Lintuvuosi 2013 ja katseita tulevaan

Vuoden vaihtumisen juhlintaa

Vuosi 2013 on takanapäin ja se oli itselleni ensimmäinen vuosi jolloin todella paneuduin lintuharrastukseen. En voi ehkä vielä tituleetara itseäni harrastajaksi enemmänkin harrastelijaksi. Harrastukseen liittyvästä välineistöistä tuli hankittua sekä kaukoputki että uudet kiikarit. Liityin myös PLY:n jäseneksi. Porin kaupunginkirjastosta tuli lainattua linnuista kertovia cd:tä, ääniä sisältäviä levyjä, lintujen esittely DVD:tä. Lintujen tunnistamisesta, käyttäytymisestä ja muutosta kertovia kirjoja tuli luettua useita. Täytyy myöntää, että näin vanhempana lintujen tuntomerkit eivät enää jää päähän yhtä helposti kuin nuorempana.

Lähes jokaisessa lintuoppaassa lukee, että lintuharrastus on helpointa aloittaa talvella, kun lintujen lajimäärä on muuta aikaa paljon vähäisempi. Lähdin siis liikkeelle aivan oppikirjamaisesti. Talven ehkä mukavin havainto oli Kaarluodossa tapaamani valkoselkätikka ja samaisen paikan venevalkaman viiksitimalit.

Vuosi oli sikälikin opettelua, että en oikein tuntenut paikkoja joista lintuja voisi helpoiten löytää. Tiiran havaintosivut toimivat tässä oivallisena apuna, kun muiden tekemien havaintojen ja havaintopaikkojen perusteella tiesi, missä muut harrastajat liikkuivat. Vuoden aikana tuli käytyä lähes kaikilla Porista löytyvillä lintutorneilla ja lintupaikoilla. Myös oman lähialueen lammet ja Raumankorven alue tuli koluttua usein läpi. Lähilammikoilla saattoi seurata kyhmyjoutsenten pesintää ja poikasten kasvua vaikka poikasten kohtalo jäi hieman arvoitukseksi eli pääsivätkö ne muuttamaan vai joutuivatko ne paikalla liikkuneen ketun suuhun. Lähilammikoiden ympäristön havainnoista mainittakoon palokärki, pikkutikka, mustakurkku-uikku, pilkkasiipi, harmaahaikara ja alli.

Kesäloman aikana linturetket jäivät vähäisemmälle ja vietin enemmän aikaa perheen kanssa ja piha-askareita tehden.

Syksyllä suuntasin usein Porin Yyterin lietteille aamuvarhaisella ja hienoa oli syksyllä nähdä muuttavia kahlaajia lepäilemässä ja tankkaamassa pitkää muuttoa varten. Kerran pääsin kulkemaan lieterannan läpi vanhemman pitkään harrastaneen lintuharrastajan kanssa ja ei voinut muuta kuin ihailla tunnistustaitoa, joka oli useamman vuosikymmenen aikana jäänyt plakkariin. Linnut tarjoavat sikäli haastetta, että sulkimisen takia linnut näyttävät eri näköisiltä keväällä ja syksyllä. Toisaalta nuoret linnut ovat joko oman näköisiään tai sitten ne muistuttavat naaraita. Myös linnun laulu-, kutsu- ja varoitusäänet ovat vielä ihan oma lajinsa. Harrastuksessa riittää opettelemista vuosiksi eteenpäin.

PLY:n järjestämään talviralliin otettiin myös osaa 3 henkisellä joukkueella ja sijoituksena oli 9. sija kun joukkueita oli mukana yhteensä 12. Paras joukkue sai kerättyä yhteensä 59 lajia. Mukava oli myös nähdä samalla samettipääkertun, joka oli edelleen rallin aikana Reposaaren Lontoon tyrnipensaassa.

Tulevan lintukauden tavoitteena on entisestään parantaa tunnistustaitoani. Viime vuonna hankittu peräkärry polkupyörään kannustaa käyttämään pyörää retkillä enemmän auton sijaan. Voisin osallistua ekopinnakisaan ilman suurempia tavoitteita asettamatta. Havaintoja tulee jos on tullakseen mukavan luonnossa liikkumisen ohella. Olen jo hieman loppuvuodesta kulkenut pyörällä reittejä, joilla en ole aikaisemmin liikkunut. Tavoitteena on kartoittaa potentiaalisia retkikohteita tulevaa vuotta silmällä pitäen. Toisaalta kohteet näyttäytyvät ihan toisenlaisina talvella kuin muina vuodenaikoina. Toivon mukaan tulossa on taas mukava lintuvuosi ja saan samalla kasvatettua 136 lintulajin määrää ainakin muutamalla lajilla.

Uudet kiikarit

Tilasin Englannista pitkällisen vertailun jälkeen itselleni uudet kiikarit. Päädyin hankkimaan Kiinan ihmeet eli Hawk Sapphire ED -kiikarit. Lintuvarusteen sivuilta löytyi arvostelu, jossa oli testattu saman valmistajan hieman edullisempaan kiikarimallia (Hawke Frontier arvostelu). Kyseisen valmistajan kiikari oli saanut epäilevän arvostelijankin yllättymään. Jossakin ulkomaisessa arvostelussa juuri tuo hankkimani kiikari oli valittu vuoden lintukiikariksi, mutta tietysti tällaisia "pokaaleja" voidaan antaa arvostelijasta riippuen mille kiikarille tahansa. Lueskelin myös joitakin ulkomaisia lintuaiheisia keskutelupalstoja eikä niissäkään kyseinen kiikari ollut mitään täystyrmäystä saanut pikemminkin päinvastoin.

Maanantaina postin lähetysseurannasta huomasin, että lähetys oli saapunut paikalliseen asiamiespostiin. Koko viikon jouduinkin sitten odottelemaan sopivaa hetkeä, että olisin niitä päässyt kokeilemaan. Nyt eletään vuoden pimeimpiä aikoja. Aurinko nousee, jos ylipäänsä nouseen, kun olen jo töissä ja se on jo laskenut kun pääsen kotiin. Eipä mistään kiikareista ole iloa pimeällä jos ei sitten ole hankkinut pimeänäkökiikareita.

Lauantaiaamuna sitten vihdoin pääsin kiikareideni kanssa tositoimiin lähimaastossa. Kiikareissa oleva paksu ja pehmitetty niskahihna tuntuu mukavalta ja kiikareiden painoa tuskin edes huomaa. Kiikareiden tuottama kuva on kirkas vaikka en ole kyllä mikään asiantuntija sitä sanomaan. Ote kiikareista vaatii hieman totuttelua koska vanhan porroprismakiikarini kädensijat olivat isot ja niistä sai hyvän otteen. Tuntuu, että uudella kiikarilla paras tapa pitää niitä on asettamalla sormet päällekkäin kiikarin päälle. Mukava ominaisuus uudessa kiikarissa on myös takalinssisuojus, joka kulkee kätevästi remmiin kiinnitettynä. Se on hyvä tulevaa talvea ja sateen jälkeistä metsää ajatellen. Oksista tippuneet pisarata kastelivat herkästi vanhan kiikarin etulinssit. Kiikarille oli myös hieno nahkainen säilytyskotelo, joka olisi saanut olla hieman väljempi ja toisaalta täysnahkainen kotelo ei välttämättä ole paras mahdollinen suomen keleihin.

Aika kertoo enemmän, miten kiikari pärjää eri keli- ja valo-olosuhteissa. Ainakin toistaiseksi voin sanoa olevani tyytyväinen hankintaani.

Toimituksen sisältö: kiikarit, ohjekirja, puhdistusliina ja nahkainen säilytyskotelo

Etulinssisuojukset ovat kiinni kiikarin alapuolelta ja takalinssisuojus kulkee hihnaan kiinnitettynä

Vertailun vuoksi vasemmalla uudet kattoprismakiikarit ja oikealla vanhat porroprismakiikarit

Zwillbrock Vreden Saksa (Osa II)

Tiedossa oli taas työmatka Hollantiin ja yöpyminen viihtyisässä maalaiskievarissa, joka on lähellä Zwillbrockin luonnonsuojelualuetta Saksan Vredenissä. Tiesin etukäteen, että aikaa ei välttämättä jäisi luontokohteissa käymiseen, mutta siitä huolimatta raahasin kameravälineistön ja kiikarit mukanani. Suomessa siirrettiin edellisenä viikonloppuna kelloa tunnin taaksepäin samoin kuin muualla Euroopassa, mikä tiesi hämärän tuloa tuntia aikaisemmin. Aurinko laskisi alueella jo klo 17 aikaan, joten paljonkaan auringonvaloa ei iltaan jäisi.

Torstai-ilta jäi vapaaksi ja olin hotellilla klo 16, josta lähdin heti matkaan vaatteiden vaihdon jälkeen. Päästyäni varsinaisen luonnonsuojelualueen reitin alkuun näin nopeasti sivusilmällä, kun haukka lähti lentoon polun läheisestä puusta. Lintu jäi kyllä määrittämättä ja jatkoin matkaani eteenpäin. Kun tulin ensimmäiselle tarkkailupiilolle, paikalla oli jonkinlainen puistojen kunnossapidon yksikkö ja kolme henkeä niitti rantakaislikkoa moottorikäyttöisillä raivaussahoilla. Siinä metelissä ei kuullut edes omaa ääntään saati sitten lintujen ääniä. Polulla liikkui paljon lenkkeilijöitä usein myös koira mukanaan. Polun viereisissä puissa ei juuri lintuja liikkunut. Ainoastaan kaksi hömötiaista liikuskeli etsien syötävää.

Aikaisemmelta viertailultani muistin, että reitin varrella oli useampia piilokojuja ja saavuinkin seuraavalle hetken kuljettuani. Ilta alkoi hämärtyä, joten kunnon kuvista ei kannattanut enää tällä retkellä haaveilla. Tämä torni oli korkeampi, katettu sivuilta ja sateelta suojasi katto. Tällaisia tarkkailupiiloja soisi näkevänsä myös Suomessa.

Katettu piilokoju

Piilokojussa oli kapeat aukot, joista pääsi tarkkailemaan ympäristöä

Kojusta avautuva näkymä

Nopea tarkistus edessä avautuvaan vesistöön ei näyttänyt tuottavan juuri mitään tuloksia. Hetkisen tilannetta seurailtuani huomasin, että hanhia oli palaamassa ruokailupaikoiltaan kohti luonnonpuistoa. Totesin aika nopeasti, että oli parasta lähteä takaisinpäin, jotta ehtisin käymään vielä viimeisessä piilokojussa ennen kuin pimeys laskeutuisi kokonaan.

Saapuessani viimeiselle kohteelle vedestä lähti liikkeelle lähimpänä olleet hanhet voimakkaiden äänten saattelemana. Viimeisestä kojusta aukesi pienelle vesialueelle hyvä näkyvyys ja sain kiikareilla määritetyksi suurimmaksi osaksi alueen lintulajit. Paikalla oli meillekin tuttuja lintuja kuten merimetso, lapasorsa, haapana, sinisorsa ja merihanhi. Myös neljä afrikanhanhea laskeutui veteen muiden hanhien joukkoon.

Aurinko tarjosi enää viimeisiä säteitään, kun taivalsin takaisin hotellille. Polun varrella kasvavien vanhojen lehtipuiden oksille oli tullut lepäämään runsaasti kyyhkyjä, jotka saivat kulkijan kunnolla säikähtämään, kun linnut lähtivät siipiään yhteen lyöden pakosalle.  

Muuton tarkkailua Toukarilla

Toukarin lt. luode 4 m/s, 12 C, poutaa ja melkein pilvistä (7/8)

Muu perhe lähti elokuviin ja minä lähdin siksi aikaa Toukarin lintutornille seuraamaan muuttoa. Olin Toukarin tornilla ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää, että mäen huipulle rakennetulta tornilta oli hyvä näkyvyys joka ilmansuuntaan. Alku vaikutti siltä, että mitään liikettä ei taivaalla olisi. Vajaan 20 linnun tikliparvi ilmestyi äkkiarvaamatta tornin edustalla kasvaviin puihin syömään siemeniä. Jäin pitkäksi aikaa ihailemaan näiden kauniiden lintujen olemusta. Haravoin kiikareilla taivasta ja puiden latvuksia ja tällä kertaa minua näytti onnistaneen. Taivaalla lensi isompi lintu ja sitä seurasi kaksi pienempää. Varikset kävivät ahnaasti hätyyttämässä petolintua tiehensä. Lintu oli kaukana ja vaikka laitoin kaukoputken 60-kertaisen suurennuksen en silti erottanut selvästi mistä linnusta oli kyse. Lintu oli selvästi iso petolintu, koska se näytti olevan lähes kaksi kertaa varista kookkaampi. Linnun pyrstöstä saatoin erottaa valkoisen raidan ja siipien alapuolelta kaksi mustaa laikkua. Lintu nousi välillä korkealle ilmaan ja se pysähtyi lentämään paikalleen tarkkailemaan maan tapahtumia.

Tunsin melkein pikkupoimamaista innostusta havaintoni johdosta. Pian saatoin huomata, että lintuja ei ollut ainoastaan yksi vaan niitä oli kaksi. Toivoin, että lintu tulisi sen verran lähemmäksi, että pystyisin tekemään tunnistuksen. Olisi sääli, jos joutuisin lähtemään kotiin ja havainnoksi jäisi ainoastaan haukkalintu. Aivan kuin lintu olisi kuullut pyyntöni ja aivan yllättäen huomasin, että lintu oli tulossa aivan tornin vierestä. En saanut lintua etsimeeni aivan heti, joten se paras kuva jäi luultavasti ottamatta. Lintu kaarteli kuitenkin riittävän lähellä tornia, että tunnistukseen riittävät kuvat tulisivat saavutetuksi.

Kotiin päästyäni tutkin saatuja otoksia jännityksellä ja lopulta saatoin todeta, että kyse ei voinut olla muusta kuin piekanasta. Luultavasti nämä linnut olivat lähteneet pohjoisesta hyvän myötätuulen saattelemana ja pysähtyivät sopivasti Porin kohdalla etsimään saalista. Yksi kuvista oli suhteellisen hyvin onnistunut ja siitä olin erityisen hyvilläni. Näiden hetkien takia sitä jaksaa taas polkea munamankelilla pitkin metsäteitä.

Vieras pohjoisesta - piekana

Satunnainen harhailija

Aamun linturetken jälkeen lähdin vielä ilta-auringon paistaessa kiertämään Viikinäisten lammet. Kahdenkymmenenkolmen kanadanhanhen parvi oli pysähtynyt lepäämään lammelle. Lintujen laskisen jälkeen huomasin vesilinnun, joka sukelteli ahkerasti. Ilman kiikareita ajattelin sen olevan telkkä, joka on aika yleinen vierailija lammella näin syksyn tullen. Kiikareilla lintua aikani katsottuani totesin, että kyseessä ei voi olla telkkä. Otin linnusta myös kuvia kameralla, jotta pystyisin myöhemmin tekemään määrityksen linnusta.

Yksinäinen alli Viikinäisten lammella

Tutkittuani lintukirjojen kuvia ja vertaamalla netistä löytyviin kuviin olin päätymässä alliin. Lintu olisi värityksensä puolesta joko naaras tai sitten nuori lintu. Havaintopaikka oli kuitenkin sen verran erikoinen, että päätin lähettää linnun kuvat myös kokeneemman lintuharrastajan katsottaviksi. Sain pian vahvistuksen epäilyyni sähköpostiini. Kyseessä oli siis alli, joka yksinäisenä lintuna on luultavasti harhautunut reitiltään. Lauantaina tuuli lievästi lännestä, joten olisiko tuuli työntänyt linnun normaalilta reitiltään idemmäksi sisämaahan päin. Joka tapauksessa mukava lisä Viikinäisten lammilla havaittujen lintulajien joukkoon.

Komea koiraspyy

Syyskuussa on tullut tehtyä retkiä jokaisena viikonloppuna ja mukana on seurannut uskollisesti Bob, tuo yksipyöräinen peräkärry. Yhtään samantyyppistä kärryä en ole Porissa nähnyt, joten luulen, että keltaisella viirillä varustettu kärryni herättää ihmetteleviä katseita. Hyviä lintukuvia ei ole reissuilta tullut saatua, joten blogin kirjoittaminenkin on sen myötä jäänyt vähän vähäisemmälle roolille. Toisaalta lintutornissa on tullut vietettyä enimmäkseen aikaani eikä sieltä käsin pysty paljon kuvia ottamaan. Kuvattavat kohteet ovat sen verran etäällä.

Syksyn myötä on myös päivä lyhentynyt siinä määrin, että matkaan ei kannata enää lähteä klo 6 aikaan aamulla. Aurinko nousi tänäänkin vasta hieman klo 8.00 jälkeen. Pimeässä ei kannata paljon kuvia ottaa eikä liioin katsoa kaukoputkenkaan läpi. Syyskuu on ollut hyvää aikaa hienojen auringonnousujen ja ruskakuvien ottamiseen.

Viikonvaihde oli aurinkoinen ja käväisin lauantaiaamuna Ooviikin lintutornilla. Valtalajina oli joutsenet sekä laulu- että kyhmyjoutsenet. Seuraavana tuli sinisorsat, telkät ja muutama haapanakin oli vielä lahdella. Veden pinta oli varsin alhaalla sillä kaislikon edessä oli maata näkyvissä ainakin 20-30 levyinen kaistale. Siinä olisi ollut oivallinen paikka kahlaajille ruokailuun, mutta tässä vaiheessa vuotta suurin osa kahlaajista on jo kaukana etelässä.

Tornille saapuessani huomasin jotakin olevan metsän reunassa olevan koivun oksalla ja luulin sitä aluksi pöllöksi. Kiikareillä näin, että se olikin komea koiraspyy, joka seisoi oksalla komeasti pään töyhtö pörhöllä. Se tarkkaili tilanne tovin ennen kuin jatko sitten matkaansa.

Koiraspyy Ooviikin rantakoivussa

Astetta ekompi

Olen jo pitkään miettinyt, että miten saisin painavat kameravarusteet, kolmijalan ja kaukoputken kulkemaan muuten kuin konevoimalla. Harkitsin ensin hankkivani pyörän taakse kiinnitettävät pyörälaukut, mutta jotenkin tuntui siltä, että olisi pitänyt hankkia varsinkin kaukoputkea varten aika syvä säkki. Kolmijalkaa olisi turha yrittääkään saada mahtumaan pyörän sivulaukkuun. Joutuisin lisäksi kuljettamaan mukanani myös selkäreppua ja työmatkaani taittaneena tiedän, että paidan selkämys on aina märkänä kun pääsen töihin ajoi sitten miten hiljaan hyvänsä.

Toinen vaihtoehto, jota sitten lähdin tutkimaan oli pyörään kiinnitettävä peräkärry. Ajatus lähti liikkeelle siitä, kun näin Porin kaupungin puistotyöntekijöillä käytössä olevia Kontti-peräkärryjä. Kyseisessä mallissa on kahden pyörät ja muovista valmistettu kaukalo. Internetistä haeskelun perusteella en löytänyt mistään paikkaa, josta niitä olisi voinut ostaa ja toisaalta ainoat myynnissä olevat olivat käytettyjä. Saattaa olla, että kaupungille nuo kärryt on varta vasten räätälöity nimenomaan puistotyön tekemistä ajatellen. Suurimmaksi osaksi tarjolla olevat kärryt olivat lasten eivätkä niinkään tavaran kuljettamiseen sopivia. Lopulta oikeilla englannin kielisillä hakusanoilla (bike cargo trailer) aloin löytää mitä olin etsinytkin. Omalle budjetilleni sopivaa kärryä etsiessäni huomasin, että halvat olivat tavalla tai toisella Bob Yakin kopioita. Lukiessani halpojen kopioiden laadusta annettuja kommentteja päädyin kuitenkin hankkimaan merkkituotteen, vaikka pidinkin sitä alun perin itselleni liian kalliina. Pahimmissa skenaarioissa uskoin päätyväni halpojen kopioiden kanssa vaikeuksiin, joko vaunun rikkoutumisen johdosta tai pahimmillaan itse loukkaantumalla.

Merkin ja mallin löytymisen jälkeen alkoi edullisimman ostopaikan etsiminen. Yhdysvalloista ei tullien ja verojen takia kannattanut lähteä tilaamaan eivätkä Eurooppalaisetkaan nettipyöräliikkeet vaikuttaneet Suomalaista yhtään halvemmilta. Suomesta edullisin hankintapaikka oli varuste.net. Tilasin tuotteen nettikaupasta tiistai-iltana ja se oli minulla kotona jo perjantaina. Oli melkoinen manooveri kuljettaa paketti pyörän tarakalla töistä palatessani, kun en malttanut odottaa hakeakseni kotoa autoa. Kärry oli helppo koota ja takapyörän akselin sovituskappalekin sopi ilman katkaisua paikoilleen. Illalla laitoin kärryn todelliseen testiin, kun hain nelihenkisen perheen viikon ruokatarvikkeet kaupasta ja lastasin ne kärryyn. Kärryn tila ei oikein tahtonut riittää ja painoakin oli varsin runsaasti. Hyvin ja ehjänä tavarat kuitenkin kotiin tuotiin.

Käytin kärryä viikonloppuna molemmilla linturetkilläni ensin lauantaina Kaarluotoon ja sitten sunnuntaina Leveäkariin. Kevyesti ja melkein huomaamattomasti tuli kärry perässä ja selvisi myös karkeammistakin metsäteistä. Ainoa mainittava negatiivinen puoli pyöräilyssä on, että matkoihin kuluva aika on paljon pidempi kuin autolla kulkiessa, joten varsinaiseen lintujen tarkkailuun jää paljon vähemmän aikaa.

Bob Yak -kärry pyörän perässä. Tavarat saa kätevästi vedenpitävään pussiin.

Lietteillä

Yyterin lietteet, 10 C, itä 3 m/s, poutaa ja selkeää

Jo matka lietteille antoi odottaa hyvää lintupäivää, kun aamulla ei näyttänyt olevan sumua niin kuin muutamana aikaisempina reissukertana. Tuulta oli sen verran, että se oli puhaltanut usvan tiehensä. Yyterin lietteet tarjosivat hienoa näytelmää, kun valkoposkihanhien muuttoparvet nousivat siivilleen ja tuntui, että lintuja meni jatkuvana virtana eteenpäin. Pian kuitenkin loputkin parvet olivat ilmassa, mutta katseltavaa lahdella oli siitä huolimatta yllin kyllin.

Aamunäkymä auringonnousun aikaan lietteillä

Eri vesilintulajien tunnistaminen on ainakin tässä vaiheessa lintuharrastusta varsin haastavaa, kun lintuja oli ei puvuissa. Osa oli nuoria lintuja ja osa vanhoja. Keskityin siis merkitsemään sellaisia havaintoja joista olisin suhteellisen varma. Kanadanhanhet ja merihanhet oli helppo poimia joukosta samoin kuin joutsenet. Nokikanojakin näytti olevan jo jonkin verran mukana.

Pääsin viime viikonloppuna kokeneen lintuharrastajan vanavedessä tutustumaan lietteiden tarjontaan ja hyvän opastuksen perusteella pystyin esimerkiksi helpommin tunnistamaan kahlaajia. Varmuuden tekemistäni havainnoista sain, kun tarkastelin ottamiani valokuvia kotosalla. Esimerkiksi nuoruuspuvussa olevia suokukkoja oli liikkeellä jonkin verran.

Tutkimalla lintukirjaani ja myöhemmin valokuvista uskalsin merkitä myös kuovisirrin yhdeksi havainnokseni. Nämäkin kaksi tapaamaani lintua olivat nuoria lintuja. Nuoret linnut olivat myös sen verran rohkeita, että ne ruokailivat varsin lähellä rannassa kulkevaa paalulinjaa, joten niitä pääsi myös siedettävältä etäisyydeltä kuvaamaan.

Aivan pitkospuiden loppupäässä oli joukko orneja kaukoputkin ja kiikarein varustettuina selvästi etsien jotakin. He viittilöivät ja huutelivat myös minua kiertämään muuta kautta. Teinkin työtä käskettyä ja menin lopuksi joukon jatkoksi kyselemään mitä olisi tarjolla. Kuuleman mukaan rannassa olisi nähty lyhytvarvaskiurun oleskelevan. Itse olin jo ollut reissussa niin pitkään etten ehtinyt jäämään pidemmäksi aikaa tilannetta seuraamaan. Perheellä oli menoa päivällä, joten reissusta ja sen pituudesta tuli aika paljon sanomista...

Enäjärven kiertolenkki

Enäjärvi, +9 C, itä 1 m/s, selkeää ja poutaa (aamulla sumua)

Aamulla taas aikaisin liikkeelle ja kohti Yyterin lietteitä. Jokin sai minut miettimään tulikohan kaikki tavarat otettua mukaan - saappaat jäivät kotiin! Lietteille on aivan turhaa lähteä vaikka jalassani olevia kenkiä vedenpitäviksi onkin mainostettu. Takain ei enää kannattanut kääntyä, joten olin sopivasti Mooskerin kohdalla ja päädyin lähteä kiertämään Enäjärveä kiertävää polkua.

Ilma tuntui jo melko vilpoiselta, joten oli ihan mukavakin päästä liikkeelle. Reppua lukuun ottamatta mukana oli täysi varustus: kiikarit, kaukoputki, kamera ja jalusta. Tein lyhyen piipahduksen rannan lavalla ja saatoin samalla huomata, että näkyvyys järvellä oli sumun takia heikko. Laulujoutsen lipui hitaasti kaislikon suojasta itsestäni poispäin.

Laulujoutsen uiskentelee sumuisella Enäjärvellä

Muita kulkijoita ei näkynyt, mutta ei sen puoleen näkynyt paljon lintujakaan. Joitakin ääniä kuului, mutta linnut osasivat piilotella sen verran tarkasti, että näköhavaintoja ei tullut. Matkalla pysähdyin ottamaan ojan ylittävältä sillalta kuvan samasta paikasta kuin olin ottanut kuvan talvellakin.

Kuva ojan ylittävältä sillalta

Liikkeellä näytti olevan runsaasti käpytikkoja. Lienevätkö tämän vuoden poikasia? Näköhavainto tuli tehdyksi ainakin seitsemästä käpytikasta matkan varrelta. Myös hippiäiset liikkuvat jo tiaisparvien mukana. Kuusikosta kuului vähän väliä korkea hippiäisen ääni.

Hippiäiset liikkuvat tiaisten mukana

Kotia kohti

Minulla oli kätevästi ladattuna Garminin navigaattoriin pisteet, joissa sijaitsevat lähistöllä olevat lintutornit. Samalla kun ajelin Jyväskylästä kohti Poria tavoitteena oli käydä katsastamassa muutama matkan varralla oleva lintutorni. Kriteerinä oli kuitenkin, että paikka sijaitsee aivan valtatien varressa. Muutama tälläinen kohde löytyikin.

Marttisen saaren/Herrasen lt. Virrat, 17 C, luode 5 m/s, poutaa ja melkein selkeää

Ensimmäinen kohde oli Marttisen saaren lintutorni, joka sijaitsee Herrasen kylässä Virroilla. Luonnollisesti muodostuneena saarena Marttista ei kai voi pitää koska veden ympäröimä sijainti on saatu aikaan rakentamalla kanava kahden vesistön välille.

Lintutornille johti polku läpi luonnontilaisen metsän. Joissakin luontokohteissa Poristakin löytyy vastaavan kokoisia puita kuin tältäkin luontopolulta. Suuret puut luovat niin suuren varjon, että metsään levittyy hämärä.

Tämänkin luontokohteen varsinainen lintutorni oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Portaiden alkupäähän oli täälläkin laitettu kyltti, joka sulki pois kaiken vastuun. Nousu jyrkkiä ja huojuvia askelmia pitkin kohti tasannetta kameravarustus, kaukoputki ja kolmijalka mukana kävi työstä.

Tornista näkyi Vuolteen lahdelma, joka kapeni Horhankoskeksi. Edessä näkyvän niemen takana on suurempi vesistö Toisvesi. Kuten alla olevasta kuvastakin käy ilmi ei katselusektori tornista ole kovinkaan hyvä. Vasemmalla kasvavan koivun oksien takaa näin vaivoin muutaman sinisorsan uiskentelemassa aivan lahden pohjukassa.

Näkymä lintutornilta Vuolteen lahdelmaan

Taulu Marttisensaaren lintulajeista

Lintutornille johti polku läpi luonnontilaisen metsän. Joissakin luontokohteissa Poristakin löytyy vastaavan kokoisia puita kuin tältäkin luontopolulta. Suuret puut luovat niin suuren varjon, että metsään levittyy hämärä.

Massiivinen kuusi

Tämänkin luontokohteen varsinainen lintutorni oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Portaiden alkupäähän oli täälläkin laitettu kyltti, joka sulki pois kaiken vastuun. Nousu jyrkkiä ja huojuvia askelmia pitkin kohti tasannetta kameravarustus, kaukoputki ja kolmijalka mukana kävi työstä.

Marttisen saaren lintutorni

Silta ylittää Hornankosken

Kaakkurinlammen lt. Isoneva, Pomarkku, 16 C, luode 4 m/s, poutaa ja selkeää

Toinen valtatien vieressä sijaitseva kohteeni oli Isonevan suo Pomarkussa. Kaakkurinlammen lintutornille johti hienot pitkospuut. Saavuttuani tornille asti näin, että jokin iso lintu levitti siipensä ja lensi häipyen metsän taakse. Lintutornin päällä olevat tilat olivat niin ahtaat, että tasanteelle oli vaikea saada sopimaan kolmijalan jalkoja. Pyörittelin kaukoputkea ympäri suota ja joitakin vesilintuja oli kaikkein kauimmissa lampereissa, mutta niiden edessä kasvavat puut peittivät näkyvyyden.

Pitkospuiden risteymä, joista oikea viitta johtaa lintutornille

Lintutornista otettu kuva

Odoteltuani tovin palasi myös iso lintu laskeutuen kuivuneen puun latvaan. Kaukoputkella näki selvästi kalasääksen olevan tämä iso lintu. Samaan aikaan tornille tuli myös pariskunta pienen tyttärensä kanssa ja mainitsin heille, että nyt pääsisi näkemään kalasääksen. Paljain silmin kalasääkseä ei kyllä puun latvasta erottaisi, mutta kaukoputkella lintu näkyi hienosti.

Lähtiessäni tornilta suon päällä kierteli kolmen kurjen parvi, joka ei kuitenkaan laskeutunut vaan jatkoi lentoaan eteenpäin. 

Keski-Suomen lintumailla

Jyväskylä, 20 C, lounaus 1 m/s, poutaa ja melkein selkeää

Lähdin kahden päivän työmatkalle Jyväskylään ja päätin ottaa varmuuden vuoksi mukaan lintuhavainnointiin tarvittavat varusteet, jos illalla olisi aikaa käväistä tututustumassa paikalliseen linnustoon. Saapumisiltana tulin sen verran myöhään hotellille, että en ehtinyt enää käväisemään missään. Toiveet piti siis suunnata seuraavaan iltaan.

Pääsinkin matkaan jo klo 17.00 tietämillä ja navigaattoriini oli ladattuna pisteet, joista lintutornit sijaitsivat. Ensimmäinen kohde oli Kortepohjan lintutorni. Huomasin tornin juurelle saapuessani, että siellä oli jo kaksi muutakin ihmistä, mutta he näyttivät enemmänkin keskittyvän keskinäiseen jutusteluun ja oluen nauttimiseen eikä niinkään lintujen tarkkailuun. Kiikareitakaan tällä parivaljakolla ei ollut, eivätkä he muutenkaan ulkoiselta hapitukseltaan miltään pesunkestäviltä orneilta näyttäneet. Kortepohjan lintutornista avautui näkymät lähes umpeen kasvaneelle pienelle lammelle, joka silmämääräisesi näytti olevan täysin autio. Kaukoputkella haravoituani alueen sain havainnot neljästä sinisorsasta.

Seuraavan kohteen piti olla varsin lähellä edellistä, mutta auton saaminen parkkiin oli sen verran hankalaa, että päätin siirtyä suosiolla seuraavaan kohteeseen. Seuraavana kohteena oli Pitkäruohon lintutorni, joka antoi odottaa enemmän kuin ehkä antoikaan. Järvinäkymä tarjosi enemmän kaksijalkaisia liikkujia kuin siivillä kulkevia. Pienet laivat, veneet ja vesiskootterit päristelivät järvellä. Lintuja järvellä oli kuitenkin hieman enemmän kuin aikaisemmassa kohteessa: 10 silkkiuikkua ja 1 kalatiira.

Näkymä Pitkäruohon lintutornilta

Viimeinen kohde, jonne ehdin illan aikana oli Hämeenlahden lintutorni. Lintutornille johtivat pitkospuut, jotka olivat paikoitellen liukkaan sammaleen peitossa ja olin vähällä taittaa niskani jo matkalla. Pitkospuut veivät läpi lehtomaisen pöheikön, jossa luultavasti on paljon siivekkäitä kevätaikaan, mutta nyt kuului ainoastaan sieltä ja täältä talitiaisen ääniä. Lintutornia oli vastikään ehostettu korvaamalla pahimmin lahonneet puut uusilla. Tornissa oli kuitenkin kissan kokoisin kirjaimin teksti, jossa sanouduttiin irti kaikesta vastuusta.

Lintuharrastus on "hengenvaarallista"

Pientä paikkaamistarvetta siellä täällä

Ei ihan miehen mentävä sentään

Ei tämäkään kohde mitään suurta lintujen kavalkadia tarjonnut: 1 sinisorsa ja 2 kalalokkia. Ilta oli kuitenkin hieno ja lämmin. Pitää olla tyytyväinen, että asustaa Porissa, jossa lähestulkoon aina löytyy paikka josta lintuja on nähtävillä. Ehkä vuodenaika ei antanut parasta kuvaa Jyväskylästä linturetkeilykohteena, joten pitää antaa paikalla mahdollisuus tulevaisuudessa.

Hämeenlahden lintutornista avautuva näkymä

Hempon reviiri

Tänä kesänä hankitussa pihakeinussa on mukava nautiskella aamukahvia ja samalla tarkkailla puutarhan lintuja. Jo aikaisin keväällä havaitsemani hemppo näyttää ottaneen kotipuutarhastamme oman reviirin. Linnun lempitarkkailupaikka on pihaterassin sivussa kasvava tuija. Lintu on varsin peloton ja sitä pääsee lähestymään aika lähelle. Lintu vartioi omaa reviiriään ja häätää mahdolliset tunkeilijat tiehensä. Välillä lintu laulaa lyhyitä ja kauniita sävelkulkuja. Koiraan rinnan ja pään punainen väritys ovat nyt hyvin näkyvissä. Myös ruskehtavat kupeet tekevät lajitunnistuksen helpoksi.

Vesisateen armoilla Yyterissä

Kävelin aamuvarhaisella kohti Yyterin lietteitä ja ilmassa oli selvästi vesisateen enteet. Rantaa päästyäni vettä tuli jo mukavasti niskaan. Olin kuitenkin varustautunut sadeviitalla, joten se piti minua suojassa suuremmalta sateelta. Samalla myös kaukoputkeni pääsi todelliseen vedenpitävyystestiin. Linssisuojus piti vain aina muistaa asettaa paikoilleen, kun tein merkintöjä havainnoista muuten okuläärin läpi näkeminen ei enää onnistunut. Kuljin rantaa pitkin ja pysähdyin sopivin välein siten, että en laskisi mukaan samoja lintuja kahteen kertaan. Haapana oli lietteiden valtalajina ja joukossa uiskenteli muutama tavi. Myös ristisorsia oli mukavat 49 kappaletta. Neljä merikotkaa pitivät rannan linnut valppaina. Kahlaajista suurimpana enemmistönä olivat suosirrit. Mukava huomio oli nähdä myös 14 suokukkoa. Koirailla oli vielä eri värisävyjä sisältävät juhlapuvut päällä.

Suosirri (Calidris alpina)

Juuri sopivasti, kun olin viettänyt lietteillä vesisateessa pari tuntia ja olin jo palaamassa takaisin, veden tulo loppui hiljalleen. Sain kaivettua kameran esiin repusta ja pääsin kuvaamaan varsin yhteistyöhaluista suosirriyksilöä, joka päästi minut jopa kohtuulliselle kuvausetäisyydelle. 

Kallo-Levo-Hilska-Technipin allas

Mäntyluoto, Kallo, 15 C, etelä 4 m/s, pilvinen

Saavuin Mäntyluodon aallonmurtajan kupeeseen klo 5.15 aamulla varsin pilvisessä säässä. Jo nopealla vilkaisulla oli nähtävissä, että lintuja ei ollut paljon nähtäväksi. Kannoin kolmijalan ja kaukoputken siitä huolimatta rantakallioille ja putkelle ei piirtynyt muuta kuin muutama haahkanaaras, tukkasotka, naurulokki ja muutama kalatiira. Sataman puoleisella altaalla uiskenteli yksi silkkiuikkupariskunta. Tavarat takaisin autoon ja kohti seuraavaa paikkaa.

Kapusin levon lintutorniin noin klo 5.45 ja edessä avautuva lampi näytti olevan vesilintujen kansoittama. Taveja laskin olevan yli 100 ja sinisorsiakin oli laskujeni mukaan yli 30. Myös viisi harmaahaikaraa seisoskeli hiljaa paikallaan lammen toisella rannalla. Niityllä laiduntavien lempien lisäksi alueelle oli tuotu myös lampaita, jotka makailivat märehtimässä ruokaansa aivan lintutornin juurella. Ilokseni huomasin lampaiden lyhyeksi syömällä alueella liikkuvan keltavästäräkin.

Seuraava kohde oli Hilskan lintutorni, joka nimensä alun perusteella enteili samaa kuin hiljainen. Muutama ruokokerttunen piti konserttiaan ruovikossa ja muutama tavi oli syömässä altaassa. Merihanhet poikasineen söivät vihreitä ruohoja. Siinä se olikin sitten suurin piirtein koko Hilskan anti tällä kertaa.

Lintujen osalta ehkä parasta antia tarjosi Technipin allas. Nousin kaukoputken, kolmijalan ja kameran kera altaan tienpuoleiselle vallille ja jo paljain silmin oli erotettavissa, että lajimäärä oli suurempi kuin yhdessäkään muussa päivän kohteessa. Erityisesti nokikanoja oli altaalla runsaasti. Myös joitakin kahlaajia oli matalassa rantavedessä etsimässä syötävää. Mukava havainto oli yksi heinätavipariskunta ja aivan rantaviivassa seisoseet kolme räyskää, jotka oli helppo tunnistaa pienemmistä sukulaisistaan tiiroista, kun molempia lajeja pääsi näkemään rinta rinnan.

Kivitasku kuljettamassa ruokaa poikasilleen

Juhannuslintuilua

Viikinäinen, 16 C, koillinen 2 m/s, pilvinen

Sen verran tuli itseäni säästettyä juhannusaattoaamuna, että en sentään laittanut herätyskelloa klo 04.00 soimaan. Kello 8 aikaan totesin vaimolle, että kameraa pitäisi viedä vähän ulkoilemaan. Suunnittelin tekeväni lyhyen kävelyn lammen ympäri. Reissu kannatti tehdä sillä heti matkan alkupäässä ruokokerttunen lauloi iloisesti välillä koivun oksalta ja ruovikosta käsin.

Ruokokertunen lauleskelee juhannusäveliä koivun latvassa

Suntinojan vasemmalla puolella oleva pelto on aina niin kostea, että siinä on lätäköitä kuivallakin säällä. Se tuntuu houkuttelevan kahlaajia. Nyt pellolla havaittuja lajeja olivat: 2 suokukkokoirasta ja 2 naarasta, kuovi, 2 meriharakkaa ja kaksi mustavikloa.

Olen jo aikaisemmilla kerroilla pannut merkille, että pellon reunassa kasvavassa pajukossa on laulanut jokin kerttunen, mutta en ole saanut sitä näkyviin ja toisaalta en ole pystynyt jäämään paikalleni niin pitkäksi aikaa hyttysten takia, että olisin saanut siitä näköhavaintoa. Tällä kertaa olin varustautunut päähän vedettävällä hyttysverkolla, jonka asetteli suojaamaan niskaani ja käteeni vedin hanskat. Odotus kannatti sillä lintu näyttäytyi sen verran, että sain siitä otetuksi yhden kuvan. Myös linnun laulun äänitystä yritin, mutta lintu siirtyi pian muualle, joten kunnon ääninäytettä ei tullut.

Kerttusten tunnistaminen toinen toisistaa esimerkiksi luhta-, viita- ja rytikerttusten tapauksessa on vaikeaa. Kuvassa näkyvien tuntomerkkien, esiintymispaikan ja äänien perusteella olisin päätymässä luhtakerttusen kannalle. Kuvan kerttusella on ruskeat jalat kun viita- ja rytikerttusella ne ovat harmaammat. Toisaalta luhtakerttuset esiintyvät yleensä pellonreunojen pensaikoissa, josta tämäkin kuva on otettu.

Luhtakerttunen pellonreunan pensaikossa

Seurailin useampaan otteeseen kyhmyjoutsenien pesintää pienellä lammen keskellä olevalla saarella. En ole kuitenkaan nähnyt lintuja poikastensa kanssa vielä tähän mennessä ja epäilin niiden haudonnan jo epäonnistuneen, mutta tänään perhe oli tullut esiin kokonaisuudessaan. Onnelliseen perheeseen kuului emojen lisäksi neljä harmaanuntuvaista poikasta.

Kyhmyjoutsenperhe Viikinäisistä

Herkkuja tuli mahan täydeltä, kun ruovikosta ui esiin myös nokikanapari pesueineen. Emot varoittivat kuuluvasti poikasiaan ja ne siirtyivät minusta poispäin kohti lammen keskustaa. Myös tähän pesueeseen kuului neljä poikasta.

Nokikanapesue emojen kaitsemina

Valkopostihanhilla jälkeläisiä

Ooviiki ja Preiviikin kalasatama, 11 C, etelä 4 m/s, aurinkoista ja selkeää

Ooviikin lintutornilla mielenkiintoisin laji taisi olla jouhisorsakoiras. Muuten lajisto oli aika tavanomainen sisältäen joutsenia, sinisorsia, taveja, muutamia kahlaajia ja tukkakoskelo. Nisäkäslajeista mainittakoon peura, joka söi aivan lintutornin vieressä rannan vihreiden kasvien lehtiä. Kun kaikki tornista näkyvät lajit oli laskettu päätin kävellä myös kalarantaan. Polkua kulkiessani edeltäni pakeni metsään hirvi, jonka isot sorkanjäljet jäivät todistusaineistona pehmeään maahan.

Myös kalarannasta näkyi kaukoputkella runsaasti joutsenia. Myös kalatiiroja tai lapintiiroja lepäili runsaasti kapealla hiekkariutalla, joka oli veden pinnan yläpuolella. Laskin riutalta ainakin 31 tiiraa. Mielenkiintoisin havainto ainakin itselleni oli valkoposkihanhien poikueet. Emot laskivat kaulansa alas paimentaakseen poikasiaan oikeaan suuntaan. Muutama hanhi poikasineen liikkui myös itse venevalkamassa. Välillä poikaset nousivat ylös rannalle syömään rannan ruohoa ja muuta vihreää kasvillisuutta.

 

Kuva yhdestä hellyyttävästä karvapallosta

Petolintuja

Teemuluoto, 16 C, lounas 1 m/s, aurinkoista ja selkeää

Talvella tuli kierrettyä lintutornien läheisiä pitkospuureittejä, mutta nyt verenhimoisten hyttysten takia niistä on tältä erää ollut pakko luopua. Korkealla lintutornissa olo on yleensä siedettävämpi kuin alhaalla maan pinnassa. Harmittelin mielessäni, kun en ollut ottanut mukaani toista kameraa, jossa on kiinni lähilinssi. Eri sudenkorentolajeja oli liikkeellä todella runsaasti ja osa oli myös suhteellisen yhteistyöhaluisia. Lintutornin kaiteelle korentoja tuli jatkuvasti lepäilemään.

Nyt itse asiaan eli lintuihin. Teemuluoto tarjosi ainakin itselleni mukavasti petolintunäytelmää, kun alueella lenteli ruskosuohaukkoja, sääksi ja merikotka. Merikotka ei ole pidetty missään missä se näyttäytyy. Syy löytyy varmasti siitä, että se syö mielellään vesilintujen lentokyvyttömiä poikasia. Erityisesti lokit käyvät sähäkästi häiritsemässä kotkaa. Myöskään Teemuluodon ruskosuohaukat eivät katsoneet hyvällä tämän suuren petolinnun paikallaoloa.

Haukka häiritsee itseään paljon suurempaa petolintua, joka yrittää väistellä iskuja parhaansa mukaan.

Sain muistikortille tallentumaan myös sääksen, joka oli saanut kunnon kokoisen saaliin. Näin myös monta epäonnistunutta syöksyä. Lintu syöksyi jalat ojennettuina molskahtaen veteen ja nousi ylös ilman saalista. Ruoan hankkiminen on kovan työn takana tällekin taitavalle metsästäjälle. Luultavasti linnulla on pesässään nälkäiset poikaset ruokittavinaan. Myöhemmin kun katsoin koneella otettuja kuvia olin näkevinäni, että lintuja saattoi olla yhden sijasta kaksi. Olin näkevinäni toisen linnun jalassa renkaan, kun toisella sitä ei taas näyttänyt olevan ollenkaan.

Sääksi ilmassa jaloissaan saaliiksi jäänyt kala

Ennen kuin lähdin kotiin näin taivaalla useampia kurkien muodostamia parvia. Yksi parvi jäi lopulta pyörimään joksikin aikaa Teemuluodon alueelle ennen kuin jatkoi matkaansa kohti lounasta. Ilmeisesti alueella olleet muutkin kurjet liittyivät kiertelevään parveen, koska lintujen määrä kasvoi kierrosten aikana. Suurimmillaan laskin luvuksi yhteensä 27 lintua.

Kurkiparvi lensi aivan lintutornin vierestä

Technipin altaan pikkulokit

Olin jo aamulla klo 5 ensimmäisessä kohteessa eli Levon lintutornilla. Samaan aikaan nuoriso oli tulossa kaupungilta kotiin. Linnun ääniin sekoittui tasainen basson jumputus, kun nuoret kuuntelivat autossa musiikkia niin, että tärykalvot olivat kovilla. Levon lintutornilla ei ollut mitään erikoista nähtävää lukuun ottamatta alueella laiduntavia lehmiä, jotka saapuivat lammen rantaan. Alueen lintujen laskennan jälkeen siirryin Hilskan lintutornille. Rautatien ja maantien välisessä altaassa oli haapanoita ja sinisorsia. Lisäksi näin ensi kertaa ruokokerttusen, joka lauloi matalan puun latvuksessa ja vaihtoi vähän väliä laulupaikkaa.

Käväisin myös Technipin altaiden valleilla ja päädyin sitten kuvaamaan lammen pinnasta hyönteisiä nappaavia pikkulokkeja. Halusin saada kuvan, jossa lintu nappaisi hyönteisen lammen pinnalta. Siihen eivät ihan taidot riittäneet. Alla oli paras kuva mihin pystyin. Vielä paluumatkalla tein nopean piipahduksen Enäjärven lavalla, mutta sielläkään ei sorsalintuja erikoisempaa näkynyt.

Pikkulokki nappaa hyönteisen lammen pinnalta

Valkoposkihanhet levähtämässä Yyterin lietteillä

Yyterin lietteet, 8 C, pohj. 1 m/s, selkää ja aurinkoista

Kesä tuo mukanaan yhden vitsauksen - hyttyset! Erityisesti Yyterin lietteinen ranta on oiva kasvualusta runsaalle hyttysjoukolle. Minulle oli käynyt kuin autoilijalle ensimmäisillä talviliukkailla. Vaikka kesään kuuluvat hyttyset niin en ollut muistanut laittaa hyttysmyrkkyä. Onneksi rannassa kävi sen verran tuulenvire etteivät hyttyset aiheuttaneet liikaa tuskaa. Paikalleen saattoi siis pysähtyä hetkeksi tarkkailemaan. Rannan kahlaajat pysyttelivät aika yhteinäisenä joukkona pienellä alueella. Pääosan muodostivat suosirrit ja tyllit. Mukava oli myös kuulla ensimmäistä kertaa luhtahuitin "huit, huit" äänet.

59 valkoposkihanhea oli pysähtynyt lepäilemään muuttomatkaltaan lietteille. Niiden käytöksestä näki selvästi milloin ne olivat lähdössä. Ne alkoivat suoristelemaan kaulaansa ylöspäin ja vähää myöhemmin maasta irtautui joukko hanhia ja vähän myöhemmin uusi joukko. Linnut lensivät ylitseni aika läheltä, joten yritin paukuttaa sarjatulella linnuista jonkinlaisia otoksia. Pitää muistaa ohjelmoida yhteen rullan valikoista pikavalinta, jossa ISO-arvoksi on säädetty esim. 400, jolloin saan myös sulkinaikaa lyhennettyä. Automatiikalla ISO-arvo pyrkii menevään mahdollisimman alhaiseksi suljinajan kustannuksella.

Valkoposkihanhet (Branta leucopsis) lähdössä kohti pohjoisia pesimisalueitaan

Ooviikin kurkijoukko

Ooviiki, 14 C, koillinen 3 m/s, puolipilvinen

Kurki on jäänyt itseltäni jostakin syystä tänä keväänä näkemättä, ääniä olen kyllä lintutorneilla kuullut. Tiiran mukaan Ooviikissa on ollut kurkia. Teemuluodon näkyvillä olleet linnut oli aika pian laskettu, joten päätin vielä käväistä Ooviikissa, joka on melkein kotimatkan varrella.

Jo lintutornin johtavalta reitiltä löytyi muutama mukava havis. Mustapääkerttu lauleskeli ja tirskutti pitkospuiden viereisissä pensaissa.

Mustapääkerttukoiras (Sylvia atricapilla)

Punavarpusen äänen kuulin jo Teemuluodossa käydessäni, mutta Ooviikissa näin lintuja ihan kaksin kappalein. Toinen lauloi hyvin tunnistettavaa säveltään samassa paikassa mustapääkertun kanssa ja toisesta sain jonkinlaisen kuvankin otetuksi kaukaa lintutornilla ollessani. Kyseessä oli ilmeisesti vähän vanhempi herrasmies, koska sen verran punainen lintu oli.

Punavarpunen (Carpodacus erythrinus)

Heti lintutornille saavuttuani huomasin, että en joutunut pettymään. Kaikkinensa laskin kurkia olevan paikalla yhteensä 79 kpl. Yhden kurjen olin toki nähnyt jo automatkalla ylittämässä tietä, kun ajelin Enäjärven poikki kohti Meri-Porin tietä. 400 mm objektiivilla kuvaan ei mahtunut ihan koko joukko, mutta tiiviinä nauhana tämä porukka seisoi rantavedessä ja teki puhdetöitä höyhenpukunsa kanssa.

Kurkia (Grus grus) lävähtämässä Ooviikissä

Vähän saapumiseni jälkeen porukka harveni vähitelleen, kun pieniä joukkoja lähti lentämään suoraan lintutornia kohden eteenpäin Preiviikin tielle. Osa linnuista lensi sen verran läheltä lintutornia, että niistä sa otetuksi muutaman lentokuvan. Ilma oli kuitenkin sen verran pilvinen, että suljinaika jäin melko pitkäksi eivätkä kuvat kestäneet juuri croppausta.

Kurjet jatkavat matkaansa levähdyksen jälkeen

Pikkutikka

Teemuluoto, 19.05.2013, 15 C, koillinen 3 m/s

Olen tiennyt, että Teemuluodon lehdossa on pikkutikkoja, mutta tähän asti ne ovat onnistuneet välttelemään minua. Ennen lintutornia on oja, jonka vierelle jään usein vähäksi aikaa tarkkailemaan lintuja. Ensin huomioini kiinnittyi mustapääkerttuun, joka hyppelehti puusta toiseen. Pikkutikan hento puun napatus kantautui korviini ja aikani etsittyäni äänen alkuperää näin tämän pienen tikkalinnun. Jotakin suuhun pantavaa se oli etsimässä kaarnan raoista ja hyppelehti puussa koko ajan ylemmäs.

Pikkutikka (Dendrocopos minor)