Talviralli 2014

Toista kertaa mukana PLY:n järjestämässä talvirallissa, jossa ajatuksena on päivän aikana kerätä mahdollisimman monta lintulajia. Ralliaika on 9 tuntia, mutta lähes vuoden pimeimpään aikaan pidettävässä rallissa ihan täyttä aikaa ei ole edes mahdollista saada täyteen. Viime vuoden sijoitus oli 9. ja lajeja kertyi yhteensä 40. 

Talvirallin varusteet: kiikarit, kaukoputki, jalusta, kameravarusteet, havaintovihko ja tietysti hyvät eväät

Liikkeellä oltiin samalla joukkueella kuin edellisenäkin vuonna. Kilpailun startti tapahtui, kun minut haettiin kotipihasta klo 08.30 aikaan. Vettä ropisi auton tuulilasiin, mutta päivän aikana sateen oli ennustettu laantuvan. Radio Nostalgia soimaan ja kohti ensimmäistä etappia.

Auton kello näytti 08.30, kun lähdimme liikkeelle

Ensimmäiseen kohteeseen Ahlaisten Lampissa, tarkemmin onnenkoskelle, saavuille auringon ollessa vielä nousematta. Tarkoituksena oli saada koskikara ensimmäiseksi rallilajiksi. Kiertelimme ja kuulostelimme kulkien pitkin joen vartta. Aamun alkaessa sarastaa alkoivat myös koskikarat liikuksia joella ja saimme myös hyvän näköhavainnon kivellä seisovasta linnusta, jonka valkoinen rinta on sen hyvä tuntomerkki.

Hämärä kuva ennen auringonousua Lampin onnenkoskelta

Ahlaisista jatkettiin matkaa kohti Meri-Poria ja päätimme valita reitin, joka kulki pitkin Pohjoista satamatietä. Satamatien varrella teimme pysähdyksen erään pellon reunaan, jossa oli aikaisemmin tehty pöllöhavaintoja. Nyt niitä ei kuitenkaan nähty, joten pysähtymisestä ei siis jäänyt mitään ihmeempää käteen.

Lyhyt pysähdys Pohjoisen satamatien varrella

Toinen pysähdys tehtiin Ankkurikarin kohdalla, jossa havaittiin mm. mustarastas ja merikotka sekä vesilinnuista isokoskelo. Samalla jäimme ihmettelemään auki revittyjä jätesäkkejä. Oliko joku mahdollisesti yrittänyt hävittää ylimääräistä tavaraa dumppaamalla ne tien penkkaan vai oliko ne mahdollisesti varastettu jostakin mökiltä ja tässä ryöstösaalis oli sitten katsottu läpi ja arvokkain oli viety.

Näkymä merelle Ankkurikarin kohdalla.

Jätteitä vai varkaiden hylkäämät tavarat?

Seuraava varsinainen pysähtymiskohta oli Reposaaren satama, jossa tehtiin tarvittavat lokkihavainnot, mutta samalla törmättiin myös kottaraisparveen, jotka liikkuivat naakkojen ja varisten kanssa.

Reposaari harmaiden pilvien reunustamana

Ajoimme Reposaaressa aina Lontooseen asti, mutta sieltä ei mitään uusia lajeja saatu ja merenkäyntikin oli sen verran kovaa, että merelle katsominen kauputkella oli haastavaa.

Näkymä Reposaaren aallonmurtajan juurelta

Reposaaresta palatessamme pysähdyimme vielä Siikarannassa, jossa oli myös paljon muita ralliin osallistujia. Päätimme jäädä muusta porukasta vähän sivummalle. Kaukana näkyi selvästi lintuja, mutta kovassa aallokossa oli mahdoton sanoa, mitä lajia ne edustivat. Saattoivat olla alleja tai mustalintuja. Ainoastaan pilkkasiipi saatiin havainnoksi, kun se lensi ja siipien valkoiset pilkat olivat selvästi näkyvillä.

Reposaaresta matkaa jatkettiin kohti Kaarluotoa, jossa oli tavoitteena saada äänihavainto viiksitimaleista, mutta kovista yrityksistä ja kaislikossa rämpimisestä huolimatta mitään äänihavaintoa ei timaleista tehty eikä tornistakaan ollut liiemmälti havaintoja tehtävissä. Koska auringonvaloa oli enää vain hiemän jäljellä päätimme ajaa suoraan Toukarille etsimään paikalla nähtyä hiiripöllöä. Hiiripöllön lisäksi toinen hieno havainto oli paikallinen harmaahaikara, joka leudosta talvesta johtuen ollut vielä siirtynyt etelään. Myös yksinäinen isolepinkäinen tarkkaili pellolla yksinäisen koivun latvassa. Hyvelän pelloilta havaittiin vielä automatkalta piekana, joten Toukarin suunta osoittautui odotetun hyväksi kohteeksi.

Havaintokortti osoitti tässä vaiheessa, että ns. peruslajeja puuttui vielä muutamia: töyhtötiainen, puukiipijä, varpunen, käpytikka ja fasaani. Töyhtötiaista ja puukiipijää emme ehkä enää näkisi, mutta muut olisi "pakko" vielä löytää. Fasaani löydettiin Murtosenmutkasta ja käpytikka nähtiin vielä Raumankorven kuntoradalla, jossa olin sen nähnyt jo viikkoa aikaisemmin. Kotipihan ruokinnalta saimme lopulta myös varpusen. Päätimme käyttää viimeiset valot Viikinäisten lampien kiertämiseen. Sieltä saimme vielä yhden lajin eli tiklin. Lopulliseksi saldoksi talvirallissa muodostui vuonna 2014 yhteensä 38 lajia ja sillä irtosi tämän vuoden kisassa sama 9. sija. Tosin joukkueita oli viime vuoteen verrattuna yksi vähemmän, joten sijoitus oli siis hieman huonontunut viimevuotisesta. Ensi vuonna pitää suunnitelmaa hioa, jotta sekä lajilistaa, että sijoitusta saadaan parannettua viime vuoteen nähden.

Taivaalla lentänyt lentokone jätti keltaisen suihkuvanan auringon säteitä vasten

Oman kotilammen heijastumia tyyntyneessä illassa

Hiiripöllö Toukarilla

Tavallisuudesta poiketen lähdin linturetkelle sunnuntaina 30.11.2014 klo 13.00 aikaan päivällä. Selvästi huomasi, että vuoden pimeintä aikaa ollaan lähestymässä. Taivas oli harmaa ja lämpötila on hieman nollan paremmalla puolella. Toukarin lintutornille voi mennä joko turvallista reittiä kaupungin läpi tai sitten nopeampaa ja vaarallisempaa reittiä länsitien pientareella. Itsensä tuntee hieman pieneksi, kun pyöräilee pitkin kapeaa pientaretta ja rekat pyyhkivät ohitse. Aivan Luotsinmäen rampin kohdalla huomasin sähkölinjalla istuvan linnun. Kiikareilla katsomisen jälkeen lajiksi määrittyi hiiripöllä, joka Tiiran lintutietopalvelun perusteella oli alueella nähtykin. En kuitenkaan uskonut sitä itse näkeväni. Siinä sitten kaivamaan peräkärrystä kameraa esille, että jäisi edes jotakin todisteita kohtaamisesta. Valon puuttuessa lopputuloksena on aina suhjuisia ruutuja, mutta dokumenttikuvan halusin ainakin saada.

Hiiripöllä ei välittänyt kauaa poseerata vaan siirtyi lopulta tien toiselle puolelle etäämmälle kuvaajasta. Päätin lähteä jatkamaan matkaani, mutta alastuloramppia alas tullessani lintu lensi kuitenkin hieman lähemmäs puun latvaan ja jäi siihen turvallisempaan kuvauspaikkaan. Ei muuta kuin kameraa taas esille. Kotiin päästyäni arveluni osoittautui oikeaksi kuvan laadun suhteen.

Hiiripöllö (Surnia ulula) tähyilemässä puun latvassa

Hiiripöllä on päiväaktiivinen lintu, joka tähystelee puun tai tolpan nokassa saalista peltoaukeiden laitamilla. Etelä-Suomeen lintu vaeltaa talvisin pohjoisesta Pohjois-Suomen pesimäalueiltaan. Pyöräillessäni kohti Toukarin lintutornia näin saman linnun uudelleen kahteenkin kertaan. Pitänee toivoa, että lintu olisi alueella vielä ensi viikon talvirallinkin aikaan.

Itse tornilla ei sitten juuri mitään nähtävää ollutkaan. Ainoastaan muutaman kuulohavainnon tein tiaisista, punatulkuista, räkättirastaista, tikleistä. Tuntuu, että retken paras anti löytyi matkan varrelta ei itse pysähdyspaikalta. Sain hiiripöllön lisätyksi nyt myös omaksi elämänpinnaksi ja toisaalta tämän vuoden ekopinnakisaankin.

Alkutalven lintulajistoa

Talven linturetkiä varten ei tarvitse aamuisin varta vasten herätä, koska aurinko nousee sen verran myöhään, että ennen retkelle lähtöä tulee herättyä ihan normaalistikin. Maahan oli satanut hieman lunta ja lämpötilakin näytti olevan lähellä nollaa. Huomasin, että pyörään oli jäänyt vaihtamatta talvirenkaat. Mietin mielessäni, että uskaltaako matkaan lähteä ollenkaan polkupyörällä.

Varovasti pyöräillen pääsin perille Kuuminaisten Loukkeennokalle. Merellä oli vanhasti sumua, joten näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Kun sain pyöräni aseteltua nojaamaan puuta vasten pölähti vähän matkan päästä iso lintuparvi lentoon. Lintujen äänistä arvelin niiden olevan vihervarpusia. Kävellessäni kohti Loukkeennokan nokkaa panin merkille, että lintujen ääniä ei juurikaan kuulunut eikä merelläkään näyttänyt olevan juuri liikettä. Päätin 17 km pyöräiltyäni, että nyt oli hyvä hetki syödä eväitä. Siinä kivellä hiljaa istuessani uskaltautui läheiseen pihlajaan muutama peippo ruokailemaan. Jo ilman kiikareitakin huomasin, että joukossa oli pari järripeippoa viherpeippojen seurana.

Kaksi järripeippokoirasta nauttii tämän syksyn runsaasta pihlajanmarjasadosta

Kaukoputkella katsominen toi lisävahvistuksen sille, että myöskään merellä ei juurikaan ollut lintuja tungokseksi asti. Toisaalta se on aivan normaalia tähän vuodenaikaan, kun suurin osa linnuista on jo lentänyt etelään. Tuttuja sinnittelijälajeja löytyi: telkkä, isokoskelo ja kyhmyjoutsen. Aivan nokan ohitse lensi päivän mielenkiintoisin lajihavainto eli muuttava sinisuohaukka, josta sain otetuksi ns. heittolaukauksen myöhempää lajivarmistusta varten.

Päivän mielenkiintoisin laji, sinisuohaukkakoiras muuttomatkalla

Kyhmyjoutsenpari on jäänyt sinnittelemään

Päätin ennen kotiin lähtöä kiertää pienen lenkin lähimaastossa. Ensin kohdalleni osui tiaisparvi, jota lähdinkin sitten seuraamaan. Toiveissani oli saada hyvä kuva töyhtötiaisesta vaikka onnistumisen mahdollisuudet ovat ilman kojua aika pienet. Tiaisparvessa liikkui sinitiaisia, talitiaisia, hömötiaisia ja töyhtötiaisia. Lisäksi mukana oli tutusti myös puukiipijä.

Tässä ainoa edes välttävästi onnistunut otos hömötiaisesta. Aika liikkuvaa sorttia nämä tiaiset ovat eivätkä malta olla paikallaan poseeraamassa. 

Törmäsin myös toisen kerran samaan lintuparveen, joka oli tullut eteeni jo perille saavuttuani. Nyt lajinkin pystyi varmistamaan. Kyseessä oli vähintään 100 yksilön vihervarpusparvi ja arvioni on suhteellisen varovainen nimittäin lintuja saattoi olla paljon enemmänkin. Alla olevassa kuvassa ei ole kuvattuna hedelmäpuu vaan oksilla olevat "möykyt" ovat lintuja. Parvi oli varsin säikky ja säntäsi lentoon pienimmästäkin risahduksesta.

Iso vihervarpusten parvi kuvattuna ruokailemassa puun oksistossa

Tämä kaveri jäi seuraamaan pitkän putken kanssa touhuavaa kameramiestä

Talvella Suomeen jäävää lajistoa oli nähtävillä ihan mukavasti ja sinisuohaukan ohilento toi mukavan lisämausteen tähän alkutalven linturetkeen.

Hiljenemään päin

Blogikirjoitukseni on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina. Syy ei ole ollut lintutapahtumien vähyydessä. Pikemminkin kyse on rehellisestä laiskuudesta. Kuvamateriaalia tulee niin runsaasti, että sitä ei ehdi purkaa ja toisaalta itsekritiikki kasvaa koko ajan. Blogiinsa ei malttaisi laittaa kuin parhaat kuvat ja itsestä alkaa tuntua, että mikään kuva ei ole riittävän hyvä. Rima on pidettävä edelleen korkealla, mutta muutama dokumentointitarkoitukseen soveltuva kuvakin sallittakoon. Muussa tapauksessa blogia on turha kirjoitella.

Päivittelen tähän viime viikonvaihteen linturetken tapahtumat, mutta pyrin kirjoittelemaan juttuja myös vanhemmista retkistä. Nyt sitten itse asiaan. Lähdin aamuvarhaisella liikkeelle, kun herätyskello soitti jo klo 03.00 ja matkaan pääsin klo 4.15. Ensimmäisenä kohteena oli Launaisten alue, jossa oli kuultu peltosirkun laulavan. Se puuttuu itseltäni tämän vuoden ekopinnoista ja toisaalta se olisi minulle myös elämänpinna. Matkan varrella lintuja kyllä kuului ja näkyi mm. kuovi, ruisrääkkä, satakieli, viitakerttunen, hemppo ja kivitasku, mutta se varsinainen kohde peltosirkku jäi kuulematta. Ajalin Launaisten rantatietä aivan joen rantaan asti, mutta sieltä oli sitten käännyttävä tyhjin käsin takaisin.

Seuraava kohde matkan varrella oli Teemuluodon lehto ja lintutorni. Lehdossa lauloivat satakieli ja lehtokerttu. Tornista käsin äänessä olivat punavarpunen, kaulushaikara, ruokokerttuset, taivaanvuohi ja käki. Muutama kahlaajakin oli paikalla eli punajalkaviklo ja 4 suokukkokoirasta. Suokukkokoiraathan jättävät pesintäpuuhat kokonaan naaraalle, kun soidinmenot on pidetty. Koiraat suuntaavat talvehtimisalueilleen naaraita ja nuoria lintuja aikaisemmin. Tornilta takaisin kävellessäni törmäsin sattumalta myös pikkutikkakoiraaseen.

Pikkutikkakoiras Teemuluodossa

Viimeinen kohde reissulla oli Yyterin lietteet. Aikaisemmista kerroista poiketen päätin kävellä lietteillä sen sijaan, että olisin mennyt uudelle tornille. Jo ensisilmäys lietteille osoitti sen, että lintuja ei juurikaan ollut. Lahdella runsain lintu oli telkkä ja kauempaa lintuja ei voinut tunnistaa lämpöväreilystä johtuen. Laulujoutsen uiskenteli lahdella kahden poikasen seurassa. Valkoposkihanhia oli rannalla kourallinen etsimässä syötävää. Ne päästivät minut sen verran lähelle, että kuvausmahdollisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Valkoposkihanhet lietteillä. Kuvasta näkyy kuin matalalla vesi on, kun paljasta maata on näkyvissä kauas eteenpäin

Kahlaajista runsaslukuisin oli meriharakka (14). Aluksi katsoin kauempaa, että rannalla oli kaksi tylliä, mutta päästessäni lähemmäs näkyi kaukoputkella selvästi lintujen keltainen silmärengas. Kyseessä olikin kaksi pikkutylliä. Yleinen huomio koko matkasta oli se, että linturintama on selvästi hiljenemässä. Suurin osa linnuista on pesintäpuuhissa ja pyrkivät siitä johtuen toimimaan hiljaisesti etteivät paljasta pesäänsä ja altista poikasiaan pedoille. Toisaalta aikaisimmat muuttajat kohti talvehtimisalueitaan eivät ole vielä lähteneet. Poikkeuksellisesti kotiin pääsin lähtemään jo hyvissä ajoin klo 10.00 tietämillä.

Pikkutyllejä mukavalla kuvausetäisyydellä

Pikkutikka ekopinnaksi Kaarluodosta

Yleensä linturetkeni painottuvat pääosiltaan viikonloppuihin, mutta tällä kertaa olin liikkeellä keskellä viikkoa. Lapsilla ei ole harrastuksia keskiviikkona ja vaimokin oli myötämielinen, joten ei muuta kuin pyörän selkään ja liikkeelle. Kaarluoto on kotoa sopivan matkan päässä, joten lintutornista löysin taas itseni. Lämpöä oli 3 astetta ja tuuli puhalteli lännestä (4 m/s). Retken kiinnostavimmat kohteet löytyivät tällä kertaa aivan tornin viereisistä pensaista ja puista. Kaksi pyrstötiaista etsi ruokaa itselleen ja pikkutikka oli samassa touhussa, mutta etsi ruokaansa puun kaarnan alta. Naurulokkeja oli rannalla runsaasti ja vedessä kellui peruslajistoa kuten telkkää, joutsenta, isokoskeloa.

Pikkutikkakoiras Kaarluodon lintornista kuvattuna

Lietteiltä alaspäin

Olin saanut taas matkaseuraa lintureissulle, jonka ensimmäinen etappi oli Lietteiden uusi lintutorni. Päivä alkoi pienessä pakkasessa mittarin näyttäessä -1 astetta ja tuulen puhaltaessa luonaasta 4 m/s, päivä oli poutainen ja selkeä. Maaviikin pelloilla oli ainakin viisi peuraa syömässä ja töyhtöhyypät ojentelivat yön jäljiltä kohmettuneita jäseniään.

Vaikka tuuli puhalsikin lounaasta tuntui se silti varsin kylmältä, kun kaksi lintujen tarkkailijaa seisoskeli paikallaan Lietteiden lintutornissa. Itse sain ekopinnan jo räkättirastaiden muodossa, joita oli liikkeellä joitakin kymmeniä. Myös västäräkki kirjautui hienosti ekopinnoihin. Lietteiltä siirryttiin Halssiin ja rannan tuntumasta yhytettiin yhteensä 8 nokikanaa. Halssista siirryimme Teemuluodon lintutorniin, jossa tavattiin mm. ekopinnalistan kärkikaksikko. Tornissa oli sen verran miehitystä ja lintujen liikehdintä oli sen verran vähäistä, että päätimme käydä Fleiviikissä. Kumpikaan ei ollut aikaisemmin kyseisessä paikassa käynyt. Fleiviikissä pääsee aivan rannan tuntumaan, mutta luultavasti eläinten jätöksien ja aitausten perusteella alueella laiduntaa karjaa tai muita eläimiä. Saappaanvarsien riittävyyttä testattiin, kun kuljimme aivan joen rantaan. Joella uiskenteli mm. uiveloita ja muutama niittykirvinenkin lensi ohitsemme. Kevään ensimmäinen taivaanvuohi tuli myös kummallekin ekopinnaksi.

Fleiviikissä ylitse lentäviä merihanhia

Laajavuoren luontopolulla

Olin työmatkalla Jyväskylässä ja majoituspaikkanani oli Laajavuoren hotelli. Aivan hotellin vieressä sijaitsee Laajavuoren hiihtokeskus, jossa on laskittelurinteiden lisäksi myös luontopolku, jota päätin lähteä iltasella kiertämään. Ilma oli poutainen ja selkeä ja lämpöä oli 3 astetta. Laskittelurinne oli vielä auki vaikka lunta ei Jyväskylässäkään enää juuri ollutkaan. Matkaan lähdin vasta kello 17.35 työpäiväni jälkeen, joten kovin pitkään ei valoisaa aikaa enää ollut.

Luontopolku kiersi koko Laajavuoren ympäri, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Alue oli kyllä hienosti pyritti säilyttämään mahdollisimman luonnontilaisena ja reitti oli hyvin merkitty melkein loppuun asti.

Laajavuoren luontopolku kiertää koko Laajavuoren mäen

Linnustollisesti reissu ei mitään reimujuhlaa tarjonnut. Puissa oli merkkejä, että tikkoja metsissä kyllä oli, mutta yhtään ei tällä kertaa näyttäytynyt. Hippiäisen ääniä kyllä kuului ja yksi mustarasta oli innostunut laulamaan, mutta juuri muita havaintoja ei sitten ollutkaan. Reitti oli paikoin petollisen liukas, kun polulla ollut lumi oli tamppautunut kovaksi ja sen jälkeen jäätynyt. Parempaa pitoa oli haettava usein polun vierestä.

Polku oli vaarallisen liukas

Kapustarinta Toukarilta

Sunnuntaina satoi melkein koko päivän, mutta sateen tauottua aurinkokin ilmestyi näkyville. Päätin vielä lähteä Toukarin lintutornilla katsomaan löytäisinkö kapustarinnan ruokailemasta pelloilta. Pelloilla oli runsaasti hanhia, joista metsähanhia oli valtaosa ja muutama meri- ja tundrahanhikin oli joukossa. Lisäksi yksi ekopinna tuli myös 4 valkoposkihanhen muodossa. Nämä hanhet näyttivät kääpiösarjalaisilta suuremman metsähanhen rinnalla. Töyhtöhyyppien joukossa oli ne etsimäni kapustarinnat, joita oli kaikkiaan 7 kappaletta.

Paluumatkalla tuli yllättäen vielä yksi ekopinna lisää, kun alueella talvehtinut piekana lensi ylitseni muutaman naakan seuraamana hyvin matalalla lentäen. Toukarin kierros oli kaikkiaan kolmen pinnan kierros. Kevyt reissu ei kuitenkaan ollut, kun sateen pehmentämät hiekkatiet olivat muuttuneet liejuisiksi ja polkupyörän renkaat suorastaan liimautuivat tiehen kiinni.

Muutontarkkailua Loukkeennokalla

Perinteiseen tapaan reissuun piti lähteä taas aamuhämärissä klo 06.04 lämpömittarin näyttäessä 0 astetta ja tuulen puhaltaessa lounaasta 4 m/s. Muuttoa piti siis lähteä tarkkailemaan Kuuminaisten Loukkeennokalle. Matka alkoi mukavasti, kun Pietniemelle oli saapunut kottaraisia ja yksi lauloi iloisesti haavan oksalla. Siitä tuli mukavasti heti alkumatkaan ensimmäinen ekopinna. Toinen iloinen yllätys tuli kuin tarjottimella, kun teeri lensi ylitseni Niementien alkupäässä Kuuminaisissa kadoten hakkuuaukean yli lennettyään näköpiiristä.

Itse muuton seuranta ei sitten tarjonnutkaan samanlaisia yllätyksiä kuin alkumatka. Haahkoja oli jo runsaasti paikallisena ja muuttavista runsaslukuisin oli merimetso. Tarkkailua jatkoin noin puoleen päivään asti minkä jälkeen luovutin. Tuuli puhalteli samaan tapaan kuin edelliselläkin Loukkeennokan reissulla, joten tuulelta suojainen paikka oli hyvä löytää. Paluumatkalla pysähdyin vielä puomin kohdille ja hyvä oli että pysähdyin. Neljä pilkkasiipeä sain havaituksi lahdelta, mikä tarkoitti taas uutta ekopinnaa.

Pysähdyin ennen kotiinpaluuta vielä Kaarluodossa ja sieltä tuli plakkariin kaikkiaan neljä ekopinnaa: haapana, harmaahaikara, jouhisorsa ja tavi.

Hiljainen Meri-Porin reissu

Tein kevyen Meri-Porin retken luodetuulen puhaltaessa 4 m/s ja pakkasen ollessa -1 astetta. Käväisin reissuni aikana sekä Enäjärven lavalla että Leveäkarin lintutornilla. Enäjärvi oli suurimmalta osin vielä jäässä, mutta sen verran lavan edessä oli kuitenkin sulaa, että laulujoutsenpariskunta mahtui siinä uiskentelemaan. Avovettä oli sen verran vähän, että kovin kauaksi ei tämä pariskunta minusta päässyt uimaan.

Joutsenpariskunta ruokailemassa ja lepäilemässä Enäjärven lavan edessä.

Leveäkari oli yhtä hiljainen kuin Enäjärvenkin suunta. Ainoa mainittava havainto oli 5 merikotkaa, jotka kaikki mahtuivat samaan valokuvaan. Itse kuvaa en viitsinyt sitten edes julkaista koska sen verran kaukaa se tuli otetuksi.

Tundrahanhi ekopinnaksi ja elämänpinnaksi

Heräsin lauantaiaamuna jo "normaalisti" kukonlaulun aikaan, mutta päätin kuitenkin pian, että siirrän linturetkeni vasta sunnuntaille. Aamulla satoikin sitten kevyesti lunta, joka kuitenkin suli pois melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Säätiedotus piti paikkansa ja aurinko tuli esiin noin klo 11 aikaan. Tiiran tietojen perusteella Preiviikin pelloilla oli havaittu yksi tundrahanhi joutsenten ja metsähanhien joukossa. Päätin lähteä sitä etsimään ja samalla ajattelin käväistä Kaarluodon lintutornilla vaikka tiesin katselun tornista haasteeksi kovan tuulen takia.

Matkaan lähdin klo 12 aikaan ja päivä oli poutainen ja selkeä (0/8). Käännyin Hankimaan tienhaarasta kohti Paarnooria ja vähän matkan päässä piti pysähtyä laskemaan töyhtöhyypät pellolta ja niitä oli kiikareilla laskettuna yhteensä 26. Matkaani piristivät vielä punatulkkukoiras ja naaras, jotka lensivät tien yli edestäni kadoten hakkuaukealle. Saavuttuani Kaarluodon parkkipaikalle ja purkiessani tavaroita näin noin 10 metrin päästä puukiipijän nousevan puun runkoa ylöspäin ja samalla kuului pyrstötiaisten tirskahtelevat yhteysäänet. Jäin hetkeksi ihailemaan näitä kauniita ja vilkkaita palleroita ja onnistuin saamaan kovalla yrittämisellä yhden kelvollisen ja suhteellisen tarkankin lajikuvan.

Vanha pyrstötiainen Kaarluodossa (Aegithalos caudatus) 

Samalla reissulla jouduin taistelemaan jalustani kanssa, kun jalan kiinnitys oli päässyt löystymään ja kiinnityksen sisältä varisi maahan pieniä muoviosia. Etsimisen jälkeen löysin kaikki puuttuvat osat ja sen jälkeen kamppailin vielä pitkään saadakseni palaset kohdalleen. Onnistuin saamaan jalustan vielä ehkäksi ja samalla manasin hankintaani - köyhän ei kannata ostaa halpaa.

Tornissa oli tuulista kuten arvelinkin. Puolisukeltajia saattoi olla muitakin lajeja kuin sinisorsat, mutta tuulen ja vastavalon takia ei tunnistamisesta tullut mitään. Lahdella uiskenteli telkkiä, isokoskeloita, lokkeja, joutsenia ja yksi merikotkakin saapui paikalle.

Paarnoorintiellä oli talon pihassa ruokinta ja sieltä yhytin vuoden ensimmäisen koiraspeipon. Lisäksi lähettyvillä oli kaikkiaan neljä kauniin mustaa mustarastasta ja yksi käpytikka, jotka lähtivät pakosalle minut nähtyään.

Varsinaiseen pääkohteeseeni saavuin noin puoli kolmen aikaan. Menin aivan samoille paikoille kuin viime sunnuntaina. Paikalla oli lisäkseni myös toinen lintumies, joka vastasi hämmentyneenä tervehdykseeni, kun pyyhälsin pyörälläni hänen ohitseen. Katselin pitkään pellolla olevia hanhia kunnes ilokseni löysin linnun joka oli valkoisella otsakilvellä varustettu. Päätin laukaista kameranikin siihen suuntaan vaikka etäisyyttä lintuihin oli liikaa. Tundrahanhi oli minulle sekä elämänpinna että ekopinna, joten reissu ei kylmästä säästä ja tuulesta huolimatta ollut turha.

Kotona aloin epäillä hieman lajitunnistustani ottamani kuvan perusteella. Lintu voisi olla myös ns. tundrametsähanhi. Linnun vatsassa ei nimittäin ollut ollenkaan tundrahanhelle tyypillistä poikittaisjuovitusta. Päätinkin varmistaa asian kokeneelta lintuharrastajalta. Saamani vastaus vahvisti linnun kuitenkin toisen kalenterivuoden tundrahanheksi. Linnun otsakilpi ei ollut vielä täysin kehittynyt ja ilmeisesti nuorella linnulla ei vielä ollut lajille tyypillistä juovitusta. Sain siis pitää molemmat pinnani!

Muutonseurantaa ja metsähanhia

Kaksi ekolintumiestä lähti aamuvarhaisella kohti Kuuminaisten Loukkeennokkaa: nuori ja kokeneempi ja vanha ja kokemattomampi. Allekirjoittanut oli tuo jälkimmäinen. Pyörillä lähdettiin kohti määränpäätä klo 16.15 kotipihastani ja tarkoituksena oli yrittää kuunnella samalla myös pöllöjä. Jo aamulla tuuli puhalteli 6 m/s lounaasta ja puuskissa vieläkin enemmän. Kuulohavaintoja ei sitten matkan varrelta saatu eikä kukaan vastannut atrappiinkaan.

Huomasimme pian, että tuulen puolelta havaintojen tekeminen oli vaikeaa koska tuuli heilutti kaukoputkea ja toisaalta lounastuulesta huolimatta staijaajat meinasivat väkisin jäätyä hyvästä vaatetuksesta huolimatta. Lopulta siirryimme niemen suojaisammalle puolelle katajapuskien taakse. Se tuntui lähes juhlalta tuuleen verrattuna, joka puhalsi jo 10 m/s sekunnissa ja puuskissa 17 m/s.

Vanha tp kalalokki liitelee vastatuulessa

Päivän hieman valjettua alkoi lintulajimääräkin kasvaa. Kaukana Säpin majakkasaaren suunnalla näkyi selvästi mustalintuihin viittaavaa liikehdintää, mutta etäisyyden takia varmaan tunnistusta oli mahdotonta tehdä. Sekä laulu- että kyhmyjoutsenia muutti ohittaen niemennokan tai lentäen kauempana merellä rantaviivaa seuraten. Muista muuttavista linnuista mainittakoon: kiuru, töyhtöhyyppä, haahka, merimetso, tukkakoskelo, tukkasotka, sepelhanhi  ja pulmunen. Paikallisina lintuina havaittiin joutsenia, telkkiä, uiveloita (2), isokoskeloita, harmaa-, meri- ja kalalokkeja sekä merihanhia (2). Alueella kierteli myös vähintään 5 merikotkaa. Monesta havainnosta on kiittäminen retkikaveriani, joka tarkkana havainnoijana huomasi useasti linnut paljon ennen kuin minä ja toisaalta saattoi käydä myös niin, että en edes saanut jotakin lintua kaukoputkelleni. Molemmille kertyi kuitenkin iso joukko ekopinnoja. Alla listattuna Kuuminaisten reissulla tavatut lajit:

1. räkättirastas
2. uivelo
3. laulujoutsen
4. kyhmyjoutsen
5. kalalokki
6. merilokki
7. harmaalokki
8. metsähanhi
9. tukkakoskelo
10. tukkasotka
11. merimetso
12. merikotka
13. töyhtötiainen
14. sinitiainen
15. talitiainen
16. puukiipijä
17. telkkä
18. isokoskelo
19. haahka
20. merihanhi
21. töyhtöhyyppä
22. viherpeippo
23. kiuru
24. pulmunen
25. sepelkyyhky

Ooviikissa pysähdyttiin kahvitauolla ja lintutornista näki, että lahti oli vielä jäässä, joten lintuja ei oikein nähtäväksi. Tuuri kävi sisällään, kun tornin yli lensi yksi uuttukyyhky ja siitäkin napsahti molemmille yksi ekopinna lisää.

Viimeinen kohde oli Preiviikin pellot, joilla oli ruokailemassa metsähanhia ja laulujoutsenia. Pienen etsimisen jälkeen löytyi myös paikka, jossa oltiin tuulelta suojassa ja aurinkokin paistoi sopivasta suunnasta lintujen katseluun. Kaikki pellon linnut moneen kertaan haravoituamme löysimme myös alueella olleen lyhytnokkahanhen ja parven pelästyessä ja noustessa ilmaan asia sai vielä lisävahvistusta. Pelloilta löytyi myös runsaasti töyhtöhyyppiä ja lisää keväistä tuulahdusta toi myös kiurun laulu. Myös muutama sepelkyyhky oli pysähtynyt pellolle tankkaamaan. Kotimatkalla, kun olimme jo menossa pitkin Päivärinteen tietä lensi pellon ylitse palokärki, joka puuttui itseltäni ekopinnalistalta.

Laulujoutsenia siirtymässä pellolla toiseen paikkaan

Jokin pelästytti koko hanhiparven hetkeksi liikkeelle, mutta parvi rauhoittui kohta ja palasi ruokailemaan

Reissulle kertyi ajallisesti mittaa reilut 12 tuntia ja kilometrejäkin tuli molemmille yli 50!

Pulmusia ja aikaisia muuttajia

Tiirasta on saanut lukea pitkin viikkoa varhaisista muuttohavainnoista. Ajaessani kohti kotia Iisalmesta jopa radiouutiset raportoivat ennätysaikaisesta lintumuutosta. Havaintoja oli tehty jo mm. sepelkyyhkyistä, kiuruista ja töyhtöhyypistä. Porin Toukarilla oli jopa havaittu yksi kapustarinta.

Lähdin lauantaiaamuna totuttuun tapaani liikkeelle jo ennen auringon nousua noin klo 6.30. Säätiedote lupaili, että päivällä pilvipeite saattaa rakoilla ja jopa aurinko näyttäytyisi päivän aikana. Aamulla oli kuitenkin pilvistä (8/8) mutta poutaa ja tuuli oli kaakossa (3 m/s). Otin suunnan kohti Yyteriä ja yrityksenä olisi taas löytää teeriä, jotka vielä puuttuvat ekopinnoista. Enäjärven lintutornin kohdalla kuulin jälleen miten mustarastas lauleli hienosti huilumaisia säveliään.

Käännyin Haventojärville johtavalle metsätielle ja tarkoituksena oli katsoa Yyterin hakkuulta josko siellä näkyisi teeriä. Matkalla sattui ikävä haaveri, kun jokin puukappale tarttui pyöräni eturenkaaseen niin, että se hajotti muovisen etulokasuojan. Itse en onneksi äkkipysäyksen johdosta sentään kaatunut. Yrityksistä huolimatta teeriä ei tällä kertaa näkynyt eikä lintuja muutenkaan tuntunut olevan juuri liikkeellä. Ainoastaan hömötiainen näyttäytyi.

Seuraavana kohteena oli Yyterin lietteet. Avoveden reunalta oli nähtävissä mm. merikotka ja muitakin vesilintuja uiskenteli vedessä, mutta niiden tunnistamista hankaloitti aallokko. Laulujoutsenet oli helposti löydettävissä ja lentoon lähteneet isokoskelot. Myös alueella ollut pulmusparvi oli edelleen paikalla. Viimeksi lietteillä ollessani kuulin vain linnun äänen sen lentäessä lintutornin ylitse. Nyt lintuja oli mukava katsoa läheltä kaukoputken kera.

Pulmusparvi Yyterin lietteiltä

Viimeisenä kohteena jo kotimatkan varrella oli Teemuluodon lintutorni. Alue oli hiljainen ainoastaan 17 varista ja muutama kyhmyjoutsen oli paikalla. Kyhmyjoutsen puuttui omalta ekopinnalistaltani, joten se oli ihan mukava lisä. Retkieväät tuli nautittua samalla kun haravoin ympäristöä kiikareilla.

Kyläsaaren pelloilta löysin ilokseni kaksi töyhtöhyyppää, joten reissusta oli tuomisena kaksi ekopinnaa.

Kaksi töyhtöhyyppää Kyläsaaren pelloilla

Uusi lintutorni Virroilla

Tein nopean pikavisiitin Virroilla Herraskoskella, kun olin matkalla autolla kohti Iisalmea. Viimeksi paikalla käydessäni raportoin, että alueen luontopolulla sijaitseva lintutorni oli jo varsin heikossa kunnossa. Nyt vanhaa tornia ei enää ollut vaan se oli korvattu aivan uudella tornilla, joka sijaitsi hieman eri paikassa. Itse tornille en viitsinyt mennä sillä tähän aikaan vuodesta ei sieltä lintuja olisi juuri nähtävissä. Sen sijaan koetin onneani josko näkisin koskikaran kosken rannoilta - tällä kertaa ei onnistanut.

Herrainkosken uusi lintutorni

Vertailun vuoksi kuva vanhasta puretusta tornista

Näkymä Herrainkosken sillalta

Vain muutaman koskikaran tähden

Mikähän voima saa ihmisen lähtemään aamulla jo ennen klo 7:ää polkemaan kohti Ahlaisten Onnenkoskea? Kilometrejä kotoa Onnenkoskelle tulee kaikkiaan yli 25 km. Koskikara puuttui ekopinnalistaltani, joten Onnenkoski tuntui varmimmalta kohteelta löytää koskikaroja. Aivan turhan takia ei viitsisi 50 km päivälenkkejä tehdä.

Tuuli puhalteli lounaasta 6 m/s, lämpöä oli +4 astetta ja taivas oli pilvinen, mutta sateen uhkaa ei näyttänyt olevan. Tavarat mukaan peräkärryyn ja sen jälkeen keula kohti tavoitetta. Matkaan meni aikaa yhteensä 1,5 tuntia. Olin luvannut olla kotona klo 11 mennessä, joten paika päällä jäi tunti aikaa lintujen tarkkailuun. Päätin ensimmäiseksi nauttia Pahamäentien varrella olevassa laavussa kahvit termospullosta ja eväsleivät. Kävellessäni laavulle näin ensimmäisen koskikaran. Matkan päätavoite oli siis saavutettu! Metsän linnut päästelivät kutsuääniään samalla, kun minä nautin lämpimästä kahvista ja leivistä.

Kävelin kamerani kanssa aivan joen vartta ja kuulin joen toiselta puolelta linnun laulua. Ääni muistutti paikoin kitisevää saranaa, eikä muistanut aikaisemmin kuulleeni mitään vastaavaa. Tähyilin kiikareilla jokipenkan puita, jotta näkisin linnun. Tiesin laulajan olevan varsin lähellä, koska ääni kuului sen verran selvästi. Lopulta laskin kiikareitani alemmas ja huomasin, että laulaja olikin ollut koskikara, joka oli aivan rannassa lähellä veden pintaa laulamassa. Paikalla oli myös toinen kara joka kävi välillä kurkkaamassa veden pinnan alle luultavasti syötävää etsien. Jäin itse harmittelemaan, että en saanut taltioitua laulavaa lintua videolle tai ääniraidalle.

Paluumatka tuntui luonnollisesti rankemmalta kuin menomatka, mutta onneksi voimakkaasti puuskaisesti puhaltava tuuli haittasi menoa vasta aivan loppumatkasta. Retki oli pituudestaan huolimatta onnistunut.

Koskikara

40 ekopinnan raja rikki

Talviloman aikana en ole ehtinyt käydä juurikaan lintuja katsomassa, kun kotona on ollut remontti täydessä käynnissä. Torstaina ehdin kuitenkin maalausten kuivumista odotellessa käydä Yyterin suunnassa keräämässä ekopinnoja pyyn, töyhtötiaisen ja pulmusen verran. Mustarastaskin lauloi Enäjärven lintutornin viereisessä lepikossa juuri ennen aamun sarastusta, kun olin pyöräilemässä Meri-Porin suuntaan. Kevät on selvästi tulossa. Viimeisen huoneen tapetointi saatiin vihdoin valmiiksi perjantaina, joten lauantaiaamuna pääsin reissuun. Yritin uudelleen etsiä turkinkyyhkyjä Liinaharjan päiväkodin liepeiltä ja tällä kertaa ne löytyivätkin varsin helposti. Kaikkia kuutta kyyhkyä en löytänyt, mutta kaikkiaan viisi lintua oli hyvin näkyvissä. Yksi linnuista jopa tapaili hieman lajille tyypillistä huhuilua. Samalla tuli rikottua 40 ekopinnan rajapyykki!

Turkinkyyhky koettaa tiedustella lankoja pitkin katsotaanko tässä taloudessa Sotshin olympiakisoja

Jatkoin pyöräilyäni Pinomäen suuntaan toiveena nähdä tuulihaukka, joka alueella on usein havaittu saalistelemassa. Tuulihaukkaa ei löytynyt, mutta sen sijaan merkille pantavaa oli viherpeippojen runsaus. Linnut olivat erityiset innokkaasti äänessä päästellen "jär, jär, jär" ääntelyä.

Myöhempään iltapäivällä piipahdin myös pitkästä aikaa läheisen lammen lenkkipolulla. Vähintään 20 urpilaisen parvi liikkui alueella ja pysähtyi välillä puiden latvaan lepäilemään ja tarkkailemaan. Aivan lenkkini lopussa kiersin kiikareilla vielä Maaviikin pellot. Aivan Pietniementien tien varressa kasvavassa puussa näkyi puun ylimmällä oksalla jotakin valkoista. Kiikareiden suurennus ei riittänyt ja mutta koska olin sen verran lähellä kotia, lähdin noutamaan jalustaa ja kaukoputkea. Iso vaalea piste oli lintu ja isolepinkäinenhän se siellä tarkkaili saalista pellolta.

Kuningaskalastaja

Kun muu väki palasi kaupunkireissulta ja valoakin oli vielä, lähdin kohti Meri-Poria. Toiveena oli nähdä kuningaskalastaja, joka on harvinaista herkkua nähtäväksi saati sitten talvisessa Suomessa. Saapuessani parkkipaikalla oli siellä myös kolme muuta autoa. Yksi kaukoputken jalustavaa kantava lintumies käveli juuri venevalkaman jäällä kohti laituria. Sain häneltä vinkin siitä, missä muut katselijat olivat. Saapuessani varsinaiselle tarkkailupaikalle oli siellä kolme muutakin. Heiltä sain vinkin, että lintu tulisi yleensä tehtaan prosessivettä kuljettaville putkille. Muut olivat jo linnun nähneet, joten jäin pian yksin paikalle. Kameran laitoin jalustalle ja kiikarit pidin koko ajan silmilläni tarkkaillen putkien lähistöä.

Staijauskepin jäätyä kotiin alkoivat olkapääni jo puutua. Lopulta putkien lähistöllä näkyi liikettä. Lintu oli huomiota herättävän värityksensä takia helppo paikallistaa. Lintu viipyi lopulta rannan koivun oksalla sen verran pitkään, että ehdin katsoa lintua lähemmin myös kaukoputkella. Sillä lintu oli hienosti katsottavissa, mutta linnun kuvaaminen olikin sitten paljon haastavampaa, kun se oli etäisyyden takia niin pieni, että tarkennusta ei siihen saanut. Jonkinlainen dokumenttikuva tuli kuitenkin otetuksi.

Kuningaskalastaja

Pihabongaus 2014

Vuoden 2014 pihabongaus tuli suoritettua lumisessa maisemassa ja pikkupakkasessa omassa kotipihassa. Pakkasta ei tainnut olla viittä astetta enempää, mutta pakkasen purevuutta lisäsi tuulinen sää. Vaikka kotipihan ruokinnalla on tarjolla talia, maapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä ei koko tunnin aikana ruokinnalla vieraillut kuin yksi talitiainen. Saattaa olla, että ajankohta oli liian myöhäinen kun aloitin oman tarkkailuni vasta klo 10.20.

Tämän vuotinen saalis oli aika surkea: punatulkku, talitiainen, harkka, varis, naakka ja keltasirkku. Keltasirkku oli lajeista runsain. Pieniä parvia lensi pihan yli useampaan otteeseen.Varpusen tai pikkuvarpusen ääni kuului jostakin, mutta en laittanut lajista merkintää, kun en saanut siitä täyttä varmuutta. Ensi vuonna toivottavasti paremmin.

Pohjois-Satakunnan kierros

Sama kolmihenkinen kokoonpano lähti liikkeelle aamutuimaan klo 08.00 aikaan suuntana Pohjois-Satakunta, tarkemmin Siikainen. Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka oli Katselmankallion näkötorni Leppijärvellä. Alue on hyvin viitoitettu parkkipaikalta lähtien ja alueen varustukseen kuuluu mm. laavu, jossa makkaran paistokin onnistuu. Itse näkötorni on massiivisen korkea verrattuna Porin vastaaviin ja tornista avautuu mahtavat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin.

Parkkipaikalta on viitoitus nuotiopaikalle, laavulle ja näkötorniin

Korkeasta näkötornista avautuu hyvät näköalat joka suuntaan

Sanonta siitä, että huipulla tuulee piti tällä kertaa paikkansa. Vaikka pakkasta ei ollut viittä astetta enempää niin tuuli meni kyllä läpi kaikkien vaatekerrosten. Ainoa merkittävä havainto tornista tehtiin, kun maakotka lenteli kaukana suoalueen yllä. Sitä tapittaessa ehti kyllä kylmä hiipiä sekä varpaisiin että sormiin. Sen vuoksi parkkipaikalla nautittu kahvi tuntui erityisen lämpimältä.

Tämän jälkeen kuljettiin enemmän ja vähemmän autolla kuljettavia metsäteitä. Pohjantikka olisi ollut hyvä havainto ja suollakin tuli rämmittyä riekon näkemisen toivossa. Kumpaakaan ei tällä kertaa nähty, mutta muutama töyhtötiainen tuli kameran muistikortille kuvattua. Mukavin luontohavainto oli majavan tekemä pato ja suhteellisen tuoreista jäljistä päätellen majavat saattoivat oikeasti olla jossakin talvipesänsä suojissa.

Töyhtötiainen Siikaisista

Kurikanniskan padolla nähtiin koskikarojen lisäksi myös punatulkkuja, joita en tänä talveja ole vielä juurikaan nähnyt. Hieman videota tuli myös kosken kuohuista kuvattua ja seurattua karojen kalastusta. Viimeisenä kohteena kotimatkan varrella oli Lampinkoski. Itse näin alueella vain koskikaroja, mutta muut näkivät myös varpushaukan lentelevän kosken läheisyydessä. Itse keskityin kuvailemaan koskea jalustalla. Muutama karakuvakin tuli otettua.

Koskikara Lampinkoskessa

Kosken kuohuja sillan pielessä

Luonnon jäätaidetta

Puun oksille on kertynyt vahva jääkerros

Linturetki Euraan

Sunnuntaipäivän pääretkikohteena oli Euran ympäristö. Aamu ei lähtenyt osaltani parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Migreeni antoi ensioireitaan jo aamulla heti herättyäni. Nopea lääkkeen otto auttoi kuitenkin niin, että matkaan pääsin lähtemään. Klo 10.00 noudin kyytiin kaksi muuta lintumiestä. Yhdessä ihailtiin, kun kuu loisti hienosti pakkasaamuna siniseltä taivaalta. Pakkasta oli 18 astetta ja itätuulta oli vain 1 m/s.

Matkassa oli PLY:n tammikisassa mukana oleva, joten Hanhiluodosta haettiin ensimmäinen lisäpiste plakkariin piekanan muodossa. Ensimmäiseksi varsinaiseksi pysähdyspaikaksi oli valittu Harjavallan sairaalan läheinen luonnonsuojelualue, josta oli tehty tänä vuonna tehty valkoselkätikasta havaintoja. Luontopolulta kuuluikin lupaavasti tikan ääni, mutta metsässä rämpiminen ei tuottanut muuta tulosta kuin yhden käpytikan. Lopulta Harjavallasta lähdettiin kohti Euraa vain kaksi käpytikkahavaintoa rikkaampana.

Euran läpi kulkevia siltoja käytiin katsastamassa useaan otteeseen koskikaroja etsien. Ensimmäisellä havaintopaikalla ei nähty muuta kuin sinisorsaparvi, joka rääpätti kovaäänisesti savuavalla joella.

Sinisorsia kylmissä oloissa joen rannalla

Pakkassäässä savuava Eurajoki

Parhaiten koskikarat löytyivät kuitenkin Myllysillan kupeesta. Valitettavasti itselläni pysähtymispaikka tarjosi ikävän yllätyksen, kun migreeni pukkasi uudelleen päälle. Ei muuta kuin nopeasti uutta lääkettä ottamaan. Kuohuva koski hienossa talvisessa miljöössä tarjosi niin makeita kuvausmahdollisuuksia, että niitä ei voinut missata migreenistä huolimatta. Tallentelin muistikortille myös pätkiä liikkuvaa kuvaa. Lisäksi jalustalla sai otetuksi pitkällä valotusajalla kuvia, joissa veden sai näyttämään samettisen pehmeältä.

Eurajoen kuohuja myllysillalta kuvattuna

Näistä luonnonkauniista maisemista siirryimmekin sitten jäteasemalle. Etsinnän kohteena oli isolokki, jonka löytäminen valtavasta lokki- ja naakkaparvesta olikin haastava tehtävä. Kaatopaikan ympärillä olevassa metsikössä oli myös mukavasti petolintuja tarkkailuasemissa - kaikkiaan kuusi merikotkaa. Välillä kanahaukka nostatti valtavasti metelöivän lintujoukon ilmaan. Myös korppeja oli runsaasti puiden latvoissa. Isolokki jäi kuitenkin tällä kertaa näkemättä ja etsijöiden varpaatkin taisivat olla seisoskelusta johtuen sen verran tunnottomat, että oli parasta jatkaa matkaa.

Naakkoja ja lokkeja valvana metelöivänä parvena kanahaukan hätistelemänä

Aloittelevalle lintuharrastajalle kertyy eliksiä vielä varsin helposti. Sain lisätä turkin- ja uuttukyyhkyn omaan listaani. Myös tammikisaan pisteitä keränneelle tuli mukavasti pisteitä varsinkin, kun paluumatkalla löytyivät vielä hiirihaukka ja peukaloinen. Itselleni pisteitä tärkeämpiä oli kuitenkin retkeily hienossa ja aurinkoisessa talvisäässä ja mukavassa retkiseurassa.

Mukava valopilkku talven harmauteen

Lähdin pyörälenkille tarkoituksenani ehtiä Kirjuriluotoon ja mahdollisesti Hanhiluotoon asti. Lenkille lähtö oli kuitenkin sen verran myöhään, että pimeys laskeutui ennen kuin pääsin edes Kirjuriin asti. Lisäksi taivaalta tuli pientä tihkusadetta ja ehdin jo manaamaan koko matkaan lähtöäni. Retkeni ei sittenkään ollut turha nimittäin Pori Energian parkkipaikan kohdalla tien varren puissa näkyi liikettä. Hämärää iltataivasta vasten katsottuna oli vaikea erottaa lintujen tuntomerkkejä. Siirryin tien toiselle puolelle aivan sen puun alle, jossa linnut olivat, mutta vieläkin oli vaikea tehdä lopullista tunnistusta. Vasta kun parvi pyrähti maahan ajotien pientareelle niin saatoin varmasti sanoa, että kyseessä oli vihervarpunen. Olenkin jo ehtinyt ihmettelemään, että missä tämä laji on ollut, kun viime vuonna näin kyseistä lintua Raumankorven pururadallakin. Mieltäni lämmittävä havointo siis.

Auringon laskuaika oli noin klo 15.30 aikaan, joten päätin lähteä jo kotimatkalle. Kotimatkalla havahduin entisen UTU-talon pihalta kuuluvaan naputteluääneen. Laskevasta hämärästä piittaamatta ajattelin, että käpytikan nyt ainakin vielä näkee, jos pääsee oikein lähelle ja tosiaan tikkahan siellä naputteli. Parkkipaikalta kuului myös muutaman muun pikkulinnun äänet ja päätin katsoa josko näkisin vielä mitä lintuja parkkipaikan matalissa koristepuissa olisi ja yksittäinen talitiainen siellä oli. Aivan kuin kohtalon ohjaamana näin, että talon antennissa oli jotakin sinne kuulumatonta. Kiikarit silmille ja nopeasti katsottuna lintu siellä oli ja potretti sopi haukan tuntomerkkeihin.

Sitten nopeasti purkamaan pyörän peräkärrystä kuvauskalustoa, kolmijalkaa ja kaukoputkea. Laitoin kameran jalustaan, koska valoa oli jäljellä enää vain nimeksi asti. Sain nopeasti ammuttua muutaman kuvan ennen kuin lintu lähti voimakkaasti siipiään iskien pois. Ajattelin, että siinä oli sitten tämän päivä pulkassa ja kasasin tavarat jo takaisin peräkärryyn. Nopeasti vielä vilkaisin paikkaan, jossa lintu oli ollut ja kas sinne se oli taas ilmestynyt. Taas tavarat ulos kärrystä ja uusia kuvia ottamaan. Lintu lähti kuitenkin taas pois vähän sen jälkeen, kun olin saanut vain muutaman ruudun otetuksi. Nyt jo tiesin odottaa, että ehkä lintu palaisi vielä takaisin ja vaihdoin kamerajalustaan kaukoputken. Lintu tuli takaisin ja pääsin lintua katsomaan varsin läheltä ja samalla kirjoittelin ylös linnun tuntomerkkejä omaan havaintovihkooni siltä varalta, että yhtään tunnistusta auttavaa kuvaan en olisi saanut tallennetuksi. Linnun tarkkailua ei kannattanut jatkaa hämärässä sen enempää, joten päätin lähteä kotimatkalle muutamaa ekopinnaan rikkaampana.

Dokumenttikuva ampuhaukasta seisomassa tv-antennissa tarkkailemassa