Urpiaisia

Viikinäisten lammet: 06.01.2013, itä 2 m/s, -8 C, aurinkoinen

Oli aivan pakko yrittää ottaa irti kaikki, mitä lyhyestä aurinkoisesta talvipäivästä vain oli irti otettavissa. Lähdin vielä lähilammille klo 14.30 aikaan tekemään pienen kierroksen. Pääsin aivan toisen lammen kärkeen asti, kun läheiseen koivuun lennähti pikkulintujen parvi lammella luistelleiden ihmisten pelästyttäminä. Uskaltauduin mennä muutaman askeleen lammen jäälle, jotta pääsisin edullisempaan asemaan. Pyrin liikkumaan mahdollisimman hitaasti, jotta en pelästytä parvea. Sain muutaman otoksen kunnes askeleeni narahduksesta linnut lensivät pakosalle. Lähdin kuitenkin seuraamaan parvea ja sitkeän yrityksen jälkeen pääsin taas lintuja varsin lähelle. Aurinko oli laskenut jo niin alas, että herkkyyttä oli pakko kasvattaa ISO 800 arvoon. Vähintään sata ruutua taisin kuvia ottaa ennen kuin linnut taas lähtivät liikkeelle. Seulottuani kuvia muutama kuva jäi myös kuvakirjastoon.

Urpiaiset (Carduelis flammea) koivulla

Leveäkarin lintutorni: 06.01.2013, itä 2 m/s, -11 C, aurinkoinen

Jo lauantaille luvattu auringonpaiste saapuikin päivän myöhässä. Lähdin liikkeelle kohti Leveäkarin lintutornia aamun valjettua. Pakkanen oli muodostanut puihin kunnon kuuran ja määränpään saavutettuani oli pakko ikuistaa muutamalla kuvalla puut, jotka kimmelsivät kauniisti aamuauringon säteistä.

Kuurainen lehtipuu lintutornin ylätasanteelta kuvattuna

Lintutornilla hetken oltuani totesin, että oli mukavampi lähteä tutkimaan hieman lähimaastoa ja taivalsinkin pitkin pitkospuita aika tovin ja kuulostelin samalla lintujen ääniä. Näköhavaintoja ei matkan varrella tullut juuri saatua, mutta sitä ei voi pitää ihmeenä, koska kyllä askeleet pakkaslumessa sen verran ääntä pitivät. Vasta käännyttäni paluumatkalle kuulin käpytikan tutut kirkaisut aivan läheltä ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Äänten tauottua kuului tikan tasainen nokan koputus, kun se ahersi kuusen kävyn kimpussa. Löysin tikan kiikareilla ja totesin punaisesta niskatäplästä päätellen tikan olevan koiras. Hetken aikaa tikan puuhia seurailtuani lähdin takaisinpäin. En ehtinyt montaakaan askelta ottaa, kun ruovikosta kuului useamman linnun ääntä. Menin kyykkysilleni pitkospuille ja jäin odottelemaan. Epäonnekseni olin hengittänyt kiikareihini niin, että en saanut lajitunnistusta tehtyä. Niin lähellä lintuja kuitenkin olin, että erotin taas pitkän pyrstön. Lintujen oli pakko olla pyrstötiaisia. Yritin myös napata muutaman kuvan kameralla, mutta kotona paljastui, että yhdestä tärähtäneestä kuvasta erotti hieman linnun värejä ja pitkän pyrstön. Pyrstötiaisen kuva jäi jälleen saamatta.

Jo aivan matkani loppupäässä, kun saavuin sankkaan kuusimetsään kuulin taas tikan tutun koputuksen. Sain pimeässä metsässä muutaman kuvan otetuksi ja kiikareilla todennetuksi naaraspuolisen käpytikan olevan ateriallaan. Palatessani Rantahaan tielle läheiseen mäntyyn oli lentänyt myös käpytikka, joka taas oli koiras, mutta en ollut varma oliko se sama, jonka olin jo aikaisemmin tavannut. Lintu oli juuri sopivasti tien viereisessä puussa, jolloin aurinkokin pääsi hieman valaisemaan kohdetta. Poimin otoksista kuvan, jossa tikkan on juuri lennähtämässä puun oksalta toiselle.

Käpytikkakoiras lennähtää oksalta toiselle