Kevään ja kesän yhteenvetoa

Viimeisestä blogipäivityksestä on jo kulunut hävyttömän pitkän aikaa. Syynä on ollut vain laiskuus. Linturetkillä olen käynyt suhteellisen säännöllisesti koko kevään ja kesän ajan. Suurin kynnys työ aloittamiselle taitaa olla kuvien läpikäyminen ja muokkaus. Toisaalta omaan kuvaamiseen kohdistuva kritiikki. Mikään kuvista ei ole oikein onnistunut siinä määrin, että se ansaitsisi tulla julkaistuksi.

Yritän lyödä yhteen kevään ja kesän reissut kuvin ja sanoin suhteellisen kronologisessa järjestyksessä edellisestä päivityksestä alkaen.

16.05.2015 Käväisin tarkistamassa Viikinäisten lampien lintutilannetta. Kevään lintuja oli jo lammelle saapunut kivasti. Lammilla eivät lintumäärät ole koskaan kovin korkeita, mutta mukavasti sieltä saa silloin tällöin ekopinnoja kerätyksi. Nähdyt lajit listattu alla:

• Mustakurkku-uikku
• Rantasipi
• Nokikana
• Kyhmyjoutsen
• Tukkasotka
• Kanadanhanhi
• Kalalokki
• Telkkä
• Silkkiuikku
• Sinisorsa, jolla poikue 6 poikasta
• Satakieli
• Tavi
• Haarapääsky
• Räystäspääsky
• Ruokokerttunen

17.05.2015 Kävin uudelleen lammilla ja tällä kertaa haaviini sattui ihan mukava havis. Kahden lammen välisellä sillalla olin jo kuulevinani rastaskerttusen laulun, mutta siinä vaiheessa epäilin vielä havaintojani ja päätin suunnata lähemmäs äänen syntypaikkaa. Oletukseni oli oikeassa, joten ei muuta kuin what's app viestiä menemään muille lintumiehille. Lintua käytiin sitten melko ahkerasti bongaamassa. Lintu oli hyvin äänessä pitkään ja sen luokse oli helppo päästä. Käväisin samalla reissulla myös Tekunkorven kuntoradalla ja siellä oli kivasti käenpiika äänessä. Kuulin käenpiian äänen jopa kotipihassani saman päivän aikana. Edelliseen päivään verrattuna muita lintulajeja mainittakoon tiltaltti, rastaskerttunen, käenpiika, kirjosieppo, metsäkirvinen, sirittäjä ja pajulintu.

Pajulintu Haikaralammen ja Haukilammen välisellä kaistaleella

Kävin 27.05.2015 työmatkalla Iisalmessa Suomen savossa. Yhtenä iltana ehdin käväisemään myös katsomassa paikkakunnan lintutarjonnan. Vierailin useammassa paikassa mm. Kiuruvedellä Jokilahden lintutornilla ja Kaislasen kosteikolla. Tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Pori on linnustollisesti ja harrastusmielessä yksi maamme ehdottomasti parhaita alueita. Lintulajillisesti reissu jätti ainakin itseni aika kylmäksi. Parhaat havainnot taisin tehdä Jokilahden lintutornissa.

Jokilahden lintutorni

Lintornin tasanteelta löysin mielenkiintoisen soikean muotoisen pallon, jonka tulkitsin olevan jonkin pöllölajin jättämä oksennuspallo, joka sisältää syödyn ravinnon sulamattomat osat.

Toinen havainto oli jonkin eläimen tukiranka, joka oli kaluttu luita myötön puhtaaksi. Kyse voisi olla ehkä oravan raadosta. Päätelmäni perustuu pitkään piiskamaiseen häntään, jossa on päässä muutama karva jäljellä.

Edellisen päivänä oli juuri laulettu lasten kevätjuhlissa suvivirttä ja seuraavana päivänä 31.05.2015 suuntasin jo varhain kohti Meri-Poria. Vierailin pyörällä Yyterin lietteillä, Enäjärven lavalla ja Teemuluodossa. Varhaisesta lähtöajastani johtuen kuulin vielä joitakin yölaulajia äänessä esim. viita- ja pensassirkkalintu. Pihlavan saha-alueella on ollut mustaleppälintu ja päätin yrittää linnun löytämistä, mutta tälläkään kertaa ei onnistanut. Toisaalta sain energiani suunnattua sen sijaan kuvaamiseen. Satakieltä on yleensä vaikea kuvata koska se pyrkii olemaan mahdollisimman piilossa. Tällä kertaa lintu oli hyvin näkyvissä, mutta valaisuolot eivät kuvaamista suosineet eikä oikein kuvauskulmakaan.

Satakieli äänessä

Iisalmeen suuntautuneella työmatkalla käväisin hakemassa Jyväskylän Motonetistä muutaman kympin maksaneen kuvauskojun. Aika tarkkaan kuukausi meni ennen kuin pääsin kojua kokeilemaan tositoimissa. Lähdin matkaan 28.06.2015 klo 4 aikaan aamulla, jolloin muita ei ollut liikkeellä kuin yöjouksuilta palaavat nuoret ja ravintoloista juopuneita kuljettavat taksit. Olin taittanut matkaa jo 3 kilometria, kun huomasin, että olin jättänyt teltan kulmien kiinnittämiseeni tekemänäi vaarnat kotiin. Ei muuta kuin takaisin kotiin ja uusi yritys. Matkalla mietin jo jääväni kotiin nukkumaan, mutta päädyin kuitenkin toteuttaa reissuni.

Melko lailla lisää kannettavaa reissulle tuli. Mukana piti kuljettaa kamerareppua, jakkarareppua (jossa eväät mukana), jalustaa, kiikareita ja piilokojua. Reissu kannatti tehdä jo pelkästään sen takia, että sain eliksen vesipääskystä, joka oli tankkaamassa ennen muuton jatkumista Kuuminaisten Loukkeennokalla. Piilokojussa on erillinen katto-osa, jonka jätin tällä kertaa asentamatta. Aamu oli varsin tuuleton, joten koju pysyi hyvin paikallaan.

Lintuja ei paljonkaan ollut, mutta joitakin kuvia kuitenkin sain. Katto-osan puuttuminen johti usein siihen, että lentävät linnut näkivät ilmasta minun istuvan kojussa ja kääntyivät takaisin eivätkä laskeutuneet aivan kojun eteen. Yksi yksittäinen haapanakoiras oli sen verran rohkea, että laskeutui tarpeeksi lähelle.

Haapanakoiraan (Anas Penelope) laskeutuminen 

Västäräkki on yksi lintumaailman pelottomammista linnuista, joka ei päästää ihmisen usein hyvinkin lähelle. Tiiratkin ovat usein varsin huolettomia ja kalastelevat siellä, missä saalista vain on helposti saatavilla.

Västäräkki hienosti kivella katsomassa omaa kuvajaistaan

Kalatiira

Tiira valmistautumassa syöksyyn

Saaliina kolmipiikki

Kotona Viikinäisissä törmää jatkuvasti rusakoihin, mutta metsäjäniksiä en ole kyllä tainnut useinkaan nähdä. Sain muutaman kuvan kaukaa otettua metsäjäniksestä, jolla on rusakosta poiketen lyhyemmät korvat ja rusakolla ei taida tuota valkoista rintalappuakaan olla.

Metsäjänis

Paluumatkalla käväisin vielä Maaviikin pellon metsätiellä, jolla oli nähty punapäälepinkäinen. Tulin juuri parahiksi paikalle ja sain toisen lintumiehen putkelta katsoa tätä harvinaisuutta. Olimme lintuun nähden vastavalossa, joten kuvat eivät oikein tahtoneet onnistua.

Punapäälepinkäinen tähystyspaikalla

Viikinäisten lammilla on pesinyt liejukana pariskunta, jolla on ollut myös neljä poikasta. Jostakin syystä en ole niitä itse päässyt näkemään. Kävin kahden muun lintumiehen kanssa tarkistamassa tilanteen 30.06.2015. Pienen etsimisen jälkeen linnut löytyivät, mutta täytyy myöntää, että liejukana on kyllä piiloutumisen mestari. Nytkin poikaset olivat kätkeytyneenä vesirajassa olevan juurakon kätköihin. Vain pieni liike paljasti lintujen olemassaolon, mutta helposti ne olisi voinut myös ohittaa huomaamatta.

Liejukana Porin Viikinäisten lammella

Kasalan lintutornin korkkaus

Mitä ihmettä! Kahden eliksen päivä ja tarkoitus oli mennä tekemään talvisia polttopuita. Joskus lintutorneilla ja -retkillä saa käydä pitkäänkin ennen kuin näkee lajin, jota ei ole aikaisemmin koskaan nähnyt. Ensimmäinen elämänpinna tuli koko perheelle, kun lähdimme hieman klo 9 jälkeen ajamaan kohti Merikarviaa, jossa oli aikomus tehdä puutöitä tulevien talvien lämmitystä varten. Tiesin luotojen alueella Länsitien varrella nähdyn kattohaikaran, joka on ollut alueella jo useita päiviä. Juuri kun mainitsin asiasta ääneen näin linnun seisovan lyhtypylvään päällä. Vaimon keskittyminen taisi mennä siihen, että perheen auto pysyi tiellä, mutta joka tapauksessa kaikki ehtivät nähdä vilauksen tästä isosta linnusta, joka alkaa olla harvalukuinen vieras Suomessa joka vuosi.

Muista lentävistä puheen ollen näin ensimmäisen kerran elämässäni myös ainoan lentävän nisäkkään eli lepakon, joka hädissään lenteli puutöissä olevien ympärillä pitkän ajan ennenkuin lensi takaisin hämärään piiloonsa.

Puutöiden tauottua kävimme Merikarvian Kasalan lintutornilla. Itselleni käynti oli ensimmäinen laatuaan. Toinen elämänpinna tuli luotokirvisen muodossa. Muita mainitsemisen arvoisia havaintoja ei matkalta sitten tullutkaan. Mukana oli juuri Liminganlahden luontokuvakilpailussa palkittu kuvaaja, joka kehotti ottamaan kuvan lintutornin viereen lennähtäneestä linnusta. Tausta olisi otollinen tuolle kyseiselle kuvalle. Täytyy myöntää, että hän oli oikeassa.

Petolintuja

Yleensä lähden linturetkelle varhain aamulla jo ennen auringon nousua, mutta sunnuntaina 19.04 lähdin liikkeelle poikkeuksellisesti vasta klo 10 aikaan. Saapuessani Yyterin lietteiden vanhalle lavalle lämpömittari näytti +7 astetta ja tuulta oli 7 m/s luoteesta. Lintumuuton kannalta ei mikään otollinen sää. Seuraani liittyi kaksi muuta lintujen tarkkailijaa ja huomasin, että minun ei tarvinnut edes mennä isommalle lintutornille, kun lähes kaikki alueen lajit oli nähtävissä jo lavalta käsin. Päiväpetolinnuista mainittakoon yksi varpushaukka ja lähes varmasti piekanaksi tunnistettu lintu. Kahlaajista paikalle oli tyllien ja punakuirien lisäksi saapunut myös yksi suosirri ja muutama punajalkaviklo. Mukava oli myös seurata taivaanvuohien ruokailua rantaniityllä. Uusina ekopinnoina sain heinätavin, varpushaukan, suosirrin ja lapasorsan.

Klo 13 tietämissä oli Enäjärven lintutornilla. Alueen runsaslukuisin laji oli tukkasotka. Aivan lintutornin ylemmän lavan alapuolelta lensi peto ruovikon yli kadoten rantalepikkoon. Linnusta näkyi ainoastaan selkä, joka oli tumman ruskea, mutta mitään värityksiä linnusta en ehtinyt havaitsemaan. Sen vuoksi laji jäi tunnistamatta. Ekopinnat täydentyivät punasotkan muodossa, joita oli tornista laskettuna ainakin 11 paikallista.

Leveäkarin tornilla tein lyhyen pysähdyksen klo 14 aikaan ja laskin alueella olevat linnut, mutta uusia ekopinnalajeja ei kuitenkaan tullut. Kiinnostavin yksityiskohta oli vanha merikotka joka tuli korpin löytämälle haaskalle. Lintu kaartoi sen verran "läheltä" tornia, että sain siitä muutaman kuvankin otettua.

Vanha merikotka, jolle tyypillinen valkoinen pyrstö näkyy hyvin kuvassa

Viimeinen kohde oli Kaarluodon torni Paarnoorissa. Sen verran alkoi jo huikoa, että viimeistään täällä piti syödä eväät. Navakka tuuli sopi torniin sen verran hyvin, että oli täysi työ yrittää katsoa kaukoputken läpi ja samalla tunnistaa Preiviikinlahdella kelluvia lintuja. Hienoin hetki oli kun ruskosuohaukkanaaras ohitti tornin ja siitä sai muutaman ruudun napattua ennen kuin lintu häipyi pohjoista kohden. Toinen mukava ekopinna oli metsäviklo, jonka äänen kuulin ensin ja lopulta myös näin linnun lentävän tornin sivulta kadoten metsään.

Ruskosuohaukkanaaras

Olisiko normaalia myöhäisempi ajankohta syynä siihen, että myös petolintuja tuli nähtyä tavallista enemmän. Yleensä aamutuimaan petoja harvoin tulee nähtyä tai sitten en vain ole niitä havainnut.

Pohjantikka elämänpinnaksi

Viikonloppuna oli tiedossa tuulen kääntyminen etelään ja lauantain piti olla aurinkoinen ja lämmin. Sunnuntaille olikin sitten tulossa sadetta ja navakampaa tuulta. Jouduin hieman käymään kotona neuvonpitoa, että sain lintureissuni sovitettua lauantaille sunnuntain sijaan. Matkaan lähdin aamusella hieman ennen kuutta eli hyvissa ajoin ennen auringon nousua. Päivä oli kuitenkin jo alkanut sarastaa, joten aivan säkkipimeää ei enää ollut. Kirkas yö teki kuitenkin sen, että aamulla lämpötila ei ollut paljonkaan nollan yläpuolella.

4 km pyöräiltyäni huomasin, että jotakin puuttui - puhelin. Olin tullut jo niin pitkälle, että en jaksanut enää kääntyä takaisin. Tänä älypuhelinten aikakautena tunsin itseni jotenkin alastomaksi. Ensimmäinen kohteeni oli Yyterin lietteet, josta oli Satakunnan kansassa julkaistu juuri artikkeli. Artikkelissa esiteltiin uusi lintutorni ja aluetta yleisemminkin. Paikalle tullessani huomasin sen heti uusina kyltteinä ennen pitkospuiden alkua. Ensimmäinen ekopinna tuli, kun kuulin laulurastaan iloisesti lauleskelemassa kuusen kätköissä.

Tornilla oli tuttuja lintumiehiä, joten sain myös viestin kulkemaan kotiin puuttuneesta puhelimesta. Lintulajeja kertyi tornista mukavasti: meriharakka, punakuiri, luhtakana, kaulushaikara, kuikka, silkkiuikku, haapana, mustalintu, pilkkasiipi ja jouhisorsa. Torniin tuli lintumies, joka tiesi kertoa Enääjärvellä nähdyn pohjantikan olevan edelleen paikalla. Sinne siis siirryttiin seuraavaksi. Itse ehdin pyörällä ensin tornille johtavan polun varteen ja sieltähän tikka löytyikin varsin helposti. Lintu tuntui kuitenkin aina olevan puun väärällä puolella tai sitten varjossa. Muutama otos linnusta tuli kuitenkin saatua.

Pohjantikka Enäjärven tornille johtavien pitkospuiden varrelta

Toinen hykerryttävä havainto oli seurata puukiipijän pesärakennuspuuhia. Aivan pitkospuiden vieressä oli lahonnut puu, jonka latvaosa oli katkennut. Puun rungossa oli pieni reikä, johon lintu kuljetti risuja. Oli hauska seurata tätä sinnikästä pientä lintua, kun se yritti sovittaa pieneen reikään risua, joka ei sinne tahtonut mahtua. Monen yrityksen jälkeen lintu sai sen kuitenkin ujutettua reikään ja lähti hakemaan seuraavaa.

Puukiipijä sovittamassa risua pesäkolonsa suuaukosta sisään

Lintu äityi poseeraamaan myös puunrungon valoisalla puolella

Linturetkellä Saksassa

Tiedossani oli viikon työmatka Hollannissa ja reissun aikana yöpyisin kolmena yönä aivan Saksan ja Hollannin rajalla sijaitsevassa idyllisessä maalaishotellissa. Kävelymatkan päässä hotellilta sijaitsee Zwillbrocken Vennin alue, joka on maailman pohjoisin flamingojen pesimäalue. Valitettavasti työkiireiden johdosta pääsin alueelle katsastamaan linnustoa ainoastaan yhtenä päivänä eli keskiviikkona 25.03.2015 ja tietenkin silloin satoi.

Ensinnäkin pahoittelut ottamieni kuvien surkeasta laadusta. Illan hämärtyminen ja vesisade eivät parantaneet mahdollisuuksia kunnon ruutujen ottoon. Mukaani matkalle olin raahannut koko kuvaus- sekä lintutarkkailukaluston: kiikarit, kamerat, kolmijalan ja kaukoputken. Ensimmäiselle piilokojulle tullessani kokosin kolmijalan ja kaukoputken paikoilleen ja haravoin kojusta käsin aluetta. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi ulosteen valkoiseksi värjäämiin puihin. Merimetsot olivat asettuneet jo tekemiinsä pesiin.

Merimetsoja pesillään, joita ei viime käyntikerrallani ollut.

Pääjoukko harmaahaikaroista taitaa olla vasta matkalla kotisuomeen, mutta Hollannin läpi ajaessani näin useiden yksilöiden lentävän paikasta toiseen. Lentävän linnun on helppo tunnistaa mutkalla olevasta kaulasta.

Harmaahaikara

Aivan kuten toinen lintumies totesi, petolintuihin törmää Keski-Euroopassa huomattavasti helpommin kuin pohjolassa. Ensimmäisen linnun näin istuksimassa puussa jo ajaessani hotellille maanantaina. Toinen yksilö seisoi katkenneen puun nokassa pälyillen ympärilleen.

Hiirihaukka tarkkailemassa saalistusmahdollisuuksia

En ole aikaisemmin nähnyt pikku-uikkua Suomessa, mutta täällä niitä tuli nähtyä kaikkiaan kolme kappaletta. Linnun tunnistusta helpottaa vaalea laikku nokan tyvessä ja se, että siltä puuttuu musta-kurkku- ja silkkiuikulle tyypilliset koristukset päästä. Nämä kaksi yksilöä uiskentelivat vesialueen poikki hyvin nävissä. Kolmas yksilö sen sijaan piilotteli visusti aivan rantakasvillisuuden tuntumassa.

Pikku-uikkupari

 Aidatulla niityllä oli muutama suurempi lätäkkö ja niiden laitamilta havaitsin käyskentelemässä merihanhien lisäksi pari afrikanhanhea. Linnulla on suomessa tavattavia lintuja huomattavasti värikkäämpi höyhenpeite.

Afrikanhanhia kaksi kappalein niityn vesilammikoilla

 Suurin kiinnostuksen kohteeni tällä matkalla oli löytää alueella pesivä albatrossiyhdiskunta. Täytyy sanoa, että oli aika mukava kokemus katsella kaukoputken läpi näitä kauniin värisiä lintuja. Alue, jossa linnut olisivat ei paljon eroa Preiviikinlahden rantaruovikoista, mutta tuskin näitä lintuja omilla leveysasteillamme ikinä nähdään ainakaan pesimässä.

Flamingoyhdyskunta, joka pesii myös alueella

Anas-suvun lintuja on Suomessakin tullut nähtyä runsain mitoin, mutta tätä lajia en ole vielä Suomessa itse päässyt näkemään. Harmaasorsapariskunta uiskenteli aivan toisen tarkkailukojun edestä ja pääsin ikuistamaan kummankin sukupuolen edustajan muistikortilleni. Toivottavasti tämä laji tulee tämän vuoden ekopinnalistalle myös kotimaassa.

Harmaasorsanaaras

Harmaasorsakoiras

Jäin ihmettelemään hotellilta aamuisin lähtiessäni, mikä lintujoukko pitää niin suurta metakkaa, että ääni kantautuu aina hotellin parkkipaikalle asti. Kun pääsin toiselle tarkkailukojulle, josta näki myös flamingot selvisi syy meteliin. Flamingojen lisäksi alueella oli aivan valtaista naurulokkien kolonia. Uskallan väittää, että lintujen pääluku liikkui tuhansissa. Aina kun jokin säikytti parven, täyttyi ilma tuhansien lintujen äänistä.

Tuhatpäinen naurulokkiyhdyskunta