Zwillbrocker Venn

Olin viikon työmatkalla Hollannissa ja matkan aikana yövyin Saksan ja Hollannin rajan tuntumassa olevassa Kloppendiek-hotellissa. Aivan kävelymatkan päässä hotellista sijaitsee luonnonsuojelualue Zwillbrocker Venn. Alue on kuuluisa ns. Flamingosaaresta, jossa pesii Euroopan pohjoisin Flamingoyhdyskunta. Luonnonsuojelualueen keskellä on pieni järvi, jota kiertää 5,8 kilometriä pitkä retkeilyreitti.

Työpäivät venyivät pitkiksi, joten hotellille saapuessani oli jo pimeää. Torstaina päivä päättyi jo klo 16.30, joten päätin lähteä tarkistamaan tienoon. Mukaan tuli Sony Nex-5:n lisäksi 55-210 mm objektiivi. Mukaan piti tulla myös pieni kiikari, mutta matkalla huomasin, että se oli jäänyt hotellille. Saavuin ensimmäiseksi piilokojulle, jossa oli aukot järven suuntaan. Järvellä uiskenteli runsaasti vesilintuja, mutta ne olivat sen verran kaukana, että ilman kiikareita oli mahdotonta tehdä varmoja tunnistuksia. Pienillä pinnan yläpuolelle ulottuvilla kivillä seisoi mustia lintuja, jotka vahvistuivat otettujen kuvien perusteella merimetsoiksi (Phalacrocorax carbo). Valtaosa muista vesilinnuista oli haapanoita (Anas penelope). Muutama merihanhikin (Anser anser) uiskenteli merimetsojen vieressä.

Viikon aikana oli satanut jokaisena päivänä, joten maa oli pehmeä ja paikoin mutainen. Kuljeskelin pyhäkengät jalassa ja pitkä villakangastakki päällä - ei mikään retkivarustus siis. Yritin väistellä pehmeimmät paikat eitteivät jalkani olisi jo märkinä alkumatkasta. Paikoin tuuli navakasti, mutta lämpötila oli noin +10 asteen tietämillä, joten ilma ei onneksi ollut kovin kylmä.

Saavuin pellon reunaan, jossa ojan vieressä kasvoi pajukkoa. Pajukossa oli aukko, josta pääsi aivan ojan viereen. Sieltä avautui näkymä pellolle, jossa laidunsi joukko hanhia. Kuvailin merihanhia ja näin joukossa myös valkoposkihanhea muistuttavan hanhen. Tietokoneella paljastui kuvista myös jotakin muutakin. Kahta hanhea en löytänyt lintukirjastani ollenkaan. Mietin ensin niiden olevan sulkimassa olevia hanhia tai sitten poikasia, joiden väri ei ollut vielä vaihtunut. Suomen ja Euroopan linnut -kirjasta löytyi kuitenkin vastaus kysymykseeni. Kyseessä oli afrikanhanhi (Alopochen aegyptiacus). Wikipediassa oli maininta, että tarhakarkulaiset ovat muodostaneet vakituisen pesimäkannan ainakin Hollantiin ja Englantiin. Linnun aikaisempi nimi on ollut niilinhanhi. Egyptiin viittaa myös linnun latinankielinen nimikin.

Merihanhia (Anser anser) ja afrikanhanhia (Alopochen aegyptiacus)
saksalaisella pellolla

Aurinko alkoi nopeasti laskea ja ilma alkoi hämärtymään. Olin tainnut haukata liian ison palan. 5,8 kilometrin mittainen reitti taisi olla liian pitkä. Kenkäni alkoivat ja ikävästi kalvaa jalkapohjiani. Kuvaamiseen ei valoa enää ollut riittävästi, joten päätin silti tarkkailla ympärilleni. Mustarastaita oli matkan varrella useita ja ne lähtivät vikkelästi säksättäen karkuun minut nähdessään. Kyyhkyjä oli myös runsaasti ja ne lähtivät liikkeelle vasta viime hetkellä, mikä sai pimeässä kulkevan taivaltajan säpsähtämään. Olin matkalla nähnyt myös haukan lähtevän liikkeelle. Lyhyeen videonpätkään tallentui haukan lento ja ääni. Äänen perusteella arvelin haukan olleen hiirihaukka.

Pääsin kuin pääsinkin takaisin hotellille. Paikkana Zwillbrocker Venn olisi parhaimmillaan keväällä, kun lintuja olisi paljon liikkeellä ja samoin valoa riittävästi hyviin kuviin. Jos myöhemmin tarjoutuu mahdollisuus päästä alueelle uudelleen pitää matkaan ottaa 100-400 mm objektiivi ja kiikarit. Nyt yhteys kotiin, tuhti ateria saksalaiseen tapaan ja nukkumaan!

Isokoskeloiden laskeutuminen

Herrainpäivät: 27.01.2012, luode 7 m/s, -2 C, pilvistä

Taas on tullut yksi vuosi mittariin. Syntymäpäiväsankari suuntasi kulkunsa aamulla Herrainpäivien suuntaan. Viimeisestä reissusta oli jäänyt hyvät muistot kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisen näkemisen johdosta. Päivä oli erittäin pilvinen, mutta kameraa en halunnut autoonkaan jättää. Voisi jäädä muuten se tärkeä kuva ottamatta. Kuljeskelin pitkin luontopolkua ja tähyilin samalla rantaan josko meri ei olisi vielä kauttaaltaan jään peitossa. Aivan rannan tuntumassa oli pieni aukko, jossa oli edelleen avoin vesi. Erotin ainakin yhden vesilinnun uimassa ja sukeltelemassa itselleen syötävää. Hetken aikaa odoteltuani paikalle pyrähti myös parvi telkkiä ja myöhemmin tuli myös joukko isokoskeloita. Linnut uivat edes takaisin välillä sukeltaen pinnan alle. Yritin hivuttautua lähemmäs lintuja vaikka epäilin kuvien onnistumista valon puutteen vuoksi. Kaksi isokoskeloa lähti lentoon, mutta näin ennakolta, että ne tekivät vain pienen lenkin kaartaakseen takaisin samaan paikkaan. Kamerasta pyöräytin valitsimen esiohjelmoituun tilaan, jossa toivoin olevan asetukset lentokuvien ottamiseen. Otin linnut etsimeen ja otin muutaman kuvan juuri, kun linnut hidastivat loppuliukuun.

Isokoskelot (Mergus merganser) ottaneet laskutelineet alas laskeutumisen ajaksi

Tuuli tuiversi meren ympäröimällä niemenkärjellä sen verran, että linnunääniä ei tuulen läpi voisi mitenkään kuulla. Sen vuoksi päätin kävellä poikki niemen keskeltä. Kävelin hitaasti ja pysähdyin välillä kuuntelemaan, mutta metsä tuntui vastaavan vain hiljaisuudella. Herrainpäivillä voi totisesti ihailla luonnontilaista metsää. Siellä täällä on kaatuneina puita, jotka hiljalleen lahoavat ja maatuvat uuden elämän pohjaksi. Metsässä kulkee siellä täällä ihmisen tekemiä polkuja ja yhtä niistä minäkin lähdin seuraamaan. Olin jo saapumassa luontopolun alkupäähän, kun kuulin lintujen ääniä ja liikehdintää aivan edessäni. Jäin katselemaan ja viritin varmuuden vuoksi myös kameran valmiiksi. Samassa näin jonkin isomman linnun lentävän noin 10 metriä takanani kasvavaan mäntyyn. Näin miten tuuheaan höyhenpeitteeseen sonnustaunut lintu asetteli jalkojaan männyn oksalle - se oli pöllö. Olimme selin toisiamme, joten tunnistusta ei näin pystyisi tekemään. Päätin yrittää päästä vähän parempaan tarkkailuasemaan. Ilmeisesti kuvittelin, että 76 kiloinen mies voisi liikkua hiljaisemmin kuin pieni myyrä. Pöllön terävä kuulo havaitsi välittömästi ensimmäisen ottamani askeleen ja lennähti muualle. Yritin etsiskellä pöllön uutta olinpaikkaa, mutta turhaan. Kaikesta huolimatta ei tälläkään kertaa tarvinnut lähteä Herrainpäiville turhaan. Luonto tarjosi syntymäpäiväsankarille mukavasti nähtävää.

Koskikaroja Lampinkoskessa

Lampinkoski: 19.01.2013, länsi 5 m/s, -6 C, pilvinen

Lähdimme neljän hengen porukalla katsomaan olivatko koskikarat Lampinkoskessa ruokailemassa. Kylmän ja aurinkoisen perjantain jälkeen taivas oli pilvinen, mutta siitä huolimatta oli tavoitteena saada kotiin vietäväksi myös muutama kuva näistä koskien partaiden siivekkäistä. Lintuja katsomaan lähtenyt joukko ei joutunut pettymään vaan heti joen rantaan saavuttaessa kolme valkorintaista lintua oli sukeltamassa joen hyiseen veteen.

Kuvauspaikkoja vaihdeltiin sen mukaan, miten karatkin liikkuivat. Välillä maattiin pitkin pituutta lumessa tai sitten oltiin valmiina puuta vasten nojaillen. Niukasta valosta johtuen lopullinen terävyys jäi puuttumaan, mutta jonkinlaisen lajikuvan sain minäkin otetuksi. Kovinkaan montaa "keeperiä" ei muistikortille tallentunut kuvia kotikoneella tarkastellessani. Lampinkosken miljöö oli sen verran hieno, että paikalle pitää palata eri vuodenaikoina ja pelkästään kosken kuvaamiseenkin voisi yhden kuvauspäivän pyhittää.

Retkueen palattua takaisin Murtosenmutkaan näyttivät alueella olevat linnut selvästi levottomilta. Syy tähän selvisi, kun haukka lenteli harakoiden hätistämänä alueella, mutta poistui kuitenkin vähin äänin kauemmas. Tien viereiseen puuhun oli lentänyt myös parinkymmenen tiklin parvi ja puissa oli tiklien lisäksi myös viherpeippoja. Lajeja tuli siis kerralla enemmän kuin olisi ennakolta osannut odottaa.

Koskikara Lampinkoskella (Cinclus Cinclus)

Viiksitimaleita Porin Kaarluodossa

Kaarluoto: 13.01.2013, länsi 2 m/s, -2 C, pilvinen

Kun tulin Kaarluodon lintutornia kohden huomasin, että jotakin outoa oli tekeillä, kun yksi auto tuli minua ensin vastaan tiellä ja parkkipaikalla oli jo kaksi muuta autoa. Yleensä olen saanut olla aivan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Pakettiautossa ollut lintuporukka antoi minulle "kuuman" vihjeen. He tiesivät rantakaislikossa olevan viiksitimaleita. Itseni ei tarvinnut kovin kauaa punnita lähteäkö normaalille pitkospuukierrokselle vai mennä katsomaan viiksitimaleita. Katselin jalanjälkien perusteella, missä aikaisemman kävijät olivat liikkuneet. Hetken ruovikoiden reunoja käveltyäni kuulin lintujen äänet. Menin pitkin rantoja, kun en ollut varma jäiden kestävyydestä ja lähestyin niitä tuulen alapuolelta askel askeleelta.

Siinä nuo kauniit linnut olivat itsestäni noin kymmenen metrin päässä. Virittelin kameran ja monopodin valmiiksi ja meni polvilleni maahan ottaakseni kuvia. Lähestyin konttaamalla pikku hiljaa lähemmäs ja napsin kuvia. Itseni lisäksi paikalle ilmestyi kaksi muutakin lintujen tarkkailijaa kameroineen ja kiikareineen. Muutama sana vaihdettiin kameroista ja käytetyistä asetuksista ja toivottiin auringon tulevan esiin pilvien takaa ja parantavan kuvausolosuhteita. Niissä olosuhteissa oli kuvattava mitä oli tarjolla, mutta jo pelkästään näiden hienojen lintujen näkeminen oli päivän kohokohta.

Viiksitimalinaaras ja koiras (Panurus biarmicus).
Naaras on taitanut ottaa hatkat ja potkii lunta mennessään.

Hömötiainen ja outo valoilmiö Herrainpäivillä

Herrainpäivät: 12.01.2013, itä 1 m/s, -10 C, pilvinen

Aurinko oli jo noussut, kun kurvasin klo 10 aikaan Kesätielle autoni kanssa. Päivästä oli luvattu pilvistä, mutta aurinko näytti ainakin vielä olevan esillä. Valmistellessani mukaan otettavia tavaroita huomasin, että kameran vastavalosuoja oli jäänyt kotiin. Kamerasta oli siis pidettävä erityistä huolta ettei linssi osu mihinkään. Meri oli saanut ohuen jääpeitteen, mutta aivan rannan tuntumassa oli vielä sula paikka ja siinä uiskenteli viisi isokoskeloa. Jossakin kaukana kopautteli myös tikka puuta vasten. Lähdin kävelemään pitkin luontopolkua eteenpäin ja poikkesin välillä aivan rantaan katsomaan näkyisikö jossakin olevan sulapaikkoja ja siellä mahdollisesti lintuja. Matalalla paistava aurinko loi kellertävän valaistuksen lumeen. Samalla huomioni kiinnittyi sateenkaaren näköiseen valoilmiöön taivaalla.

Auringon tuottama valoilmiö taivaalla Porin Herrainpäivillä

Jatkaessani rantaa pitkin eteenpäin huomasin, että auringon toisellakin puolella oli aivan samanlainen kaari. Nämä muodostivat puoliympyrän auringon ympärille vaikka kaari peittyikin osin pilvien taakse.

Aikani kuvattuani tätä valoilmiötä päätin jatkaa matkaani polulla eteenpäin. Pysähdyin muutaman kymmeneen askelen jälkeen aina kuulostelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Huomasin, että metsässä selvästi liikkui jokin, kun näin oksan heilahtavan. Vähän aikaa kiikareilla etsittyäni näin kuusen oksalla oravan. Orava meni puussa ylemmäs ja hetken kuluttua saman kuusen alla oli kolme mustapäistä lintua, jotka olivat hömötiaisia. Lähdin askel askeleelta lähestymään lintuja yrittämättä päästää ääntäkään, mikä oli haastavaa narisevan lumen vuoksi. Nostettuani kiikarit silmilleni huomasin myös toisen linnun, joka paljastui töyhtötiaiseksi. Jatkoin hiljalleen etenemistä ja töyhtötiainen päätti siirtyä muualle, mutta hömötiaiset jatkoivat tepasteluaan kuusen juurella. Lopulta pääsin lähimmästä linnusta ainoastaan metrin päähän. Sain rauhassa ottaa linnuista kuvia niiden keskittyessä kärkkymään oravalta putoavia tähteitä siementen toivossa.

Hömötiainen (Parus montanus)

Kauempaa katsottuna luulin kaikkien kolmen linnun olevan hömötiaisia, mutta yksi olikin kuusitainen, jolla oli lajille ominainen valkoinen läikkä niskassa.

Paluumatkalla kakkostielle käväisin myös levon lintutornilla ja söin samalla evääni. Mitään mainitsemisen arvoista ei tornissa eikä sen ympäristössä näyttänyt olevan, joten päätin jatkaa matkaani aivan Kalloon asti, kun olin jo tullut näin pitkälle. Käväisin aallonmurtajan päässä ja näin siellä yhden isokoskelon, joka oli sen verran lähellä, että tunnistus oli mahdollista. Sulan veden rajalla olevat viisi lintua jäivät tunnistamatta varmuudella. Kävin vielä kallon kallioilla ja siellä näkyivät sulapaikoissa olevat linnut paremmin. Päätin olla laskematta lintuja, koska otin niistä kuvia myöhempää tunnistusta ja laskentaa varten. Ainakin telkkiä ja isokoskeloita tuohon sekalaiseen joukkoon kuului.

Kameraan liittyvä epäonneni jatkui, kun huomasin, että kaikki kallossa ottamani kuvat olivat aivan valkoisia. Pelkäsin jo muistikortin tai kameran hajonneen, kunnes huomasin, että jostakin syystä ohjelman valitsin oli kääntynyt manuaaliin. Kuvat olivat siis valottuneet kaikki valkoisiksi - se siis siitä laskennasta.

Urpiaisia

Viikinäisten lammet: 06.01.2013, itä 2 m/s, -8 C, aurinkoinen

Oli aivan pakko yrittää ottaa irti kaikki, mitä lyhyestä aurinkoisesta talvipäivästä vain oli irti otettavissa. Lähdin vielä lähilammille klo 14.30 aikaan tekemään pienen kierroksen. Pääsin aivan toisen lammen kärkeen asti, kun läheiseen koivuun lennähti pikkulintujen parvi lammella luistelleiden ihmisten pelästyttäminä. Uskaltauduin mennä muutaman askeleen lammen jäälle, jotta pääsisin edullisempaan asemaan. Pyrin liikkumaan mahdollisimman hitaasti, jotta en pelästytä parvea. Sain muutaman otoksen kunnes askeleeni narahduksesta linnut lensivät pakosalle. Lähdin kuitenkin seuraamaan parvea ja sitkeän yrityksen jälkeen pääsin taas lintuja varsin lähelle. Aurinko oli laskenut jo niin alas, että herkkyyttä oli pakko kasvattaa ISO 800 arvoon. Vähintään sata ruutua taisin kuvia ottaa ennen kuin linnut taas lähtivät liikkeelle. Seulottuani kuvia muutama kuva jäi myös kuvakirjastoon.

Urpiaiset (Carduelis flammea) koivulla

Leveäkarin lintutorni: 06.01.2013, itä 2 m/s, -11 C, aurinkoinen

Jo lauantaille luvattu auringonpaiste saapuikin päivän myöhässä. Lähdin liikkeelle kohti Leveäkarin lintutornia aamun valjettua. Pakkanen oli muodostanut puihin kunnon kuuran ja määränpään saavutettuani oli pakko ikuistaa muutamalla kuvalla puut, jotka kimmelsivät kauniisti aamuauringon säteistä.

Kuurainen lehtipuu lintutornin ylätasanteelta kuvattuna

Lintutornilla hetken oltuani totesin, että oli mukavampi lähteä tutkimaan hieman lähimaastoa ja taivalsinkin pitkin pitkospuita aika tovin ja kuulostelin samalla lintujen ääniä. Näköhavaintoja ei matkan varrella tullut juuri saatua, mutta sitä ei voi pitää ihmeenä, koska kyllä askeleet pakkaslumessa sen verran ääntä pitivät. Vasta käännyttäni paluumatkalle kuulin käpytikan tutut kirkaisut aivan läheltä ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Äänten tauottua kuului tikan tasainen nokan koputus, kun se ahersi kuusen kävyn kimpussa. Löysin tikan kiikareilla ja totesin punaisesta niskatäplästä päätellen tikan olevan koiras. Hetken aikaa tikan puuhia seurailtuani lähdin takaisinpäin. En ehtinyt montaakaan askelta ottaa, kun ruovikosta kuului useamman linnun ääntä. Menin kyykkysilleni pitkospuille ja jäin odottelemaan. Epäonnekseni olin hengittänyt kiikareihini niin, että en saanut lajitunnistusta tehtyä. Niin lähellä lintuja kuitenkin olin, että erotin taas pitkän pyrstön. Lintujen oli pakko olla pyrstötiaisia. Yritin myös napata muutaman kuvan kameralla, mutta kotona paljastui, että yhdestä tärähtäneestä kuvasta erotti hieman linnun värejä ja pitkän pyrstön. Pyrstötiaisen kuva jäi jälleen saamatta.

Jo aivan matkani loppupäässä, kun saavuin sankkaan kuusimetsään kuulin taas tikan tutun koputuksen. Sain pimeässä metsässä muutaman kuvan otetuksi ja kiikareilla todennetuksi naaraspuolisen käpytikan olevan ateriallaan. Palatessani Rantahaan tielle läheiseen mäntyyn oli lentänyt myös käpytikka, joka taas oli koiras, mutta en ollut varma oliko se sama, jonka olin jo aikaisemmin tavannut. Lintu oli juuri sopivasti tien viereisessä puussa, jolloin aurinkokin pääsi hieman valaisemaan kohdetta. Poimin otoksista kuvan, jossa tikkan on juuri lennähtämässä puun oksalta toiselle.

Käpytikkakoiras lennähtää oksalta toiselle

Punatulkku

Kaarluodon lt: 05.01.2013, pohjoinen 4 m/s, -2 C, pilvinen

Eilinen sääennuste oli lupaillut, että pilvipeite voisi aamun ja päivän aikana rakoilla, joten se tietäisi hyviä kuvausilmoja. Toisin kuitenkin kävi, kun aamulla klo 9.45 lähdin polkemaan pyörällä kohti Kaarluodon lintutornia - ilma oli tasaisen harmaa. Kävelin pitkospuita pitkin kaarluoden lintutornille ja matkalla edestäni lennähti jokin kanalintu ja laskeutui kuusen juurelle piiloon. Samalla kuului myös palokärjen kutsuäänet, joten odotukset retken suhteen olivat korkealla. Kävelin lintutornille ja virittelin varusteeni valmiiksi. Lähdin kävelemään Preiviiki-Yyteri-retkeilyreittiä eteenpäin Yyterin suuntaan. Männikön juurella hyppelehti lintuja, jotka kiikarilla katsottuna vahvistuivat punatulkuiksi. Päätin yrittää kuvan ottamista, mutta liikkeeni aiheuttivat sen verran hämminkiä, että linnut lensivät läheiseen puuhun. Ehdin muutaman kuvan ottamaan pikaisesti ennen kuin koko parvi lennähti tiehensä.

Punatulkkunaaras (Pyrrhula Pyrrhula)

Päätin palata sen jälkeen takaisin paikkaan, jossa näin kanalinnun lehtävän kuusen juurelle. Kiikareilla havaitsin hiljaa paikallaan olevan linnun, joka selvästi luotti hyvään suojaväriinsä eikä lähtenyt tiehensä vaikka meillä oli etäisyyttä toisiimme arviolta 15 metriä. Päätin yrittää varovaista lähestymistä ja kuvan ottamista linnusta. Jokainen jalan siirto aiheutti ison äänen, kun se meni läpi kovan lumen. Kuvaa en linnusta yrityksistä huolimatta saanut, mutta linnun ehdin tunnistaa pyyksi.

Palasin retkireitille ja matkan varrella törmäsin äänien perusteella kahteen käpytikkanaaraaseen, jotka nakuttelivat kuusesta siemeniä kumpikin omissa puissaan. Ajattelin jo saavani paremman kuvan linnusta kuin onnistuin saamaan Enäjärven retkelläni, mutta pettymys odotti kotona tietokoneella kun huomasin, että valotus oli kuvissa hieman pielessä ja lisäksi toisen tikan kuvissa tarkennus oli osunut joka kuvassa pieneen risuun, joka oli juuri linnun pään kohdalla. Estettä ei etsimen kuvasta erottanut enkä tietenkään muistanut tarkistaa ottamiani kuvia suurentamalla. Edehdyksestä on yritettävä ottaa opiksi.

Käpytikkanaaras (Dendrocopos major)