Isokoskeloiden laskeutuminen

Herrainpäivät: 27.01.2012, luode 7 m/s, -2 C, pilvistä

Taas on tullut yksi vuosi mittariin. Syntymäpäiväsankari suuntasi kulkunsa aamulla Herrainpäivien suuntaan. Viimeisestä reissusta oli jäänyt hyvät muistot kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisen näkemisen johdosta. Päivä oli erittäin pilvinen, mutta kameraa en halunnut autoonkaan jättää. Voisi jäädä muuten se tärkeä kuva ottamatta. Kuljeskelin pitkin luontopolkua ja tähyilin samalla rantaan josko meri ei olisi vielä kauttaaltaan jään peitossa. Aivan rannan tuntumassa oli pieni aukko, jossa oli edelleen avoin vesi. Erotin ainakin yhden vesilinnun uimassa ja sukeltelemassa itselleen syötävää. Hetken aikaa odoteltuani paikalle pyrähti myös parvi telkkiä ja myöhemmin tuli myös joukko isokoskeloita. Linnut uivat edes takaisin välillä sukeltaen pinnan alle. Yritin hivuttautua lähemmäs lintuja vaikka epäilin kuvien onnistumista valon puutteen vuoksi. Kaksi isokoskeloa lähti lentoon, mutta näin ennakolta, että ne tekivät vain pienen lenkin kaartaakseen takaisin samaan paikkaan. Kamerasta pyöräytin valitsimen esiohjelmoituun tilaan, jossa toivoin olevan asetukset lentokuvien ottamiseen. Otin linnut etsimeen ja otin muutaman kuvan juuri, kun linnut hidastivat loppuliukuun.

Isokoskelot (Mergus merganser) ottaneet laskutelineet alas laskeutumisen ajaksi

Tuuli tuiversi meren ympäröimällä niemenkärjellä sen verran, että linnunääniä ei tuulen läpi voisi mitenkään kuulla. Sen vuoksi päätin kävellä poikki niemen keskeltä. Kävelin hitaasti ja pysähdyin välillä kuuntelemaan, mutta metsä tuntui vastaavan vain hiljaisuudella. Herrainpäivillä voi totisesti ihailla luonnontilaista metsää. Siellä täällä on kaatuneina puita, jotka hiljalleen lahoavat ja maatuvat uuden elämän pohjaksi. Metsässä kulkee siellä täällä ihmisen tekemiä polkuja ja yhtä niistä minäkin lähdin seuraamaan. Olin jo saapumassa luontopolun alkupäähän, kun kuulin lintujen ääniä ja liikehdintää aivan edessäni. Jäin katselemaan ja viritin varmuuden vuoksi myös kameran valmiiksi. Samassa näin jonkin isomman linnun lentävän noin 10 metriä takanani kasvavaan mäntyyn. Näin miten tuuheaan höyhenpeitteeseen sonnustaunut lintu asetteli jalkojaan männyn oksalle - se oli pöllö. Olimme selin toisiamme, joten tunnistusta ei näin pystyisi tekemään. Päätin yrittää päästä vähän parempaan tarkkailuasemaan. Ilmeisesti kuvittelin, että 76 kiloinen mies voisi liikkua hiljaisemmin kuin pieni myyrä. Pöllön terävä kuulo havaitsi välittömästi ensimmäisen ottamani askeleen ja lennähti muualle. Yritin etsiskellä pöllön uutta olinpaikkaa, mutta turhaan. Kaikesta huolimatta ei tälläkään kertaa tarvinnut lähteä Herrainpäiville turhaan. Luonto tarjosi syntymäpäiväsankarille mukavasti nähtävää.