvisti linnun kuitenkin toisen kalenterivuoden tundrahanheksi. Linnun otsakilpi ei ollut vielä täysin kehittynyt ja ilmeisesti nuorella linnulla ei vielä ollut lajille tyypillistä juovitusta. Sain siis pitää molemmat pinnani!