Pihabongaus 2014

Vuoden 2014 pihabongaus tuli suoritettua lumisessa maisemassa ja pikkupakkasessa omassa kotipihassa. Pakkasta ei tainnut olla viittä astetta enempää, mutta pakkasen purevuutta lisäsi tuulinen sää. Vaikka kotipihan ruokinnalla on tarjolla talia, maapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä ei koko tunnin aikana ruokinnalla vieraillut kuin yksi talitiainen. Saattaa olla, että ajankohta oli liian myöhäinen kun aloitin oman tarkkailuni vasta klo 10.20.

Tämän vuotinen saalis oli aika surkea: punatulkku, talitiainen, harkka, varis, naakka ja keltasirkku. Keltasirkku oli lajeista runsain. Pieniä parvia lensi pihan yli useampaan otteeseen.Varpusen tai pikkuvarpusen ääni kuului jostakin, mutta en laittanut lajista merkintää, kun en saanut siitä täyttä varmuutta. Ensi vuonna toivottavasti paremmin.

Pohjois-Satakunnan kierros

Sama kolmihenkinen kokoonpano lähti liikkeelle aamutuimaan klo 08.00 aikaan suuntana Pohjois-Satakunta, tarkemmin Siikainen. Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka oli Katselmankallion näkötorni Leppijärvellä. Alue on hyvin viitoitettu parkkipaikalta lähtien ja alueen varustukseen kuuluu mm. laavu, jossa makkaran paistokin onnistuu. Itse näkötorni on massiivisen korkea verrattuna Porin vastaaviin ja tornista avautuu mahtavat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin.

Parkkipaikalta on viitoitus nuotiopaikalle, laavulle ja näkötorniin

Korkeasta näkötornista avautuu hyvät näköalat joka suuntaan

Sanonta siitä, että huipulla tuulee piti tällä kertaa paikkansa. Vaikka pakkasta ei ollut viittä astetta enempää niin tuuli meni kyllä läpi kaikkien vaatekerrosten. Ainoa merkittävä havainto tornista tehtiin, kun maakotka lenteli kaukana suoalueen yllä. Sitä tapittaessa ehti kyllä kylmä hiipiä sekä varpaisiin että sormiin. Sen vuoksi parkkipaikalla nautittu kahvi tuntui erityisen lämpimältä.

Tämän jälkeen kuljettiin enemmän ja vähemmän autolla kuljettavia metsäteitä. Pohjantikka olisi ollut hyvä havainto ja suollakin tuli rämmittyä riekon näkemisen toivossa. Kumpaakaan ei tällä kertaa nähty, mutta muutama töyhtötiainen tuli kameran muistikortille kuvattua. Mukavin luontohavainto oli majavan tekemä pato ja suhteellisen tuoreista jäljistä päätellen majavat saattoivat oikeasti olla jossakin talvipesänsä suojissa.

Töyhtötiainen Siikaisista

Kurikanniskan padolla nähtiin koskikarojen lisäksi myös punatulkkuja, joita en tänä talveja ole vielä juurikaan nähnyt. Hieman videota tuli myös kosken kuohuista kuvattua ja seurattua karojen kalastusta. Viimeisenä kohteena kotimatkan varrella oli Lampinkoski. Itse näin alueella vain koskikaroja, mutta muut näkivät myös varpushaukan lentelevän kosken läheisyydessä. Itse keskityin kuvailemaan koskea jalustalla. Muutama karakuvakin tuli otettua.

Koskikara Lampinkoskessa

Kosken kuohuja sillan pielessä

Luonnon jäätaidetta

Puun oksille on kertynyt vahva jääkerros

Linturetki Euraan

Sunnuntaipäivän pääretkikohteena oli Euran ympäristö. Aamu ei lähtenyt osaltani parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Migreeni antoi ensioireitaan jo aamulla heti herättyäni. Nopea lääkkeen otto auttoi kuitenkin niin, että matkaan pääsin lähtemään. Klo 10.00 noudin kyytiin kaksi muuta lintumiestä. Yhdessä ihailtiin, kun kuu loisti hienosti pakkasaamuna siniseltä taivaalta. Pakkasta oli 18 astetta ja itätuulta oli vain 1 m/s.

Matkassa oli PLY:n tammikisassa mukana oleva, joten Hanhiluodosta haettiin ensimmäinen lisäpiste plakkariin piekanan muodossa. Ensimmäiseksi varsinaiseksi pysähdyspaikaksi oli valittu Harjavallan sairaalan läheinen luonnonsuojelualue, josta oli tehty tänä vuonna tehty valkoselkätikasta havaintoja. Luontopolulta kuuluikin lupaavasti tikan ääni, mutta metsässä rämpiminen ei tuottanut muuta tulosta kuin yhden käpytikan. Lopulta Harjavallasta lähdettiin kohti Euraa vain kaksi käpytikkahavaintoa rikkaampana.

Euran läpi kulkevia siltoja käytiin katsastamassa useaan otteeseen koskikaroja etsien. Ensimmäisellä havaintopaikalla ei nähty muuta kuin sinisorsaparvi, joka rääpätti kovaäänisesti savuavalla joella.

Sinisorsia kylmissä oloissa joen rannalla

Pakkassäässä savuava Eurajoki

Parhaiten koskikarat löytyivät kuitenkin Myllysillan kupeesta. Valitettavasti itselläni pysähtymispaikka tarjosi ikävän yllätyksen, kun migreeni pukkasi uudelleen päälle. Ei muuta kuin nopeasti uutta lääkettä ottamaan. Kuohuva koski hienossa talvisessa miljöössä tarjosi niin makeita kuvausmahdollisuuksia, että niitä ei voinut missata migreenistä huolimatta. Tallentelin muistikortille myös pätkiä liikkuvaa kuvaa. Lisäksi jalustalla sai otetuksi pitkällä valotusajalla kuvia, joissa veden sai näyttämään samettisen pehmeältä.

Eurajoen kuohuja myllysillalta kuvattuna

Näistä luonnonkauniista maisemista siirryimmekin sitten jäteasemalle. Etsinnän kohteena oli isolokki, jonka löytäminen valtavasta lokki- ja naakkaparvesta olikin haastava tehtävä. Kaatopaikan ympärillä olevassa metsikössä oli myös mukavasti petolintuja tarkkailuasemissa - kaikkiaan kuusi merikotkaa. Välillä kanahaukka nostatti valtavasti metelöivän lintujoukon ilmaan. Myös korppeja oli runsaasti puiden latvoissa. Isolokki jäi kuitenkin tällä kertaa näkemättä ja etsijöiden varpaatkin taisivat olla seisoskelusta johtuen sen verran tunnottomat, että oli parasta jatkaa matkaa.

Naakkoja ja lokkeja valvana metelöivänä parvena kanahaukan hätistelemänä

Aloittelevalle lintuharrastajalle kertyy eliksiä vielä varsin helposti. Sain lisätä turkin- ja uuttukyyhkyn omaan listaani. Myös tammikisaan pisteitä keränneelle tuli mukavasti pisteitä varsinkin, kun paluumatkalla löytyivät vielä hiirihaukka ja peukaloinen. Itselleni pisteitä tärkeämpiä oli kuitenkin retkeily hienossa ja aurinkoisessa talvisäässä ja mukavassa retkiseurassa.

Mukava valopilkku talven harmauteen

Lähdin pyörälenkille tarkoituksenani ehtiä Kirjuriluotoon ja mahdollisesti Hanhiluotoon asti. Lenkille lähtö oli kuitenkin sen verran myöhään, että pimeys laskeutui ennen kuin pääsin edes Kirjuriin asti. Lisäksi taivaalta tuli pientä tihkusadetta ja ehdin jo manaamaan koko matkaan lähtöäni. Retkeni ei sittenkään ollut turha nimittäin Pori Energian parkkipaikan kohdalla tien varren puissa näkyi liikettä. Hämärää iltataivasta vasten katsottuna oli vaikea erottaa lintujen tuntomerkkejä. Siirryin tien toiselle puolelle aivan sen puun alle, jossa linnut olivat, mutta vieläkin oli vaikea tehdä lopullista tunnistusta. Vasta kun parvi pyrähti maahan ajotien pientareelle niin saatoin varmasti sanoa, että kyseessä oli vihervarpunen. Olenkin jo ehtinyt ihmettelemään, että missä tämä laji on ollut, kun viime vuonna näin kyseistä lintua Raumankorven pururadallakin. Mieltäni lämmittävä havointo siis.

Auringon laskuaika oli noin klo 15.30 aikaan, joten päätin lähteä jo kotimatkalle. Kotimatkalla havahduin entisen UTU-talon pihalta kuuluvaan naputteluääneen. Laskevasta hämärästä piittaamatta ajattelin, että käpytikan nyt ainakin vielä näkee, jos pääsee oikein lähelle ja tosiaan tikkahan siellä naputteli. Parkkipaikalta kuului myös muutaman muun pikkulinnun äänet ja päätin katsoa josko näkisin vielä mitä lintuja parkkipaikan matalissa koristepuissa olisi ja yksittäinen talitiainen siellä oli. Aivan kuin kohtalon ohjaamana näin, että talon antennissa oli jotakin sinne kuulumatonta. Kiikarit silmille ja nopeasti katsottuna lintu siellä oli ja potretti sopi haukan tuntomerkkeihin.

Sitten nopeasti purkamaan pyörän peräkärrystä kuvauskalustoa, kolmijalkaa ja kaukoputkea. Laitoin kameran jalustaan, koska valoa oli jäljellä enää vain nimeksi asti. Sain nopeasti ammuttua muutaman kuvan ennen kuin lintu lähti voimakkaasti siipiään iskien pois. Ajattelin, että siinä oli sitten tämän päivä pulkassa ja kasasin tavarat jo takaisin peräkärryyn. Nopeasti vielä vilkaisin paikkaan, jossa lintu oli ollut ja kas sinne se oli taas ilmestynyt. Taas tavarat ulos kärrystä ja uusia kuvia ottamaan. Lintu lähti kuitenkin taas pois vähän sen jälkeen, kun olin saanut vain muutaman ruudun otetuksi. Nyt jo tiesin odottaa, että ehkä lintu palaisi vielä takaisin ja vaihdoin kamerajalustaan kaukoputken. Lintu tuli takaisin ja pääsin lintua katsomaan varsin läheltä ja samalla kirjoittelin ylös linnun tuntomerkkejä omaan havaintovihkooni siltä varalta, että yhtään tunnistusta auttavaa kuvaan en olisi saanut tallennetuksi. Linnun tarkkailua ei kannattanut jatkaa hämärässä sen enempää, joten päätin lähteä kotimatkalle muutamaa ekopinnaan rikkaampana.

Dokumenttikuva ampuhaukasta seisomassa tv-antennissa tarkkailemassa